12.2.5 Pintavesien kemiallinen tila
Saimaan Yövedellä kalaelohopean keskipitoisuus 0,250 mg/kg ylittää laatunormin 0,2 mg/kg (kuva 31). Keskipitoisuudet ylittyivät niukasti myös Kyyvedellä (0,238 mg/kg). Maakunnan rajajärvistä laatunormin ylitys on havaittu myös Orivedessä (Pohjois-Karjala), Suonteen eteläosassa (Keski-Suomi) sekä Suontee-Puruvedellä (Pohjois-Savo). Kyyveden Koiraselällä keskipitoisuus on laatunormia korkeampi mutta v. 2017 selvityksessä kalat olivat standardikokoa suurempia. Silmällä pidettävällä tasolla pitoisuudet ovat seuraavissa vesimuodostumissa: Haukiveden keskusallas sekä Puruveden keskusallas ja Sorvaslahti.
Keskikokoisten ahventen elohopeapitoisuudet alittavat laatunormin 9 järvimuodostumassa: Yöveden itäosa, Kangasjärvi, Pihlajaveden keskusallas, Enonvesi-Pyyvesi, Pieni Pyhävesi, Haukivesi keskusallas, Synsiä, Annilanselkä-Kyyhkylänselkä ja Puula keskusallas.
Kalojen korkeita elohopeapitoisuuksia esiintyy Etelä-Savossa etenkin runsaasti humusyhdisteitä sisältävissä vesistöissä, koska elohopea sitoutuu voimakkaasti orgaaniseen ainekseen. Nämä alueet on määritelty vesistötyypeittäin. Riski elohopean ympäristönlaatunormin ylittymiselle on suuri erityisesti karuissa humustyypin latvavesistöissä. Mitattujen kalan elohopeatulosten perusteella on voitu määritellä tietyt vesistötyypit elohopean kannalta ja kaikki näitä vesistötyyppejä edustavat vesimuodostumat, joilta puuttuu mittaustulokset, on arvioitu kemialliselta tilaltaan hyvää huonommaksi kaukokulkeumariskin ja luonnonolosuhteiden perusteella. Tällaisia järvi- ja jokimuodostumia on Etelä-Savossa 462 kappaletta. Muut vesimuodostumat on luokiteltu asiantuntija-arvioina tai mittausten tuloksena hyvään kemialliseen tilaan.
Mitattujen elohopeapitoisuuksien osalta Etelä-Savon järvivesissä ei ole syytä esimerkiksi keskikokoisten ahventen syöntirajoituksiin ja tutkituissa humusjärvissäkään ei ole aihetta vähentää näiden ahventen syöntiä. Kemiallisessa luokittelussa käytetty laatunormi (muodostuman tyypistä riippuen 0,2–0,25 mg/kg) on alhaisempi kuin kalan syömäkelpoisuudessa käytetty raja-arvo 0,5 mg/kg (tietyt petokalat 1 mg/kg).
Bromattujen difenyylieettereiden osalta laatunormin katsotaan ylittyvän kaikissa Etelä-Savon 521 vesimuodostumassa. Niistä kahdessa (Haukiveden keskusallas ja Yöveden itäsosa) ylitys tapahtui mittausten perusteella ja lopuissa asiantuntija-arviona. Aikaisemmin palonestoaineina käytettyjen bromattujen difenyylieettereiden (PBDEt) ympäristönlaatunormi tiukkeni vuonna 2015. Laatunormi ylittyy kaikkialla Euroopassa. PBDE-aineet ovat kaukokulkeutuvia ja erittäin hitaasti hajoavia yhdisteitä. Niiden käyttö on kielletty kansainvälisesti muutamia erikseen mainittuja poikkeustapauksia lukuun ottamatta. Ympäristönlaatunormia on kritisoitu liiankin tiukaksi. Elintarvikeviranomaisilla ei ole raja-arvoa kalojen PBDE:lle.
Muiden aineiden osalta joko mittaukset osoittavat, että laatunormi ei ole ylittynyt, tai asiantuntija-arvioon perustuen voidaan päätellä, että aineita ei ole joutunut vesimuodostumaan siinä määrin, että laatunormi voisi ylittyä (käyttö-, päästö ja kulkeumatiedot).
Enonkosken ja Savonlinnan rajalla sijaitsevan entisen Outokumpu Minings Oy:n omistaman Laukunkankaan nikkeli-kuparikaivoksen rikastushiekan läjitysalueilta on todettu aiheutuvan metalli- ja sulfaattipäästöjä alapuolisiin pienvesiin Sortavalanjärveen sekä Särkijärveen aiheuttaen muun muassa merkittävää sähkönjohtokyvyn nousua sekä pH:n alenemaa. Vaikutukset rajautuvat kuitenkin näihin pienempiin järvialtaisiin ja metalli- sekä raskasmetallipitoisuuden ympäristölaatunormien ylittäviä pitoisuuksia ei alapuolissa suuremmissa vesistöissä ole toistaiseksi havaittu. Tutkimus- ja selvitystoiminta on kuitenkin käynnistymässä uudelleen vuonna 2021 vedenlaadun ja kemiallisen tilan päivittämiseksi.
Pintavesien kemiallisen tilan luokitteluperusteista ja tuloksista löytyy lisätietoa Vuoksen ja Kymijoen-Suomenlahden vesienhoitoalueiden vesienhoitosuunnitelmista.
Kuva 31. Pintavesien kemiallinen tila elohopean ympäristönlaatunormin osalta Etelä-Savossa.
|
Mikä on syynä kohonneisiin elohopeapitoisuuksiin Suomen vesistöissä?
Ihmisen toiminnan vaikutuksesta järvikalojen elohopeapitoisuuden arvioidaan nousseen huomattavasti. Metsäjärvissä nousun arvioidaan johtuvan pääosin ilman kautta vesistöihin ja maaperään kulkeutuneesta elohopeasta. Teollistuneissa maissa elohopean käyttöä on voimakkaasti rajoitettu tai kielletty. Pääosa ilmakehään tulevasta elohopeasta on pohjoisella pallonpuoliskolla peräisin fossiilisten polttoaineiden, erityisesti kivihiilen, poltosta. Elohopean poisto savukaasuista on hankalaa ja kallista, sillä suuri osa elohopeasta on höyrymäisessä muodossa. Toisaalta muiden epäpuhtauksien poiston yhteydessä vähenevät myös elohopeapäästöt jossain määrin. Puhdistustekniikoita elohopean poistoon on kehitetty, mutta ne ovat suhteellisen kalliita. Maailmanlaajuisesti energian tarve lisääntyy ja siten myös ilmakehän elohopeakuormituksen on arvioitu lisääntyvän ilman sitovia velvoitteita ilmapäästöjen vähentämiseksi. Koska elohopea kulkeutuu kauas, laskeuma voi kasvaa myös Suomessa. Vuonna 2013 tehdyn Minamatan sopimuksen ja sen laajan toimeenpanon toivotaan pysäyttävän elohopeakuormituksen kasvun maailmanlaajuisesti. Hyvässäkin tapauksessa vesistöjen elpymisen odotetaan kestävän vuosikymmeniä tai vuosisatoja. Nopeinta mahdollisen elpymisen odotetaan olevan järvissä, joissa on pieni valuma-alue verrattuna järven kokoon.
Aiemmin mm. kloorialkali- ja puunjalostusteollisuuden alapuolisista vesistä mitattiin huomattavan korkeita kalojen elohopeapitoisuuksia. Tämä johtui elohopean käytöstä teollisuuden prosesseissa tai putkistojen limantorjunnassa. Nyt kuitenkin näillä isoilla vesialueilla (mm. Kymijoen reitti ja Kokemäenjoen reitti) pitoisuudet ovat laskeneet huomattavasti. Ns. metsäjärvien kalojen elohopeapitoisuus onkin nykyään samaa tasoa tai osin jopa korkeampaa kuin näillä aiemmilla ongelma-alueilla.
Vesienhoidon kemiallisen tilan arviointia varten vuosina 2010–2012 tehdyssä laajassa kartoituksessa (yli 1 600 näytettä) 30 % ahvenista ylitti Valtioneuvoston asetuksen (1022/2006) mukaisen elohopean raja-arvon (0,20–0,25 mg/kg). Kalan syömäkelpoisuudessa käytetty raja-arvo on 0,5 mg/kg (tietyt petokalat 1 mg/kg). Erityisesti tummavetisissä järvissä pitoisuudet ovat korkeita, sillä näiden järvien valuma-alueella on yleensä runsaasti soita, mikä edistää elohopean muuttumista metyylielohopeaksi. Tämä kaloissa esiintyvä elohopeayhdiste on elohopeayhdisteistä myrkyllisin. Metsänhoitotoimenpiteiden kuten avohakkuun ja maan muokkauksen on joissakin tutkimuksissa osoitettu edistävän elohopean metyloitumista maan pintakerroksessa ja metyylielohopean kuormitusta vesistöihin useita vuosia toimenpiteiden jälkeen. Toisaalta pitkällä aikavälillä (30 v) esimerkiksi turvemaiden ojituksen ei ole havaittu vaikuttavan elohopea- tai metyylielohopeakuormitukseen merkittävästi. Tutkimustuloksia on kuitenkin rajoitetusti. |
