3.2.2 Humus ja kiintoaine
Humuksella tarkoitetaan pysyviä veteen liuenneita hiiliyhdisteitä, jotka ovat peräisin pitkälle hajonneista eloperäisistä aineista. Humuksen sekä siihen sitoutuneen raudan vaikutuksesta vesi värjäytyy ruskean sävyiseksi.
Turvemailla vesistöt ovat luonnostaan humuspitoisia, mutta maankuivatus lisää humuksen huuhtoutumista valuma-alueelta. Vesienhoitoalueen metsätalousmaa sijoittuu kuitenkin suurimmaksi osaksi kivennäismaalle ja turvemaiden ojituksia on hyvin vähän. Myös kuivatusta vaativaa peltomaata on suhteellisen vähän. Näin ollen humuskuormitus ei ole ongelma vesienhoitoalueella.
Ilmastonmuutoksesta seuraava routaisen ajan lyhentyminen ja sään ääri-ilmiöiden lisääntyminen voimistaa osaltaan humuksen huuhtoutumista ja voi tulevaisuudessa aiheuttaa vesistöjen tummumista myös Pohjois-Lapissa. Luonnostaan kirkkaissa vesistöissä pienetkin muutokset näkyvät helposti.
Kiintoaineella tarkoitetaan vedessä kulkeutuvia kiinteitä hiukkasia (> 0,4 µm). Hienoin kiintoaine samentaa vettä ja kulkeutuu helposti virran mukana, kun raskaampi sedimentoituu suvantojen ja järvialtaiden pohjiin. Valuma-alueelta lähtevää kiintoainekuormitus on seurausta maaperän eroosiosta. Tenon-Näätämön-Paatsjoen vesienhoitoalueella maaperä on paikoin hyvin eroosioherkkää hiekkaa, jossa maanrakennus ja maaperän kuluminen (esim. porotalous, retkeily) voi kiihdyttää eroosiota rantatörmillä. Lisäksi kullankaivuu Ivalojoen ja Lemmenjoen latvoilla on aiheuttanut etenkin sateisina kesinä kiintoaineesta johtuvaa samentumista alapuolisissa vesistöissä. Kullankaivuusta aiheutuu myös pohjien hiekoittumista kaivuualueiden läheisyydessä.