12.3. Vesistörakentaminen ja säännöstely

Säännöstely ja vesivoiman tuottaminen

Säännöstelyssä muutetaan vedenkorkeuksia ja virtaamia jatkuvin toimenpitein perustuen hankkeelle annetun luvan lupamääräyksiin, vallitsevaan vesitilanteeseen sekä sää- ja vesistöennusteisiin. Säännöstely edellyttää aina jonkinlaisen padon rakentamista vesistöön, jotta veden juoksutusta voidaan säädellä. Padon yhteydessä voi olla myös voimalaitos. Osa säännöstelyistä hoidetaan kaukokäytön avulla, osalla vanhemmista padoista joudutaan säätö tekemään manuaalisesti paikan päällä. Säännöstelyn tavoitteena voi olla esimerkiksi tulvavahinkojen estäminen tai vähentäminen, vesivoiman tuotanto tai sen lisääminen, uiton tai vesiliikenteen edistäminen tai vesihuollon parantaminen. Uudenmaan vesistöissä ei ole toteutettu uittoa enää vuosikymmeniin. Säännöstely muuttaa ja heikentää vesistöjen ekologista tilaa.

Ympäristöhallinnon VESTY-rekisterissä on Uudenmaalla 47 säännöstelykohdetta. Osa hankkeista on pienehköjä lampia. Huomattava osa kaikista säännöstelyistä on toteutettu yhdyskuntien tai teollisuuden vedenhankintaa varten. Muut säännöstelyt palvelevat lähinnä voimataloutta ja virkistyskäyttöä. Säännöstelyt ovat käytännössä suhteellisen lieviä eikä Uudellamaalla harjoiteta lyhytaikaissäätöä. Voimakkainta säännöstely on Lohjanjärvessä. Vantaanjoen kaikki säännöstelyt, osa Karjaanjoen säännöstelyistä sekä Espoonjoen Bodominjärven ja Nuuksion Pitkäjärven säännöstelyt on perustettu pääkaupunkiseudun vedensaannin turvaamiseksi. Päijänne-tunnelin valmistuttua nämä säännöstelyt on säilytetty lähinnä varavesilähteiksi mahdollisia tunnelin käytössä tapahtuvia katkoja varten. Karjaanjoen latvajärvien säännöstelyt Hämeen ELY-keskuksen puolella on lopetettu.

Säännöstelyjen merkitys on muuttunut vuosien saatossa. 1980-luvulta lähtien säännöstelyssä on kiinnitetty aikaisempaa enemmän huomiota vesistöjen virkistyskäyttöön, kalatalouteen, vedenlaatuun ja vesistöjen luonnonarvoihin. Säännöstelyissä veden juoksutukset ja vedenkorkeudet pyritäänkin toteuttamaan siten, että ne palvelevat samalla useita tavoitteita mahdollisimman hyvin. Uusia säännöstelyhankkeita ei ole juurikaan toteutettu viime vuosikymmeninä. Sen sijaan säännöstelykäytäntöjä on kehitetty useilla järvillä joko voimassa olevien lupien mahdollistamalla tavalla tai hakemalla muutoksia vanhoihin lupamääräyksiin. Ilmaston muuttuminen aiheuttaa myös osaltaan paineita tarkastella säännöstelyjen toimivuutta nyt ja tulevaisuudessa.

Virtavesien rakentaminen

Vesirakentamistoimenpiteet ovat Uudellamaalla olleet erittäin laajamittaisia eikä koko matkaltaan luonnontilaisia joki- ja purouomia ole enää jäljellä. Myös lyhyemmät jokien ja purojen jaksot, jotka ovat luonnontilaisia tai lähes luonnontilaisia, ovat melko harvinaisia.

Pääkaupunkiseudulla pienten virtavesien tilaan on viime vuosina enenevässä määrin vaikuttanut uusien asuinalueiden ja liiketilojen sijoittaminen virtavesien varsille. Rakentamiseen liittyen erityisesti Espoossa on ollut paineita purojen ja ojien siirtoihin ja putkittamiseen.

Tulvasuojelun ja uiton takia tehdyissä perkauksissa uomia on suoristettu, levennetty ja syvennetty. Lähes kaikkia koskia on louhittu tai niistä on raivattu kiviä. Maa- ja metsätalouden kuivatustarpeiden takia metsä- ja pelto-ojia on kaivettu ja suoristettu. Perattujen uomien monimuotoisuus on vähentynyt ja monien virtavesieliöiden elinalueet ovat pienentyneet tai hävinneet kokonaan. Peratut uomat ovat usein kunnossapitotarpeessa sortumien ja liian tiheän vesikasvillisuuden aiheuttamien ongelmien takia. Myös vesivoiman rakentamiseen liittyen koskia on perattu, ja niitä on jäänyt peittoon voimalaitosten patoaltaisiin monen metrin syvyyteen.

Uoman sulkevia patoja on rakennettu vesistöjen säännöstelemiseksi sähköntuotannon ja vedenhankinnan takia sekä vesivoiman hankkimiseksi myllyjen ja sahojen tarpeisiin (kuva 18). Virtavesiin on rakennettu pohjapatoja turvaamaan riittävä vedenkorkeus virkistyskäyttömahdollisuuksien kannalta ja perattujen uomien luiskien sortumisen estämiseksi. Pieniin virtavesiin on rakennettu lisäksi lukuisia patoja kala-, rapu-, uima- ja kasteluvesilammikoiden vesittämiseksi. Lisäksi ojien, purojen ja jokien ylittämiseksi on rakennettu lukuisia tierumpuja ja siltoja. Esteet pirstovat taimenkannat toisistaan erillisiksi ja näin syntyneet pienet, eristyneet taimenkannat ovat herkkiä häviämään vaikkapa tilapäisen saastepäästön tai poikkeuksellisen kuivuuden vuoksi. Esimerkiksi Karjaanjoen vesistön Mustionjoessa on kolme geneettisesti eriytynyttä paikallista taimenkantaa. Esteet haittaavat myös muiden vesieliöiden kulkua.

Toimintansa jo lopettaneita pienvesivoimalaitoksia on viime vuosien aikana otettu uudestaan käyttöön Mustijoella ja Vantaanjoella. Koskenkylänjoella vanhaa pienvesivoimalaitosta on uudistettu. Vesivoimaa on markkinoitu uusiutuvana ja päästöttömänä energiamuotona. Vesivoiman lisääminen on kuitenkin voimakkaassa ristiriidassa virtavesien hyvän ekologisen tilan saavuttamisen kanssa, jos kalojen vaellusmahdollisuuksia ja virtavesiluonnon monimuotoisuutta ei samalla turvata. Esimerkiksi Mustijoella kalojen vaellusmahdollisuuksia ei ole parannettu, koska kalatien rakentamisesta sekä kalatiehen johdettavan vesimäärän lupaehdoista ei ole päästy sopuun. Nousuesteiden lisäksi kalojen kulkua haittaavat myös kalojen vaellusaikana tapahtuva vesivoimalaitosten käyttäminen mm. Vantaanjoen suulla ja Porvoonjoella sekä vedenotto teollisuuden tarpeisiin Mustijoesta.

Meritaimen on vaelluskala, joka lisääntyy jokien ja purojen virtaavassa vedessä, mutta viettää aikuisikänsä ja kasvaa pyyntikokoon meressä. Meritaimen on lisääntynyt alkujaan lähes kaikissa Suomen Itämeren puoleisissa joissa. Nykyään alkuperäiseksi katsottu kanta elää enää vain 15 joessa, joista yhdeksän laskee Suomenlahteen tai sen lähialueelle. Uudellamaalla alkuperäiseksi katsottu kanta elää viidessä Suomenlahteen laskevassa joessa: Ingarskilanjoki, Siuntionjoki, Espoonjoki, Mankinjoki, Sipoonjoki. Lisäksi meritaimenen on havaittu lisääntyvän mm. Kymijoessa, Koskenkylänjoessa, Vantaanjoessa, Fiskarsinjoessa, sekä useissa Helsingin ja Espoon mereen laskevissa kaupunkipuroissa. Tärkeimmät nykyisiä luonnonvaraisia meritaimenkantoja uhkaavat tekijät ovat kalastus, vesien likaantuminen ja rakentaminen sekä muu maankäyttö. Alkuperäisiä kantoja uhkaavat myös vieraiden kantojen istutukset sekä liian voimakas merikalastus. Suomenlahden meritaimenkantojen elvyttämiseksi on laadittu ohjelma (Lempinen 2001), jonka päämääränä on nykyisten luonnonvaraisten taimenkantojen suojelu, luonnonvaraisten kantojen palauttaminen entisiin taimenjokiin ja taimenkantojen vahvistaminen kestämään niihin kohdistuvaa kalastusta.

Myös muut, paikallisempina lajeina pidetyt, kalat vaeltavat ravinnon, levähdyspaikkojen ja talvehtimisalueiden perässä. Kutuvaelluksia uomassa tekevät esimerkiksi vimpa, siika, harjus, ahven, hauki, särki, turpa, kuha ja toutain. Nahkiaisen elinkierto vastaa puolestaan vaeltavan meritaimenen elintapaa.

Kuva 18. Patojen aiheuttamat vaellusesteet Uudellamaalla (VESTY-järjestelmä 11.11.2021).

Ruoppaukset

Sekä vesirakentamiseen liittyviä ruoppauksia että kunnostusruoppauksia tehdään Uudellamaalla paljon. Uudenmaan alueella tehtiin vuoden 2019 aikana 218 ruoppausilmoitusta. Vesilain mukaisessa lupamenettelyssä on vuosittain noin 10 ruoppaushanketta. Nykyisten säädösten mukaan läjitettävien massojen laatu on selvitettävä, jollei ruoppaus tapahdu kuormittamattomalla alueella ja massojen määrä ole pieni. Sisävesillä massat useimmiten läjitetään maalle, rannikkovesissä ruoppausmassoja läjitetään myös mereen.

Hydrologis-morfologinen muuttuneisuus

Uudenmaan pintavesimuodostumille on määritelty niiden vesistörakentamisesta ja säännöstelystä aiheutuva hydrologis-morfologinen muuttuneisuus (kuva 19). Arvioitavat hydrologis-morfologiset tekijät ovat virtausolot, viipymä, vedenkorkeus, syvyyssuhteet, pohjan ja rantavyöhykkeen rakenne, valuma-alueen maankäytöstä aiheutuneet hydrologiset muutokset sekä yhteys pohjaveteen (VN asetus vesienhoidon järjestämisestä 1040/2006, 9 §).

Järvien kohdalla arvioidaan säännöstelystä, muusta patoamisesta tai järvenlaskusta aiheutuneita muutoksia vedenkorkeuksissa ja niiden vaihtelurytmissä. Joissa suurimmat muutokset johtuvat säännöstelystä tai rakentamisesta aiheutuneista virtaamamuutoksista, patojen muodostamista kulkuesteistä ja rakentamisen aiheuttamista muutoksista uoman ja rantojen morfologiassa. Rannikkovesissä arvioidaan rakennetun rantaviivan, ruoppauksilla ja läjityksillä muutetun merenpohjan sekä siltojen ja penkereiden vaikutusta vesimuodostuman tilaan.

Jos muutokset ovat olleet hyvin suuria ja hyvän ekologisen tilan saavuttamiseksi tarpeelliset hydrologis-morfologiset toimenpiteet aiheuttaisivat merkittävää haittaa vesistön tärkeälle käytölle, vesimuodostuma voidaan nimetä voimakkaasti muutetuksi tai keinotekoiseksi. Uudenmaan voimakkaasti muutetuista vesimuodostumista on kerrottu kappaleessa 12.4.

Kuva 19. Pintavesien hydrologis-morfologinen tila Uudellamaalla vuonna 2020.