3.14.3 Norot, lammet ja lähteet
Vesistöä pienemmät vedet, lähinnä norot ja lähteet, ovat maassamme hyvin laajasti muuttuneet tai tuhoutuneet ihmistoiminnan seurauksena. Suomessa on alun perin ollut mahdollisesti jopa satoja tuhansia erikokoisia ja erityyppisiä lähteitä sekä valtavasti purovesistöä vähäisempiä virtaavan veden uomia, noroja. Metsän hakkuut, metsämaan muokkaukset ja ojitukset sekä kuivatukset, perkaukset, uomien oikaisut, metsäteiden rakentaminen ja muut ihmistoimet ovat muuttaneet ja tuhonneet niitä. Lisäksi lähteitä on usein muuttanut veden ottaminen sekä tieverkon ja soranoton keskittyminen laajoille harjujaksoille ja reunamuodostumille, jotka ovat lähteiden esiintymisen kannalta parhaita alueita.
Jäljellä olevissa luonnontilaisissa pienvesissä tavataan runsaasti uhanalaisia eliölajeja. Harvat luonnontilaisina säilyneet vesienhoitoalueen pienvedet sijaitsevat luonnonsuojelualueilla, kansallispuistoissa tai rajavyöhykkeen läheisyydessä. Vaikka noroille, lammille ja lähteille ei jatkossa kohdisteta erillisiä kunnostustoimenpiteitä, tulee pienvesien kunnostus- tai hoitohankkeita toteuttaa muutoin. Lisäksi voidaan yhdistää pienvesien kunnostuksia vesistöjen kunnostushankkeisiin valuma-alueiden toimia suunniteltaessa. Maankäytön merkitys korostuu pienvesissä, koska niissä matalan veden ja rantavyöhykkeen suhteellinen osuus on suuri ja perustuotanto on pääosin peräisin maaekosysteemistä.
Kalajoki–Temmesjoki-suunnittelualueella pienvedet ovat reheviä ja niiden humuspitoisuus on korkea. Alueella on harvoja hydrologialtaan, morfologialtaan tai vedenlaadultaan luonnontilaisia pienvesistöjä ja -vesiä. Alueelle sijoittuu yli 80 % koko Pohjois-Pohjanmaan peltopinta-alasta. Lisäksi alue on tasaista ja alavaa, joten maatalouden kuivatuksilla on ollut suuria vaikutuksia pienvesistöihin ja -vesiin. Maatalousalueilta purot ovat pääosin hävinneet. Noroja, lampia ja lähteitä ovat muuttaneet myös metsätalouden kuivatukset, perkaukset, uomien oikaisut sekä metsäteiden rakentaminen.
Oulujoen pääuoman ja sen sivujokien valuma-alueella ihmistoiminnan vaikutukset näkyvät erityisesti jokivarsilla. Pääuomaa reunustavalla intensiivisellä maatalousalueella luontaiset pienvedet ovat pääosin hävinneet maankuivatuksen vuoksi. Vesistöalueen latvoilla laaja-alaiset ojitukset ovat muuttaneet valuma-alueen hydrologisia olosuhteita pienentämällä alivirtaamia ja kasvattamalla ylivirtaamia. Tästä on seurannut virtavesiuomien ajoittainen kuivuminen ja toisaalta suurentuneiden tulvavirtaamien aiheuttama eroosio ja liettyminen. Metsien ojitukset ovat alentaneet lukuisten lampien vedenkorkeuksia.
Kiiminkijoki–Kuivajoki sekä Koutajoki–Vienan Kemi -suunnittelualueilla pienvesiä ovat aikaisemmin muuttaneet etenkin maatalousmaan laajentamiseksi tehdyt kuivatukset ja metsäojitukset. Myös metsäauto- ja muut tiet ovat heikentäneet lukuisten pienvesien tilaa. Lähteiden häviäminen, kiintoainekuormituksen aiheuttama liettyminen ja perkauksista johtuvat biotooppimuutokset ovat vedenlaatumuutosten ja rehevöitymisen ohella usein keskeisiä tilaa heikentäneitä tekijöitä.
Rannikolla maankäyttö on erityisen voimakasta. Kaupunkien ja taajamien lisäksi alavia maita on kuivatettu, tiestö on runsasta ja maa-ainesten ottoa on paljon. Lähteitä, lampia ja noroja ei ole juuri säilynyt, minkä vuoksi jäljellä olevien pienvesien turvaamiseen tulee kiinnittää erityistä huomiota.
