5.1 Edellisillä hoitokausilla toteutetut toimenpiteet

Toimenpiteiden toteutuksessa on tapahtunut myönteistä kehitystä kaikilla toimialoilla. Taulukossa 5.1 on arvio toimenpiteiden toteutumisesta vuonna 2015, ensimmäisen hoitokauden päättyessä. Seuraava arviointi tehtiin vuonna 2018, toisen hoitokauden puolivälissä. Sitä on käytetty pohjana, kun on laadittu alustava arvio toimenpiteiden toteutumisen tilanteesta toisen hoitokauden päättyessä. Toimenpidekohtaiset tiedot päivitetään muutaman vuoden välein toimenpiteiden toteutumisen seurantasivulle: https://seuranta.vaikutavesiin.fi/.

Taulukko 5.1.1. Vesienhoidon toimenpiteiden toteutuminen Tornionjoen vesienhoitoalueella.

Sektori

 

Arvioitu toteutustilanne 2015

Arvioitu toteutustilanne 2021

Yhdyskunnat, haja- ja loma-asutus

Viemäröinnin laajentaminen toiminta- ja kaava-alueille -toimenpiteestä toteutuu arviolta n. 50 %, muut toimenpiteet toteutuvat suunnitellusti. Eniten jäljessä on ’Uudet haja-asutuksen kiinteistökohtaiset jätevesien käsittelyjärjestelmät’ -toimenpide, jota toteutetaan arviolta 10 % esitetystä määrästä. Viemäröinnin laajentamishankkeista saadaan toteutettua arviolta 50 %. Näissä toimenpiteissä tavoitteista jälkeen jäänti johtuu lähinnä lainsäädäntömuutoksista, joilla haja-asutuksen jätevesien käsittelyn vaatimuksia ja aikatauluja muutettiin kesken vesienhoitokauden. Haja-asutuksen jätevesilainsäädännön

toimeenpanoa edistävä koko Lappia koskeva jätevesineuvontahanke on ollut käynnissä vuodesta 2012 alkaen.

Valtion vesihuoltotöiden rahoitus loppui vuonna 2013 ja siirtoviemärihankkeita ei ole toteutettu sen jälkeen. Valtion ja EU:n tuki viemäröintihankkeille loppui vuonna 2014 ja tämän jälkeen haja-asutuksen viemäröintihankkeita ei ole toteutettu. Haja-asutuksen jätevesien käsittelyjärjestelmien arvioidaan olevan asetuksen edellyttämällä tasolla n. 80 %:lla vakituisista kiinteistöistä. Vapaa-ajan asunnoista n. neljännes ei vielä yllä asetuksen edellyttämälle jätevesien käsittelytasolle.

Maatalous

Vesienhoitoalueella maataloudelle on esitetty vain perustoimenpiteitä ja kaikki maatalouden toimenpiteet ovat käynnistyneet (ympäristötuen mukaiset toimet).

Vesienhoitoalueella maataloudelle on esitetty vain perustoimenpiteitä ja kaikki maatalouden toimenpiteet ovat käynnistyneet (ympäristötuen mukaiset toimet).

Metsätalous

Useimmat metsätalouden vesiensuojelutoimenpiteistä ovat sidoksissa metsätalouden toimenpidepinta- aloihin. ’Suojavyöhykkeet’ ja ’kunnostusojituksen perusrakenteet’ toimenpiteitä on tehty toimenpidepinta-alojen mukaisesti. Kunnostusojitusmäärä on ollut arvioitua vähäisempää, mikä on vesiensuojelullisesti hyvä asia. Metsätaloustoimijoiden koulutuksessa on päästy noin 70 %:iin vuosittaisesta tavoitteesta.

Toisellakin kaudella useimmat metsätalouden vesiensuojelutoimenpiteistä ovat sidoksissa metsätalouden toimenpidepinta-aloihin. Kunnostusojitusmäärä on ollut arvioitua vähäisempää. Metsätalouden toimenpiteistä koulutus on toteutunut n. 80 %:sti.

Vesistöjen kunnostus, säännöstely ja rakentaminen

Tengeliönjoen vesistön säännöstelyn kehittämishankkeen esiselvitys on valmistunut. Järvikunnostuksia on valmistunut kolme kohdetta ja yhdelle lupakäsittelyssä olevalle kohteelle haetaan vielä rahoitusta. Yhden kohteen osalta toimenpiteitä ei ole aloitettu. Pienten järvien kunnostustarpeen selvitystyö ei ole edennyt resurssien puutteen vuoksi. ’Virtavesien elinympäristökunnostus’ -toimenpiteen mukaista kunnostussuunnittelu on tehty Tengeliönjoen ja Miekojärven alueen virtavesille Aalisjoki, Ylinen ja Alinen Alposjoki, Luonuajoki ja Luomalanjoki. Kunnostukset alkavat vuonna 2016. Kunnostustarpeessa olevien pienten virtavesien kartoitus Ruotsin kanssa on valmistunut. Vesienhoitosuunnitelmassa esitettyjä ’Muut kunnostustoimenpiteet’ -toimenpiteen alle kuuluvia virtavesien kunnostuksia/selvityksiä on tehty vain yhdellä kohteella. Muita ei ole rahoituksen puutteen takia

voitu aloittaa laisinkaan.

Järvikunnostuksia on toteutettu kahdessa tyydyttävässä tilassa olevassa kohteessa, minkä lisäksi vesienhoidon tavoitteita edistäviä kunnostustoimenpiteitä on tehty viidessä järvessä. Kangos-, Särki-, Paka- ja Jerisjoen kunnostukset valmistuvat 2021.

 

Aalis-, Kontta-, Luomalan- ja Alposjokien koski- ja virta-alueita on kunnostettu noin 7 ha. Naamijoella on tehty valuma-aluekunnostuksia sekä järvikunnostuksia kahdessa järvessä FreshHabit-hankkeessa.

 

Tengeliönjoella jokijatkumon palauttaminen Haapakosken vanhan voimalaitoksen ja Portimojärven patojen ohi on suunnitteluvaiheessa.

 

Pohjaveden suojelusuunnitelmat ja tutkimus

Ei suojelusuunnitelmien laatimiseen liittyviä toimenpide-esityksiä.

Ei suoria toimenpide-esityksiä. Vesienhoitoalueelle ei ole valmistunut uusia pohjavesialueiden suojelusuunnitelmia. Suojelusuunnitelmien laatimista kuitenkin edistetään kannustamalla kuntia ryhtymään suojelusuunnitelmatyöhön.

Liikenne

Ei suoria toimenpide-esityksiä.

 Kloridipitoisuuksien seurantaa on toteutettu Laivakankaan pohjavesialueella.

Maa-ainesten otto

Hanke pohjavesien suojelun ja kiviaineshuollon yhteensovittamiseksi on valmistunut Länsi-Lapin alueelta toukokuussa 2015.

Pohjavesien suojelun ja kiviaineshuollon yhteensovittamishankkeen 2. vaihe on toteutettu Itä- ja Pohjois-Lapin kuntien alueella. Hanke on valmistunut keväällä 2020.

Pilaantuneet alueet

Ei suoria toimenpide-esityksiä.

 Pilaantuneita maita koskeva toimenpide ei ole edennyt suunnitellussa aikataulussa. Toimenpidettä (pilaantuneisuusselvitys) on esitetty uudelleen 3. kaudelle

Teollisuus

Teollisuuden toimenpiteet on toteutettu lupamenettelyn kautta.

Teollisuuden toimenpiteet on toteutettu lupamenettelyn kautta.

Kalankasvatus

Kalankasvatuksen toimenpiteet on toteutettu lupamenettelyn kautta.

Kalankasvatuksen toimenpiteet on toteutettu lupamenettelyn kautta.

Turvetuotanto

Turvetuotannon vesiensuojelu on parantunut. Vesiensuojelun perusrakenteet on tehty kaikille tuotantoalueille. Pintavalutuskenttiä (pumppaamalla) ja virtaamansäätöä on käytetty selvästi enemmän kuin vesienhoitosuunnitelmassa ennakoitiin. Jälkihoitovaiheeseen on siirtynyt vesienhoitosuunnitelmassa ennakoitua vähemmän tuotantoalueita.

Turvetuotannon vesiensuojelu on edelleen parantunut. Ympärivuotinen pintavalutuskenttä on käytössä suurimmalla osalla tuotantoalaa.