3.9.3 Rannikkovesien happamuus
Happamoituminen liitetään ensisijaisesti sisävesiin, koska merialueet eivät yleensä ole korkeasta puskurikyvystä ja maalta tulevien happamien vesien määrästä johtuen happamoitumiselle herkkiä. Eräiden Perämereen laskevien jokien suistoissa vesi on kuitenkin ajoittain hapanta. Vesienhoitoalueen rannikkoalueelle laskee jokia, joita vaivaa ajoittainen happamuus. Tällaisia ovat Kalajoki, Siiponjoki, Pyhäjoki, Siikajoki, Pattijoki, Haapajoki, Temmesjoki sekä rannikon pienet joet kuten Olkijoki ja Kalimenoja. Vesienhoitokaudella 2016–2021 mereen laskevissa jokivesissä ei ilmennyt samanlaisia happamuuspiikkejä kuin loppuvuodesta 2006. Silloin happamuuden huuhtoutuminen johtui runsaista sateista pitkän kuivan kauden jälkeen.
Happamien sulfaattimaiden kuivatusten aiheuttama metallikuormitus lisää rannikon joki- ja ojasuistojen pohjasedimenttien metallipitoisuuksia. Vaihettumisvyöhykkeillä muun muassa liukoisessa muodossa olevat raskasmetallit saostuvat. Sedimentteihin kertyneet metallit pysyvät saostuneena, jollei vedenlaadussa tai pohjassa tapahdu muutoksia. Mataloituneita jokien suualueita voi olla tarvetta esimerkiksi ruopata tulvasuojelun ja kulkumahdollisuuksien parantamiseksi. Näiden toimien yhteydessä metallit voivat lähteä uudelleen liikkeelle samoin kuin veden pH-tason laskiessa. Sedimentteihin saostuneinakin metallit aiheuttavat haittoja muun muassa pohjaeläimille sekä pohjan laadusta riippuvaiselle muulle vesieliöstölle ja kasveille.
Jokien happamuuskuormituksen ja rannikon sedimenttien metallisakkojen osuutta ja merkitystä vesienhoitoalueen rannikkovesimuodostumien kalakantoihin ja muuhun vesieliöstöön ei riittävästi tunneta. Paikallisten, pohjaeläimistössä tapahtuvien muutosten lisäksi vaikutuksia voi ilmetä kalastossa ravintoketjun kautta. Lisäksi ajoittaiset happamuushaitat voivat vaikuttaa suistoalueilla ja jokisuilla kalojen tai nahkiaisen vaelluksiin sekä lisääntymiseen.
