11.2 Vesiympäristölle haitalliset aineet
Vaarallisilla ja haitallisilla aineilla tarkoitetaan valtioneuvoston vesiympäristölle vaarallisista ja haitallisista aineista annetussa asetuksessa (1022/2006) mainittuja aineita tai yhdisteitä. Näitä ovat muun muassa erilaiset raskasmetallit ja orgaaniset haitta-aineet. Asetuksessa on myös määritelty ko. aineille ja yhdisteille ympäristölaatunormeja (EQS), joilla tarkoitetaan pitoisuuksia, joita ei saa ihmisen terveyden tai pintaveden suojelemiseksi ylittää.
Vesiympäristölle vaarallisia ja haitallisia aineita voi päästä pinta- ja pohjavesiin sekä pistelähteistä että hajapäästöinä erityisesti ilmateitse laskeumana. Monet vesiympäristölle vaaralliset aineet ovat vesieliöille myrkyllisiä jo pieninä pitoisuuksina, ja kertyessään eliöihin ne voivat aiheuttaa mm. lisääntymis- ja kehityshäiriöitä. Ne voivat olla tietoisesti tuotettuja ja käytettyjä kemikaaleja tai prosesseissa tahattomasti syntyviä yhdisteitä. Kemikaaleja voi päästä vesiympäristöön niiden elinkaaren kaikissa vaiheissa. Muun muassa Suomen viileä ilmasto ja ympäristön happamuus tuovat erityispiirteitä haitallisten aineiden vaikutuksiin. Toisaalta luontaisesti happamammissa vesissä runsaampien humusyhdisteiden on todettu lieventävän mm. raskasmetallien haitallisia vaikutuksia.
ELY-keskukset ja Suomen ympäristökeskus ovat laatineet vesienhoitoalueelle ympäristönlaatunormidirektiivin 5 artiklan velvoittaman selvityksen eli kuormitusinventaarion vesiympäristölle vaarallisten aineiden asetuksen (1022/2006) liitteen 1C ja 1D aineiden päästöistä tai huuhtoutumista pintavesiin. Etelä-Savoa koskevat Vuoksen ja Kymijoen-Suomenlahden vesienhoitoalueiden kuormitusinventaariot tausta-aineistoineen sekä aiheeseen liittyvä opas löytyvät ympäristöhallinnon internet-sivuilta: http://www.ymparisto.fi/vesienhoito/opas.
Selvitysten mukaan vesienhoitoalueilla kadmiumin, elohopean, nikkelin ja lyijyn päästöt ovat suurempia teollisuudesta kuin yhdyskuntajätevedenpuhdistamoista. Elohopean ja lyijyn ilmaperäinen laskeuma pintavesiin on selvästi suurempaa kuin pistemäinen kuormitus. Metallien ainevirtaamissa on merkittävää hydrologisista olosuhteista aiheutuvaa vuosien välistä vaihtelua.
Etelä-Savossa on teollisuutta suhteellisen vähän ja vesiympäristölle haitallisia ja vaarallisia aineita ei ole juurikaan seurattu. Aineita on selvitetty lähinnä yksittäisten toiminnanharjoittajien osata (mm. jätevedenpuhdistamot) kertaluontoisesti. Tähän mennessä haitta-aineita on tavattu etupäässä Varkauden alapuoliselta vesialueelta. Etelä-Savon keskeisille teollisuuslaitoksille ja muille toiminnanharjoittajille lähetettiin vuonna 2014 kirje, jossa pyydettiin laatimaan lista oleellisista laitosten käyttämistään kemikaaleista ja niiden sisältämistä ainesosista. Lisäksi pyydettiin kartoittamaan omassa tuotannossa mahdollisesti käytettävät vesiympäristölle haitalliset ja vaaralliset aineet. Tulosten perusteella voidaan tarvittaessa asettaa esimerkiksi tarkkailuvelvoitteita kyseisille aineille.
Keskeisimpänä raskasmetallina Etelä-Savon pintavesissä voidaan pitää elohopeaa, joka sitoutuu etenkin runsaasti humusyhdisteitä sisältävissä vesistöissä kaloihin.
Haitta-aineita selvitetään yleisimmin joko eliöstöstä tai vedestä. Sedimenttien haitta-ainepitoisuuksia on selvitetty vuoden 2012 aikana Itä-Suomen sedimenttiselvityksessä (Itkonen 2013). Selvitys toteutettiin yhteistyössä Etelä-Savon, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan ELY-keskusten kanssa. Itä-Suomen järvisedimenttien haitta-ainekartoituksessa tutkittiin alueen järvisedimenttien haitta-ainepitoisuuksia eri teollisuuslaitosten sekä yhdyskuntien jätevedenpuhdistamoiden läheisyydessä olevissa sedimenteissä. Lisäksi selvitettiin mahdollisen pilaantumisen vaikutuksia syvänteiden pohjaeläimistöön ja pohjaeläimistömuuttujien käyttökelpoisuutta haitta-aineiden biologisten vaikutusten ilmentäjänä. Merkittävimmät haitta-aineet tutkimuksen perusteella Etelä-Savon järvisedimenteissä olivat raskasmetallit sinkki, nikkeli, arseeni, kadmium, lyijy ja kromi.
Viime vuosina on kehitetty menetelmiä ja tutkittu vesistöjen ja eliöiden mikromuovipitoisuuksia. Suomen ympäristökeskuksen ja Itä-Suomen yliopiston yhteisessä Mikromuovit Suomen vesistöissä (MIF) -hankkeessa (2016–2020) tutkittiin mikromuovipitoisuuksia laajalti Itämeressä ja niiden vaikutusta joihinkin vesieliöihin. Mikromuoveja löydettiin kaikkialta vesistöistä, ja niiden havaittiin aiheuttavan stressiä planktoneliöissä ja liejusimpukoissa. Hankkeessa tutkittiin mikromuovipitoisuuksia ja -koostumusta myös Pohjois-Savon Kallavedellä Kuopion kaupungin läheisyydessä. Mikromuoveja löytyi kaikista näytepaikoista, ja suurimmillaan pitoisuudet olivat jätevedenpuhdistamon, sataman ja lumenkaatopaikan läheisyydessä (Uurasjärvi ym. 2020). Kaikkia mikromuovien vaikutuksia vesieliöihin ja ihmisiin ei vielä tunneta, mutta tutkimuksia asian selvittämiseksi jatketaan.
