6.1 Yhdyskunnat ja haja-asutus
Yhdyskuntien jätevesien on arvioitu olevan merkittävä vesien tilaan vaikuttava paine 3 %:ssa ja haja-asutuksen 8 %:ssa niistä vesienhoitoalueen pintavesimuodostumista, jotka joko ovat hyvää huonommassa ekologisessa tilassa tai joiden tila on riskissä heikentyä.
Esitys toimenpiteiksi
Ympäristönsuojeluasetuksen (713/2014) mukaisesti asukasvastineluvultaan vähintään 100 henkilön jätevesien käsittelemiseen tarkoitetun puhdistamon toimintaan tai asumajätevesien johtamiseen muualle kuin yleiseen viemäriin on haettava ympäristölupa. Ympäristönsuojelulain (527/2014) 28 § edellyttää kuitenkin ympäristölupaa myös edellä sanottua vähäisempään jätevesien johtamiseen, jos siitä saattaa aiheutua vesiympäristön pilaantumista.
Vesienhoitoalueella on tarvetta rakentaa uusi jätevedenpuhdistamo nykyisen tilalle Hettaan. Muut merkittävät jätevedenpuhdistamot toimivat pääosin nykyisten lupaehtojen mukaisesti. Savukosken taajamassa uusi puhdistamo on otettu käyttöön vuonna 2021. Jäteveden puhdistukseen liittyen parannettavaa on erityisesti häiriötilanteisiin varautumisessa ja viemäriverkoston saneeraustarveselvityksissä sekä varsinaisissa viemäreiden saneerauksissa.
Kiinteistöjen jätevesien käsittely vesihuoltolaitosten viemäriverkkojen ulkopuolisilla alueilla toteutetaan ympäristönsuojelulain (527/2014) 16 luvussa ja valtioneuvoston asetuksessa (157/2017) edellyttämällä tavalla.
Uuteen asutukseen liittyvät toiminnot, kuten puhdistamot, on kaavoituksen avulla ohjattava pohjavesialueiden ulkopuolelle, ja pohjavesialueiden muodostumisalueen läpi mahdollisesti kulkevat siirtoviemärit tulisi suojata. Pohjavesialueiden maankäyttöä suunniteltaessa tulee varmistaa, että alueen pohjavesiolosuhteista on käytössä riittävät tiedot vaikutusten arvioimiseksi, ja että pohjaveteen kohdistuvia riskejä voidaan vähentää asianmukaisin kaavamääräyksin. Kemissä Sotisaaren pohjavesialueella on runsaasti asutusta ja eri-ikäisiä jätevesijärjestelmiä, jotka eivät täytä hajajätevesiasetuksen vaatimuksia. Alueelle on myös kaavoitettu uusia rakennuspaikkoja, jolloin kiinteistökohtaisten jätevedenkäsittelyjärjestelmien määrä kasvaisi entisestään. Kaupungin tulee tarkastella vesihuollon toiminta-alueen rajausta Sotisaaren pohjavesialueella. Mahdollisuuksien mukaan vesihuollon toiminta-alueen laajentamisen tarvetta pohjavesialueille voidaan tarkastella myös muiden kuntien alueilla (esimerkiksi Kemijärvi), mikäli pohjavesialueiden tarkemmat selvitykset antavat siihen aihetta. Vesienhoitosuunnitelmaa laadittaessa tietopohja ei tältä osin ole kuitenkaan riittävä, joten varsinaisena toimenpiteenä vesihuollon toiminta-alueen laajentamista esitetään kolmannelle vesienhoitokaudelle vain Kemin Sotisaaren pohjavesialueelle. Vesienhoitoalueella haja-asutuksen aiheuttamien pohjavesiriskien hallintaa esitetään ensisijaisesti toteutettavan ohjauskeinojen kautta.
Taulukko 6.1.1. Yhdyskuntien ja haja-asutuksen vesienhoitotoimenpiteiden määrät, investointikustannukset, käyttö- ja ylläpitokustannukset sekä vuosikustannus (käyttökustannusten ja investoinnin annuiteetin summa) vesienhoitoalueella 2022–2027.
Toimenpide (yksikkö) | Määrä | Investoinnit vuosina 2022–2027 (1000 €) | Vuotuiset käyttö- ja ylläpitokustannukset (1000 €) | Vuosi-kustannus (1000 €) |
Perustoimenpiteet | ||||
Yhdyskuntien jätevesilaitosten käyttö ja ylläpito (asukasluku) | 100 444 | 14 156 | 14 156 | |
Viemärien vuotovesien vähentäminen ja suunnitelmallinen sekaviemäröinnistä luopuminen (saneerauksia tekevien vesihuoltolaitosten määrä) | 3 | 10 200 | - | 555 |
Yhdyskuntien jätevesiviemärien vuotovesien vähentäminen ja suunnitelmallinen sekaviemäröinnistä luopuminen pohjavesialueella (pohjavesialueiden määrä) | 1 | 300 | - | 16 |
Teollisuuden, yhdyskuntien tai muiden toimijoiden ympäristölupatarpeen harkinta tai lupaehtojen päivittäminen pohjaveden suojelun kannalta (kpl) | 10 | 33 | - | 4 |
Kiinteistökohtaisten jäteveden käsittelyjärjestelmien käyttö ja ylläpito (kiinteistöjen lkm) | 13 175 | 2 000 | 2 000 | |
Täydentävät toimenpiteet | ||||
Hulevesien hallinnan ja käsittelyn tehostaminen (toimenpiteiden määrä) | 2 | 100 | - | 5 |
Kiinteistökohtaisen jäteveden käsittelyn tehostaminen (kiinteistöjen lkm) | 4 258 | 17 000 | - | 1 200 |
Yhteensä | 27 633 | 16 156 | 17 936 |
Taulukko 6.1.2. Toimenpiteiden määrät suunnittelualueittain
Toimenpide |
Kaakamojoki |
Kemihaara |
Kemijoen alaosa |
Kemijoen keskiosa |
Kemijärven alue |
Kitinen |
Luiro |
Ounasjoki |
Raudanjoki |
Simojoki |
Haja-asutus |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Kiinteistökohtaisen jäteveden käsittelyn tehostaminen |
86 |
246 |
695 |
298 |
847 |
364 |
72 |
975 |
267 |
408 |
Kiinteistökohtaisten jäteveden käsittely-yksiköiden käyttö ja ylläpito |
295 |
769 |
2235 |
922 |
2574 |
1186 |
216 |
2970 |
784 |
1224 |
Toimenpide - muu |
2 |
|
|
|
|
|
|
|
||
Yhdyskunnat |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Hulevesien hallinnan ja käsittelyn tehostaminen |
1 |
|||||||||
Laitosten käyttö ja ylläpito (yhdyskunnat) |
300 |
86084 |
7744 |
5192 |
1124 |
|||||
Laitosten käytön ja ylläpidon tehostaminen (yhdyskunnat) |
650 |
1446 |
||||||||
Viemärien vuotovesien vähentäminen ja suunnitelmallinen sekaviemäröinnistä luopuminen |
1 |
2 |
Esitys ohjauskeinoiksi
Vesienhoitoalueella keskeistä on kohdentaa vesihuoltolaitosten tuloja puhdistamojen ja vesihuoltoverkostojen saneerauksiin ja uusimisiin sekä varmistaa, että vesihuoltolaitokset kattavat investointitarpeensa riittävän suuruisilla vesimaksuilla. Tärkeää on myös sovittaa yhteen vesihuollon, maankäytön ja rakentamisen suunnittelu. Pohjavesialueilla pohjaveden laatua vaarantavat kiinteistökohtaiset jätevesien käsittelyjärjestelmät tulee uusia mahdollisimman pikaisesti. Esimerkiksi vanhat sakokaivot ja jäteveden maaperäkäsittely voivat vaarantaa pohjaveden laatua. Vesihuollon erityistilanteisiin varautumisessa on edelleen kehitettävää. Varautumista parannetaan mm. vesihuoltolaitoskohtaisilla varautumissuunnitelmilla. Jätevesilietteen käsittelyn, käytön ja loppusijoituksen hyvien käytäntöjen käyttöönottoa pyritään edistämään.
Taulukko 6.1.3. Yhdyskuntien ja haja-asutuksen vesienhoitotoimenpiteiden toteutusta edistävät ohjauskeinot hoitokaudella 2022–2027.
Ohjauskeino | Vastuutahot | Yhteistyötahot |
Yhdyskunnat | ||
Kestäviä vesihuoltoratkaisuja toteutetaan vesihuoltolaitosten alueellisena yhteistyönä. | MMM, YM, ELYt | Vesihuoltolaitokset, kunnat, maakuntien liitot, Kuntaliitto, Vesilaitosyhdistys |
Vesihuoltolaitokset parantavat vesihuollon energiatehokkuutta ja kykyä sopeutua ennalta ilmastonmuutokseen. | Vesihuoltolaitokset, kunnat | ELYt |
Vesihuoltoa kehitetään kuntien vesihuollon suunnittelulla sekä maankäytön, vesihuollon ja rakentamisen yhteensovittamisella. | MMM, Kunnat, ELYt | Maakuntien liitot, Kuntaliitto, vesihuoltolaitokset |
Tehdään tutkimuksia ja selvityksiä uusien haitallisten aineiden (mikromuovit, lääkeaineet) merkityksestä ja hallinnasta sekä perinteisten haitallisten aineiden kuormituksen vähentämiseksi ja sekoittumisvyöhykkeiden määrittelemiseksi. | Vesihuoltotutkimusten rahoittajat mm. MMM, STM, YM, VVY | AVI, ELYt, vesihuoltolaitokset, tutkimuslaitokset, vesilaboratoriot |
Haja-asutus | ||
Toteutetaan haja-asutusalueiden jätevesien käsittelyn valvontaa ja neuvontaa jätevesien käsittelyn ylläpitämiseksi ja tehostamiseksi. | Kunnat/kuntien ympäristönsuojeluviranomaiset, ELYt | Kuntaliitto |