13.2.1. Ekologinen tila

Vesien ekologisen tilan luokittelussa arvioidaan, miten ihmisen toiminta on vaikuttanut vesiin. Mitä enemmän vesistö poikkeaa luonnontilaisesta, sen huonompi sen ekologinen tila on. Ennen luokittelua kullekin vesimuodostumalle on määritetty sen luontainen tyyppi. Kaikille tyypeille on määritelty luonnontilaa vastaavat vertailuolot.

Pintavesien uusin ekologisen tilan luokittelu valmistui syksyllä 2019 (kuvat 21 ja 22). Ekologinen luokittelu on tehty aiemmin vuosina 2008 ja 2013. Vesien tilan vesimuodostumakohtaiset luokittelutiedot ovat nähtävissä ympäristöhallinnon Hertta-järjestelmässä www.syke.fi/avointieto > Ympäristötietojärjestelmät, karttapalvelussa http://paikkatieto.ymparisto.fi/vesikartta sekä toimenpideohjelman liitteessä 1.

Vesien tilan luokittelujärjestelmän kehittäminen ja tilaa kuvaavien muuttujien laskenta on tehty Suomen ympäristökeskuksessa. Luonnonvarakeskus on vastannut kalastoaineistojen käsittelystä ja luokittelusta. Lopullinen vesien luokittelutyö on tehty ELY-keskuksissa. Luokittelujärjestelmä on kuvattu perusteellisesti julkaisuissa Vuori ym. (toim.) 2009, Aroviita ym. 2012 sekä Aroviita ym. 2019.

Kuva 21. Uudenmaan pintavesien ekologinen tila 2019.

Kuva 22. Pintavesien tilaluokkien osuudet järvien ja rannikkovesien pinta-alan ja jokien pituuden mukaan.

Vuonna 2019 valmistuneessa luokittelussa käytettiin pääsääntöisesti vuosina 2012–2017 kerättyjä aineistoja. Luokittelussa on käytetty vedenlaatutietoja sekä aineistoja biologisista muuttujista, joita ovat kasviplankton, pohjaeläimet, piilevät, vesikasvillisuus ja kalasto. Ekologisen tilan luokittelussa huomioidaan lisäksi vesimuodostuman hydrologis-morfologinen muuttuneisuus, josta on kerrottu tarkemmin luvussa 12.3. Luokituksen taso määräytyy sen mukaan, kuinka laajaa aineistoa on ollut käytettävissä. Biologista aineistoa on kerätty monista vesistöistä (laajaan ja suppeaan aineistoon perustuva ekologinen luokitus), mutta joistakin vesimuodostumista on ollut käytettävissä vain vedenlaatutietoja (kuva 23). Luokittelutyössä on käytetty ELY-keskuksen omia seuranta-aineistoja, velvoitetarkkailuaineistoja sekä muita käyttökelpoisia ja luotettavia aineistoja mm. kuntien vesistöseurannoista.

Kuva 23. Pintavesien ekologisen tilan luokittelussa vuonna 2019 käytetyn aineiston laajuus.

Mikäli ekologinen luokka on kolmannella luokituskierroksella muuttunut, on muutoksen syy määritelty (kuva 24). Tilan muutos on usein laskennallinen, johtuen luokitusmenetelmään liittyvistä muutoksista sekä uusista seuranta-aineistoista, joiden avulla luokitustulokset ovat tarkentuneet. Merkittäviä ekologisen tilan muutoksia ei yleensä tapahdu kovin nopeasti, joten ekologisen tilan muutoksetkaan eivät aina ole todellisia. Ekologinen tila voi myös vaihdella kahden luokan, esimerkiksi välttävän ja tyydyttävän, rajalla. Vuonna 2019 valmistuneessa luokittelussa todettiin mm. Espoossa sijaitsevan Orajärven happamuuden vähentyneen ja Raaseporissa sijaitsevan Kvarnträsketin eli Myllylammen rehevyystason laskeneen. Näiden järvien tila oli todella parantunut.

Kuva 24. Pintavesien ekologisen tilan muutos 2. kauden luokitukseen verrattuna.

Virtavedet

Itä- ja Keski-Uudenmaan jokivesistöt ovat luokittuneet enimmäkseen tyydyttävään ekologiseen luokkaan. Jokivesiin kohdistuvan piste- ja hajakuormituksen seurauksena niissä havaitaan usein korkeita ravinne- ja bakteeripitoisuuksia. Länsi-Uudellamaalla Karjaanjoen vesistöalueella on monia hyvässä ekologisessa luokassa olevia jokiuomia.

Uudenmaan jokivesimuodostumista pituudeltaan 27 % on hyvässä tilassa ja erinomaisessa tilassa on alle 1 %. Alle hyvän tilan on yli 70 % jokivesimuodostumista (tyydyttävässä tilassa 61 %, välttävässä tilassa 11 % ja huonossa tilassa alle 1 %).      

Järvet

Valtaosa Uudenmaan järvistä on hyvässä tai tyydyttävässä ekologisessa tilassa. Hyvässä tilassa on pinta-alaltaan 47 % järvistä ja erinomaisessa tilassa 5 %. Alle hyvän tilan jää 48 % luokitelluista järvistä (tyydyttävässä tilassa 37 %, välttävässä tilassa 7 % ja huonossa tilassa 4 %). Uudenmaan suurin järvi Lohjanjärvi on edelleen pääosin hyvässä tilassa. Toiseksi suurin järvi Hiidenvesi on tyydyttävässä tilassa. Erinomaisiksi luokitellut järvet sijaitsevat pääsääntöisesti vesistöalueiden yläosilla, missä ihmisten vaikutus vesiin on vähäistä. Maatalous, rakentaminen ja jätevedet kuormittavat vesistöjä, ja osa järvistä on rehevöitynyt voimakkaasti. Metsien hakkuut ja ojitukset uhkaavat monien latvajärvien tilaa. Patojen avulla säännöstellään useiden järvien vedenkorkeutta, mutta padot myös estävät kalojen kulkua ja heikentävät siten järvien ekologista tilaa.

Järvien kunnostaminen on pitkäjänteistä työtä ja vaatii toimenpiteitä usein myös valuma-alueella. Ponnistelu kuitenkin kannattaa. Esimerkiksi Tuusulanjärven tila on saatu kohenemaan välttävältä tyydyttävälle tasolle.

Rannikkovedet

Uudenmaan rannikkovesissä tila on hieman parantunut edelliseen luokitukseen verrattuna. Ulkosaariston vesimuodostumat ovat pääosin tyydyttävässä tilassa.  Sisäsaariston muodostumat ovat pääosin välttävässä tilassa. Ainoastaan Klobbfjärden Loviisassa on edelleen huonossa tilassa. Hyvässä tai erinomaisessa tilassa olevia rannikkomuodostumia ei ole lainkaan. Rannikkovesimuodostumien pinta-alasta 66 % on tyydyttävässä tilassa, noin 34 % välttävässä tilassa ja alle 1 % huonossa tilassa. Uudenmaan rannikko on jaettu 37 vesimuodostumaan.

Helsingin ja Itä-Uudenmaan ulkosaaristossa suurin muutos aikaisempaan on ravinnepitoisuuksien pieneneminen. Sisäsaaristo on edelleen voimakkaasti rehevöitynyt.  Myönteinen muutos Länsi-Uudenmaan sisäsaariston tilassa on happitilanteen parantuminen syvävedessä. Viime vuosina happivaje ei ole noussut lämpötilan harppauskerrokseen asti. Happitilanteen parantuessa sisäsaariston vesimuodostumien ekologinen tila Länsi-Uudellamaalla on kohentunut huonosta välttävään.

Rannikkovesien tilaa heikentää maalta tuleva runsas ravinnekuormitus. Rannikkoalueen mataluus ja suojaisuus heikentää veden vaihtuvuutta alueilla. Rannikkovesissä esiintyy kesäisin yleisesti sinileväkukintoja, ja pohjien sekä pohjanläheisen vesikerroksen happitilanne on laajoilla alueilla heikko loppukesällä. Monin paikoin pohjaeläimiä on hyvin vähän tai ei lainkaan vuosittain toistuvien hapettomuusjaksojen vuoksi.