3.13.1 Toimintojen vaikutukset ja sijoittuminen
Vesirakentaminen
Oulujoen–Iijoen vesienhoitoalueen mittavimmat tulvasuojelutyöt on tehty alueen eteläosissa. Kalajoen ja Siikajoen vesistöalueilla rakentaminen oli kiivaimmillaan 1950- ja 1970-luvuilla. Vielä viime vuosikymmeninä tulvasuojeluhankkeet ovat muuttaneet huomattavasti joidenkin pienehköjen jokien rakennetta ja kuivatushankkeet pääasiassa pienten jokien, purojen ja norojen sekä lähteiden rakennetta. Maa- ja metsätalousalueiden vesitalouden parantamiseksi muutettuja pieniä virtavesiä löytyy koko vesienhoitoalueelta. Maataloutta edistäviä kuivatushankkeita on toteutettu erityisen paljon Kalajoki–Temmesjoki-suunnittelualueella. Siellä on paljon kuivatuksen edistämiseksi osin tai kokonaan kanavoituja pieniä jokia ja puroja. Ympäristöhallinnon Vesistötyöt -tietokannan (VESTY) mukaan vesienhoitoalueella on tehty 242 järven laskua. Todellisuudessa järven laskuja on enemmän, koska kaikista ei ole rekisteröityä tietoa.
Kuva 3.6. Säännöstelyn ja vesirakentamisen aiheuttamat muutokset vesienhoitoalueen pintavesien hydrologis-morfologisessa tilassa.
|
VESIRAKENTAMISEN VAIKUTUKSET PINTAVESIIN
Virtavesien rakentamisesta on kärsinyt eniten koskieliöstö. Koskipinta-ala on vähentynyt tai paikoin hävinnyt. Jäljelle jääneiden koskien pohjan rakenne ja virtausolosuhteet ovat usein yksipuolistuneet. Perkausten ja pengerrysten seurauksena eliöyhteisöille tärkeät tulva-alueet ovat hävinneet tai pienentyneet oleellisesti ja rantavyöhykkeen monimuotoisuus on heikentynyt. Pieniä virtavesiä on perkausten ja oikomisten lisäksi muuttanut myös ihmistoiminnoista aiheutuva eroosio, joka aiheuttaa pohjan liettymistä.
Voimalaitosten rakentaminen on muuttanut suurimpia jokia niin, että suvantojen ja koskien vuorottelun tilalla on peräkkäisten patoaltaiden ketju. Vaelluskalojen kantoja on heikentänyt merkittävästi lisääntymis- ja poikasvaiheen elinalueiden väheneminen ja heikkeneminen. Dramaattisempi vaikutus on ollut vaellusesteiden vuoksi hävinneellä mahdollisuudella luontaiseen elinkiertoon. Jo yksi vaelluseste vesistöalueen alaosalla voi hävittää vaelluskalat kokonaiselta vesistöalueelta. Toisaalta puroissa ja noroissa on tuhansia tienalitusrakenteita, jotka hankaloittavat vesieliöiden liikkumista ja luontaista elinkiertoa.
|
Joissa ja järvissä vesieliöiden vapaata liikkumista haittaavat erityisesti vesirakenteet kuten voimalaitos-, säännöstely- ja pohjapadot (kuva 3.7). Tieto patojen määrästä ja niiden aiheuttamasta esteellisyydestä on tarkentunut vuosina 2019–2021 toteutetussa patokartoituksessa. Tällä hetkellä VESTY-tietokannassa on tiedot noin 800 käytössä olevasta padosta (voimalaitos-, mylly-, saha- tai muu pato) Oulujoen–Iijoen vesienhoitoalueella (kuva 3.7). Padoista 105 muodostaa täydellisen vaellusesteen ja näiden lisäksi 105 on arvioitu osittaisiksi vaellusesteiksi. Esteitä on kaikilla suunnittelualueilla, eniten Kalajok–Temmesjoki- ja vähiten Koutajoki–Vienan Kemi -suunnittelualueella. Iijoen alaosan voimalaitospadot estävät vaelluskalojen pääsyn koko Iijoen laajalle vesistöalueelle. Vesienhoitoalueella on VESTY-tietokannan mukaan 45 käytössä olevaa kalatietä (kuva 3.8).
Pienissä virtavesissä, kuten puroissa ja noroissa tienalitusrakenteet ovat vesirakenteita suurempi uhka kalojen ja muiden vesieliöiden liikkumiselle. Pelkästään Pohjois-Pohjanmaan puroissa (valuma-alue 10–100 km2) on GIS-menetelmien perusteella arvioitu olevan yli 800 esteellisyyttä aiheuttavaa tierumpua ja muuta tienalitusrakennetta. Arviossa ei ole huomioitu purojen yläosilla (valuma-alue alle 10 km2) eikä noroissa olevia rakenteita eikä Kainuun sekä Lapin alueella olevia rakenteita, joten koko vesienhoitoalueella on todennäköisesti useampi tuhat sellaista tienalitusrakennetta, joka rajoittaa vesieliöiden vapaata liikkumista.
Kuva 3.7 Voimalaitokset, padot, säännöstelyjärvet sekä tekojärvet Oulujoen–Iijoen vesienhoitoalueella.
Säännöstely
Vesienhoitoalueella on 43 säännösteltyä järveä tai tekoallasta sekä kaksi säännösteltyä merenlahtea (kuva 3.7). Ne vaihtelevat paljon kooltaan ja säännöstelykäytännöltään. Kalajoki–Temmesjoki-suunnittelualueen 17 säännösteltyä järveä tai tekoallasta ovat pääosin melko pieniä ja suurimmissa järvissä säännöstely on melko lievää. Oulujoen vesistössä vesivoimalaitosten säännöstelyaltaina käytetään Oulujärveä ja pääosaa siihen laskevien Hyrynsalmen ja Sotkamon reittien suurista järvistä. Kaikkiaan Oulujoen vesistöalueella on yksitoista säännösteltyä järveä. Kiiminkijoki–Kuivajoki-suunnittelualueella on 14 säännösteltyä järveä, joista 13 Iijoen ja yksi Kuivajoen vesistössä. Säännöstellyt järvet sijoittuvat pääasiassa vesistöalueiden latvoille. Voimakkainta säännöstely on Kostonjärvessä sekä Irnin järviryhmässä. Koutajoki–Vienan Kemi -suunnittelualueella säännöstellään Ala-Vuotunkijärveä ja rannikkovesissä kahta padottua merenlahtea.
Iijoen, Oulujoen ja Kalajoen vesistöalueen voimalaitoksissa sekä Kuusinkijoen voimalaitoksessa harjoitetaan lyhytaikaissäännöstelyä, jonka seurauksena virtaama alapuolisessa joessa vaihtelee suuresti vuorokauden sisällä.
|
Säännöstelyn vaikutukset pintavesiin
Säännöstelyn päätavoitteena on useimmiten vesivoiman tuotannon ja/tai tulvasuojelun edistäminen. Varastotilavuuden lisäämiseksi järvien ja tekoaltaiden vedenpintaa lasketaan talvella luontaista alemmaksi. Säännöstellyssä järvessä kalantuotannon ja muun biologisen tuotannon kannalta tärkein alue, rantavyöhyke, menettää tuotantokykyään. Säännöstelyn haitalliset vaikutukset eliöstöön riippuvat pääasiassa siitä, kuinka paljon veden pinta laskee talven aikana. Haitan suuruuteen vaikuttavat myös järven ominaispiirteet, kuten rannan morfologia, pohjan laatu, veden väri ja jääpeitteisen ajan kesto. Eniten veden pinnan vaihtelusta kärsivät rantavyöhykkeen pohjaeläimet ja uposlehtiset vesikasvit. Kalastoon voivat vaikuttaa esimerkiksi pohjan jäätymisen aiheuttama mädin tuhoutuminen sekä kutu- ja poikasalueiden määrän väheneminen ja laadun heikkeneminen. Kaloista järvikutuinen siika on herkin säännöstelylle, koska se kutee syksyllä säännöstelyvyöhykkeeseen ja talven aikana valtaosa mädistä saattaa tuhoutua. Säännöstely vaikuttaa kalojen ravintovaroihin pohjan, kasvillisuuden, eläinplanktonin sekä pohjaeläinten laadussa ja määrässä tapahtuneiden muutosten kautta. Talvisen vesipinnan korkeuden lisäksi tulvakorkeudella ja vesipinnan kesäaikaisella vaihtelulla voi olla merkittävä vaikutus rantavyöhykkeen eliöstöön ja erityisesti rantakasvillisuuden kehitykseen.
Järvien ja tekoaltaiden säännöstely vaikuttaa aina myös alapuolisten jokien virtaamaolosuhteisiin. Virtavesissä vuosisäännöstely on useimmiten muuttanut tulvahuipun suuruutta ja ajankohtaa sekä lisännyt talviaikaisia virtaamia. Tämä heijastuu useiden vesieliöiden normaaliin elinkiertoon. Voimalaitosten lyhytaikaissäännöstely aiheuttaa virtavesissä vesisyvyyden, virtausnopeuden ja käytössä olevan elinympäristön jatkuvan muutoksen. Se luo etenkin koskialueille epävakaat olosuhteet, mikä heijastuu vesieliöyhteisöissä. Lyhytaikaissäännöstelyn on todettu heikentävän muun muassa lohikalojen ja rapujen lisääntymistulosta ja viihtyvyyttä koskialueella. Lyhytaikaissäätö lisää eroosiota, mikä heikentää elinympäristöjen laatua. Lyhytaikaissäännöstelyn vaikutukset ovat haitallisimpia niissä vesimuodostumissa, joissa voimalaitoksen alapuolella on koski- ja virta-alueita. Patoaltaissa haitat ovat vähäisempiä. Vesirakentamisen seurauksena uomia tai niiden osia on jäänyt vähävetiseksi tai jopa kuivilleen, mikä on heikentänyt huomattavasti niiden tilaa.
Sisävesien säännöstely lisää mereen laskevien jokien virtaamia talvella. Tällöin niukkasuolainen ja kevyt jokivesi leviää jään alla laajalla alueella raskaamman meriveden päälle. Muuttunut juoksutusrytmi lisää kiintoaineen, ravinteiden ja muiden aineiden kulkeutumista, mikä edelleen heijastuu rannikkoalueen tilaan. |
