15.2.6 Maatalous

Maatalouden hajakuormitus on merkittävää sellaisilla valuma-alueilla, joilla peltojen osuus maapinta-alasta on suuri. Tällaisia alueita Hämeessä ovat eräät Suomenlahteen laskevat joet; Koskenkylänjoki, Porvoonjoki, Vantaanjoki. Kokemäenjoen vesistöalueella maatalous on merkittävä kuormittaja mm. Loimijoen alueella, samoin Vanajaveden reitillä.

Maatalouden vesistökuormituksen vähentämisessä keskeistä on lannoitteiden (karjalannan ja väkilannoitteiden) oikea käyttö. Ilmaston muutoksen aiheuttamat talviaikaisten vesisateiden lisääntyminen ja useat lumen sulamisjaksot tulevat lisäämään peltoeroosiota ja siten maatalouden aiheuttamaa kuormitusta. Talviaikaisella kasvipeitteisyydellä ja maan rakenteen ylläpidolla tuleekin olemaan suuri merkitys kuormituksen hallinnassa.

Edellisen suunnittelukauden toimenpiteiden toteutuminen

Toisen vesienhoitokauden toimenpiteiden toteutumisen väliarviointi tehtiin vuoden 2017 aikana. Maataloudelle esitetyistä toimenpiteistä koko maassa parhaiten ovat edenneet suojavyöhykkeet, koulutus ja neuvonta sekä ravinnepäästöjen tehostettu hallinta. Suosittuja toimenpiteitä ovat olleet myös lietelannan sijoittaminen sekä talviaikainen kasvipeitteisyys.  

Maatalouden ympäristökorvausjärjestelmä on vuodesta 2015 alkaen pyrkinyt ohjaamaan maataloutta edelleen ympäristömyönteisempään suuntaan. Hämeen maatiloista yli 90 % oli sitoutuneena maatalouden ympäristötukijärjestelmään ennen nykyisen ympäristökorvausjärjestelmän käynnistymistä. Kiinnostus uuden tukikauden mukaiseen ympäristökorvaukseen on ollut lähes yhtä laajaa, joitakin isoja karjatiloja on tosin jättäytynyt järjestelmän ulkopuolelle.

Ympäristökorvausjärjestelmän toimenpiteisiin sisältyy mm. lannoitteiden ja lannan käytön rajoituksia, talviaikainen kasvipeitteisyys ja suojakaistat sekä viljelyn suunnitteluun ja dokumentointiin liittyvä toimenpiteitä. Ympäristökorvauksen ehtojen lisäksi viljelijöiden oli noudatettava kaikkien maataloustukiin liittyviä täydentäviä ehtoja, jotka pitivät sisällään mm. vaatimuksen hyvien maatalouskäytäntöjen noudattamisesta. Viljelijöiden suuren sitoutumisasteen ansiosta maatalouden ympäristönsuojelun perusasiat on saatu tiloilla laajasti käyttöön.

Maataloussektorin vesienhoidon toimenpiteet eivät ole toisella kaudella toteutuneet suunnitellusti kaikkien toimenpiteiden osalta (taulukko 32). Joissakin toimenpiteissä toteutumat ovat ylittäneet suunnitteluvaiheen odotukset. Näin on esimerkiksi suojavyöhykkeiden kohdalla. Kuluvan kauden maatalouden ympäristötukijärjestelmän mukaan suojavyöhykkeiden tuki kohdistui koko peruslohkolle, ja tukirahat loppuivat varsin pian tuettujen suojavyöhykkeiden pinta-alan noustessa jyrkästi ja näin tuki myös kohdentui pääosin vesiensuojelullisesti hyödyttömille peltoalueille.  Toimenpideohjelman lisätoimenpiteisiin laskettavien kosteikkojen määrä jäi vähäiseksi johtuen ei-tuotannollisten investointien tukijärjestelmän kovista vaatimuksista ja tukirahojen loppumisesta kesken. Pelkästään patoamalla toteutettavia kohteita on vaikea löytää.  Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on kartoittanut potentiaalisia kosteikkojen paikkoja mm. yleissuunnitelmien avulla (Niemelä 2010, Partanen 2012, Ortamala 2013, Sorvali 2013, Sorvali 2014). 

Taulukko 32. Maatalouteen liittyvät vesienhoidon toimenpiteet suunnittelukaudelle 2016–2021 ja niiden toteumatilanne 2018.

Esitykset toimenpiteiksi vuosille 2022–2027

Maatalouden vesiensuojeluun tarvitaan monipuolisia toimenpiteitä. Ilmastonmuutoksen vaikutuksesta talviaikainen kiintoaineen ja ravinteiden huuhtoutuminen voi lisääntyä ja siksi tehokkaita maatalouden ympäristönsuojelutoimenpiteitä tulee toteuttaa koko alueella. Maatalouden ympäristönsuojelun toteuttamisessa keskeinen keino on ollut maatalouden ympäristökorvausjärjestelmä, joka on osa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa. Tämän lisäksi on jatkossa syytä painottaa myös uuden tutkimustiedon jalkauttamista maatiloille. Maatalouden vesiensuojelutoimenpiteet perustuvat pitkälti vesistöjen ravinnekuormituksen vähentämiseen, eroosion torjuntaan, ravinteiden käytön hallintaan ja pellon kasvukunnon säilyttämiseen. Keskeinen tavoite on kiintoainekuorman merkittävä vähentäminen ja ravinteiden huuhtoumien pienentäminen. Tavoitteena on mahdollisuuksien mukaan jatkaa nykyisiä toimenpiteitä ja varmistaa toimenpiteiden oikea mitoitus, toteutus ja kohdennus, joilla saadaan toimenpiteiden tehokkuutta lisättyä nykyisestä. Luonnonmukaisen peruskuivatuksen sekä uusien vesiensuojelumenetelmien kuten kipsin, rakennekalkin ja -kuituvalmisteiden käytön hyödyntämistä selvitetään.

Maan kasvukuntoon vaikuttavat mm. käytetyt muokkausmenetelmät ja niiden ajoitus, viljelykierto, kasvivalinnat, maan tiivistyminen, mururakenne ja kuivatuksen toimivuus. Keskeisenä kasvukunnon ongelmana on yleisemminkin laaja yksipuolinen viljanviljely ja monivuotisten nurmien vähyys. Tärkeää on huolehtia maan orgaanisen aineksen määrästä. Multava maa pidättää paremmin vettä ja sietää myös kuivuutta. Maan multavuutta voidaan lisätä keventämällä muokkausta sekä lisäämällä viljelykiertoon nurmikasvustoja ja kerääjäkasveja. Viljatiloilla viljelykiertoa voidaan monipuolistaa mm. monivuotisilla viherlannoitusnurmilla. Alus- ja kerääjäkasveilla voidaan lisätä kasvipeitteistä aikaa syksyllä. Lisäksi pellon kasvukuntoa on mahdollista parantaa lisäämällä peltomaahan esimerkiksi rakennekalkkia, biohiiltä, lantaa, metsäteollisuuden kuitulietettä tai muita maanparannusaineita.

Maataloustukijärjestelmän 2021–2027 osalta sekä EU-asetuksen ja rahoituskehyksen että kansallisen strategisen suunnitelman valmistelu on vuoden 2021 syksyllä kesken. Vesienhoidon maatalouden toimenpiteet on aiempina kausina sovittu yhteen toteutettavan maataloustukijärjestelmän kautta. Suomen strategisen suunnitelman valmistelun aikataulu riippuu EU:n monivuotisten rahoituskehysten sekä CAP-perusasetusten valmistumisesta.

Vesienhoidon 3. kauden toimenpiteiden suunnittelun pääperiaatteena on, että suunniteltujen toimenpiteiden tulee olla riittäviä ympäristötavoitteiden saavuttamiseksi.  Lisäksi toimenpiteiden pitää olla kustannustehokkaiksi suunniteltuja ja mitoitettuja. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että suunniteltujen toimenpiteiden avulla vesimuodostumissa saavutetaan vähintään hyvä tila vuoteen 2027 mennessä. Koska maatalous on yleisesti ottaen suurin vesimuodostumien sektorikuormittaja, maatalouden riittävät toimenpiteet ovat myös keskeisessä roolissa tavoitteiden saavuttamisessa.

Vesienhoidossa ei suunnitella perustoimenpiteitä, mutta niiden kustannukset ja vaikutukset otetaan taustatietona huomioon suunniteltaessa ja mitoitettaessa täydentäviä toimenpiteitä. Maatalouden vesiensuojelun perustoimenpiteitä ovat nitraattiasetuksen mukaiset toimenpiteet, maataloustukiin liittyvät ehdollisuuden vaatimukset, eläinsuojien ympäristölupien mukaiset toimenpiteet sekä kasvinsuojelulainsäädännön mukaiset toimenpiteet.

EU:n nitraattidirektiiviin mukaiset vaatimukset on pantu toimeen valtioneuvoston asetuksella maataloudesta peräisin olevien nitraattien vesiin pääsyn rajoittamisesta (931/2000). Nitraattiasetuksessa säädetään muun muassa lannan varastoinnista, lannoitteiden levityksestä ja levitysajankohdista sekä typpilannoitusmääristä. Nitraattiasetus on uudistettu vuonna 2014 (Valtioneuvoston asetus 1250/2014) ja asetuksen määräykset tulivat voimaan 1.4.2015.

Meneillään olevan ohjelmakauden täydentävien ehtojen perusteella maataloustukia saavien viljelijöiden on toteutettava viljelyä hyvän maatalouskäytännön mukaan ja huolehdittava siitä, että toiminnassa tulee otettua huomioon erilaisissa säädöksissä annetut määräykset.  Vesiensuojelua tukevia toimia ovat esimerkiksi pientareet, suojakaistat ja maaperän kunnosta huolehtiminen, kesantojen hoitaminen ja lannoitusrajoitus, pohjavesien suojelu sekä kasteluveden oton lupamenettely.

Eläinsuojien ympäristölupaan liittyvä hallinnon uudistus toteutui vuoden 2020 alusta. Merkittävä osa ympäristöluvanvaraisista navetoista ja sikaloista siirtyi kevennetyn ilmoitusmenettelyn piiriin. Samalla ilmoituksenvarainen toiminta siirtyi kuntien ympäristönsuojelun valvontaan ja ilmoitusmenettelyn käsittelyyn. Ympäristölupapäätöksen valmistelussa ja lupapäätöksissä on otettu huomioon soveltuvin osin alueelliset vesienhoitosuunnitelmat ja niihin liittyvät tarkemmat toimenpideohjelmat. Varsin usein on voitu todeta, että lupapäätöksessä esitetyillä toimenpiteillä ei ole voitu vaikuttaa merkittävästi vesistökuormituksen vähentämiseen, sillä lupaehdoissa olevat määräykset eivät koske mm. peltoja, jotka ovat eläinsuojasta erillään eli ns. etälohkoja. Eläintiloilla vesiensuojelun tehostaminen tarkoittaa erityisesti lantaloiden hyvää kuntoa ja oikeaa mitoitusta sekä kattamista, jaloittelualueiden vesienhallintaa ja -käsittelyä sekä lannan käyttöön liittyvää tehostamista ja sijoittavia levitysmenetelmiä. Lannan prosessointimenetelmien käyttöönotto on edelleen varsin alhaisella tasolla ja on edellytys tarkoituksenmukaiselle lannan jatkokäytölle. Keskeistä olisi ylijäämälannan prosessointi helposti kuljetettavaan muotoon sekä lantayhteistyö kasvinviljelytilojen ja eläintilojen kesken.

Kasvinsuojelulainsäädännön perusteella vähennetään kasvinsuojeluaineiden ympäristö- ja terveysriskejä. Toimenpiteitä ovat mm. levitysvälineiden testaus, koulutukset ja integroidun torjunnan yleiset periaatteet, joiden avulla pyritään vähentämään kasvinsuojeluaineiden käyttöä hakemalla vaihtoehtoisia keinoja aineiden käytölle.

Maatalouden ympäristökorvausjärjestelmään sitoutuvilta tiloilta edellytetään viherryttämistoimenpiteitä, joilla tarkoitetaan viljelyn monipuolistamista ja pysyvien nurmien säilyttämistä. Monipuolistamistoimenpiteessä edellytetään kuluvalla ohjelmakaudella, että alle 30 ha:n tiloilla viljelyssä on kaksi kasvia ja yli 30 ha:n tiloilla kolme eri kasvia. Osalla Suomea on voimassa ekologisen alan vaatimus, jossa tilalla on oltava 5 % maatalousmaan määrästä ekologista alaa, jota voivat olla esimerkiksi kesannot, kerääjäkasvien viljely tai maisemapiirteet. Hämeessä ei tällä ohjelmakaudella ole vaadittu ekologisen alan noudattamista.

Suojavyöhykkeet ovat monivuotisen nurmikasvillisuuden peittämiä alueita, joilta kasvillisuus on korjattava vuosittain niittämällä tai laiduntamalla. Suojavyöhykkeille ei saa levittää lannoitteita tai kasvinsuojeluaineita. Suojavyöhykkeen teho on parhaimmillaan kaltevilla (> 3 %) ja jyrkillä rantapelloilla. Vähintään viisivuotisen suojavyöhykkeen tarkoituksena on vähentää pellolta vesistöön kulkeutuvaa eroosio- ja ravinnekuormitusta. Jyrkästi vesistöön viettävillä peltolohkoilla suojavyöhykkeen kasvipeite estää tehokkaasti eroosiota ja vähentää partikkelifosforin huuhtoutumista suojavyöhykealalta. Kynnetylle maalle perustetun suojavyöhykkeen vaikutus on suurempi kuin muokkaamattomalle maalle perustetun vyöhykkeen. Tasaisilla mailla eroosio ja partikkelifosforin kuormitus ovat lähtökohtaisesti alhaisia, jolloin vyöhykkeen vaikutus jää pieneksi. Koska suojavyöhykkeitä ei muokata, lannoiteta eikä käytetä kasvinsuojeluaineita, orgaanisen typen mineralisaatio maassa estyy tai hidastuu ja typpikuormitus vähenee. Liukoisen fosforin kuormituksen vähentämiseksi on tärkeää, että suojavyöhykkeen kasvusto niitetään ja niittojäte on korjattava pois. Uuden kauden suojavyöhykkeiden suunnitteluperusteet eivät ole vielä selvillä, mutta on arvioitu niiden noudattelevan merkittävästi vesiensuojelullisempaa linjaa. Suojavyöhykkeiden suunnittelussa hyödynnettiin KOTOMA-paikkatietomallia, jossa vesiensuojelun toimenpiteet kohdennetaan järkevästi kunkin toimenpiteen paikkatietoanalyysin mukaisesti. Suojavyöhykkeet sijoitettiin 30 m leveinä, kaltevuudeltaan yli 3 %:n peltolohkoille, jotka sijaitsivat alle 10 m etäisyydellä ns. VIPU-vesistöstä (ei sisällä valtaojia). Näillä kriteereillä suojavyöhykkeiden on arvioitu olevan vesiensuojelullisesti tarkoituksenmukaisen tehokkaita.

Kosteikot ja laskeutusaltaat ovat patoamalla tai kaivamalla tehtyjä vesialueita, jotka voivat muodostua eri syvyisistä vesialueista ja alueista, jotka ovat veden peittämiä vain tulvilla. Kosteikkojen tarvetta on kartoitettu vesiensuojeluun ja luonnon monimuotoisuuteen liittyvissä yleissuunnitelmissa. Tavoitteeksi on asetettu puolet yleissuunnitelmissa esitetystä kosteikkojen ja/tai laskeutusaltaiden määrästä. Lisäksi on arvioitu, että suunnitelmien ulkopuolisille alueille tarvitaan myös kosteikkoja. Jotta kosteikko olisi tehokas, tulee se sijoittaa alueelle, jossa muodostuu hajakuormitusta. Tämän vuoksi maatalouden ympäristötukiehtoihin on kirjattu vaatimus yläpuolisen valuma-alueen peltoprosentista. Kosteikon tehokkuus siihen tulevan ravinne- ja kiintoaineskuormituksen pidättäjänä on vahvasti sidoksissa veden viipymään kosteikossa. Mitä suurempi on kosteikon pinta-ala suhteessa sen yläpuoliseen valuma-alueeseen, sitä pidempi viipymä. Muita kosteikon tehokkuuteen vaikuttavia tekijöitä ovat kosteikon hydraulinen tehokkuus ja kosteikkoon tulevan veden ravinnepitoisuudet. Vesienhoidon kannalta tärkeää, että kosteikkojen määrää voidaan lisätä. Erinomaisestikin toimivien yksittäisten kosteikkojen vaikutus alapuoliseen vesistöön jää helposti olemattomaksi, jos niiden lukumäärä valuma-alueella on riittämätön. Kosteikoista on hyötyä paitsi alapuolisen vesistön, myös viljelijän kannalta. Esimerkiksi kuivina kesinä kosteikot varastoivat peltojen kuivatusvesiä, joita voidaan käyttää peltojen kasteluun. Ravinnepitoisen kosteikkoveden kastelukäyttö edistää myös ravinteiden kierrätystä. Kosteikot myös tasaavat huippuvirtaamia ja siten ehkäisevät alapuolisten alueiden tulvimista. Hyvin suunniteltuina ja oikein sijoitettuna kosteikot myös lisäävät luonnon monimuotoisuutta ja elävöittävät maaseutumaisemaa. Tällä suunnittelukaudella kosteikkojen määrä ilmoitetaan hehtaareina ja keskimääräisen kosteikon pinta-alaksi on arvioitu 3 ha. Mukana suunnittelussa on sekä olemassa olevien kosteikoiden ja laskeutusaltaiden hoito, että uusien perustaminen.

Luonnonmukaisen peruskuivatuksen päätavoite on ylläpitää peltojen kuivatustilaa, edistää uoman luontaista kehitystä ja monimuotoisuutta sekä vähentää uoman kunnossapitotarvetta ja -kustannuksia. Luonnonmukaisessa peruskuivatuksessa, esimerkiksi kaksitasoisessa poikkileikkauksessa (tulvatasanteellisessa kaivussa), luiskakaltevuus on loivempi, joten uoman penkkojen kasvittuminen on nopeampaa ja niiden eroosioherkkyys pienenee. Kiintoainetta pysäyttävien rakenteiden kuten uoman mutkittelun ja eroosiosuojausten avulla voidaan parantaa myös veden laatua ja tulvatasanteet tasaavat virtaamia. Luonnonmukaisessa peruskuivatuksessa pyritään välttämään uoman pohjan kaivua, jolloin eliöiden elinympäristöt säilyvät. Kun uoman syvyyttä ei lisätä, ei vesi pääse laskemaan alivirtaamien aikaan haitallisen matalalle. Tavoitteeksi Hämeen alueelle vuosille 2022–27 on asetettu 10 hanketta/vuosi. Tavoitemäärä on jaettu suunnittelualueille sen mukaan, miten nykyisin avustetut kuivatushankkeet sijoittuvat.

Kasvinsuojeluaineiden käytön vähentämisellä ja luonnonmukaisesti viljellyllä pellolla tarkoitetaan sokerijuurikkaiden, perunan ja vihannesten maassa elävien tuholaisten biologista torjumista saneerauskasvien avulla. Näin vähennetään kasvinsuojeluaineiden käyttöä. Puutarhakasvien vaihtoehtoisessa kasvinsuojelussa käytetään kehittyneitä biologisia ja mekaanisia torjuntamenetelmiä kasvinsuojeluaineiden sijasta. Luonnonmukaisessa tuotannossa ei käytetä kemiallisia kasvinsuojeluaineita. Toimenpiteessä esitetyt pinta-alat käsittävät luomutuotannon, joka on ollut merkittävässä kasvussa. Luomun osuus oli vuonna 2019 Hämeessä 232 tilaa ja 16718 ha eli 6,6 % tiloista ja 8,8 % pinta-alasta. Luomussa vara parempi -ruokaa ja digi hyötykäyttöön on Maaseuturahaston rahoittama edistämishanke Hämeessä. Tavoitteena edistämishankkeessa on tuplata luomun osuus meillä eli toimenpide on suunnittelussa kohdennettu 17,6 %:lle suunnittelualueen peltopinta-alasta. Suunnittelussa tämän toimenpiteen kohdalla kuuluu luomun lisäksi saneerauskasvit, joiden ala on Hämeessä ollut vuonna 2019 0,4 %. Toimenpidesuunnittelussa tähän toimenpiteeseen kuuluu myös puutarhatilojen vaihtoehtoinen kasvinsuojelu, jonka ala on Hämeessä vähäistä. Luomu-alan lisääntyessä kasvinsuojeluaineiden käyttömäärät tulevat pienentymään.

Luonnonhoitopeltonurmien ja monimuotoisuuskasvien tavoitteena on monipuolinen viljely ja tilakohtaisen viljelykierron lisääminen. Toimenpidealueiden tavoitteet on määrätty toteutuneiden hehtaarimäärien mukaan sekä lisätty seuraavin perustein. Tähän toimenpiteeseen voidaan suunnittelussa ottaa kesannot mukaan, koska ne ovat maakäytöllisesti käytännössä sama kuin luonnonhoitopelto, osalla lohkoista ei ole korvauskelpoisuutta ja sen takia lohkoa ei ole voinut ilmoittaa luonnonhoitopeltona vaan kesantona. Suunnittelussa toimenpiteen tavoitetta on nostettu nykyisestä ylöspäin, sillä suojavyöhykkeen tukea ei todennäköisesti seuraavalla ohjelmakaudella myönnetä enää yhtä laajasti ja moni saattaa muuttaa tämänhetkinen suojavyöhykkeen luonnonhoitopelloksi. Näin ollen suunnittelussa tämän toimenpiteen kohdalle on laskettu 7,7 % suunnittelualueen peltopinta-alasta.

Ilmastonmuutoksen todennäköisesti lisätessä vesisateita ja valuntaa kasvukauden ulkopuolella, peltojen talviaikaisen eroosiontorjunnan merkitys kasvaa. Toimenpiteeseen kuuluvat kaikki ympäristökorvausjärjestelmän talviaikaisen kasvipeitteisyyden mukaiset tukikelpoiset toimenpiteet. Valtakunnallisesti on sovittu, että 3. kauden talviaikaisen kasvipeitteisyyden tavoitteeksi asetetaan keskimäärin 75 % peltopinta-alasta. Kasvipeitteiset alueet tulisi sijoittaa vesistöjen ja valtaojien varsille erityisesti viettäville pelloille. Kaltevuudeltaan jo yli 3 %:n pelloilla eroosioriski kasvaa selvästi. Toimenpideohjelman suunnittelun edetessä valtakunnallisen ohjeen mukaisesti entisestä talviaikaisen eroosiontorjunnan toimenpiteestä on kustannuslaskelmaan lisätty erillinen kohta kerääjäkasvit, jonka toimenpiteeseen on merkitty 10 % peltoalasta. Kerääjäkasvitoimenpide tulee koskemaan vain korvauskelpoista alaa ja tulee olemaan mahdollista toteuttaa enintään 30 % tilan korvauskelpoisesta alasta.

Ravinteiden käytön hallinta on tärkeä osa maatalouden vesiensuojelua kaikilla peltoalueilla. Peltoja lannoitetaan viljelykasvien kasvutarpeiden mukaisesti ja lannoitus perustuu pellon ravinneanalyyseihini. Hämeessä peltojen fosforipitoisuudet eivät ole yleisesti erityisen korkeita. Korkeiden fosforipitoisuuksien pellot ovat yleensä vanhoja juurikaspeltoja tai karjasuojien lähipeltoja. Viljelystä saadaan taloudellisestikin paras tulos, kun lannoitus pohjautuu kohtuulliseen pellon tuottokykyyn perustuvaan sato-odotukseen. Lannoitteiden käytön ohella tärkeää on huolehtia maan rakenteesta mm. riittävällä kalkituksella ja varmistamalla kuivatuksen toimivuus. Tulevalla ohjelmakaudella ei ole tarkoitus ottaa käyttöön enää ravinteiden tasapainoisen hallinnan toimenpidettä, joten sille ei ole suunnittelussa laskettu kustannuksia.

Ravinteiden ja orgaanisen aineksen (sis. lanta) kierrättäminen on erityisen tärkeää alueilla, joille on keskittynyt karjataloutta. Toimenpiteessä lannan ympäristöystävälliset levitysmenetelmät lanta tai orgaaninen lannoitevalmiste levitetään kasvukauden aikana sijoittavalla tai multaavalla kalustolla. Kasvuston perustamisen yhteydessä lanta mullataan. Peltolohkolle voidaan myös lisätä orgaanisia aineksia, jotka voivat olla lannoitevalmistelain mukaisia orgaanisia lannoitteita, maanparannusaineita tai kasvualustoja, joissa orgaanisen aineksen osuus on vähintään 20 %.  Erityisen tärkeää olisi vähentää nurmille ja suorakylvöksille tehtävää lietelannan hajalevitystä. Toimenpiteeseen ei sisälly lannan levitysajankohdan määrittäminen, mutta tärkeää on, että mahdollisimman suuri osa lannasta levitetään keväällä tai kasvukauden aikana.

Maataloudessa tarvittavien toimenpiteiden edistämiseksi panostetaan tilakohtaiseen neuvontaan. Kotieläintilojen kohdalla panostetaan erityisesti lannan käytön tehostamiseen. Vuosittaisessa tilakohtaisessa neuvonnassa pyritään selvittämään, miten huuhtoumia voidaan tilakohtaisesti vähentää. Suunnitteluun voi sisältyä esimerkiksi lohkokohtaista lannoituksen ja viljelykäytännön suunnittelua, maan rakenteen parantamisen suunnittelua, ravinnetaselaskentaa sekä suojavyöhyke- ja kosteikkosuunnittelua. Neuvontaa voidaan tehdä osana tilojen muuta maatalousneuvontaa tai esimerkiksi nykyisenkaltaisen Neuvo2020-järjestelmän kautta ympäristökysymyksiin kohdennettuna neuvontana. Tavoitteena on, että neuvontakäyntejä olisi 1,5 kertaa tilaa kohti koko suunnittelukaudella. Tilamäärän arvioinnissa on otettu huomioon tilojen määrän vähenemä eli noin 5 % vuodessa.

Lannan prosessointi -toimenpiteellä tarkoitetaan lannan käsittelyä ja jalostamista kotieläin- ja turkistuotantovaltaisilla alueilla lannan levitysalan ja ravinteiden hyötykäytön lisäämiseksi. Tällaisia menetelmiä voivat olla esimerkiksi lannan mekaaninen ja kemiallinen separointi, biokaasutus, kompostointi ja lannan tuotteistaminen lannoitteiksi. Hämeessä karjatalouden keskittyminen ei vielä alueellisesti tarkasteltuna ole merkittävä ongelma, mutta yksittäisten eläinsuojien koon kasvaessa ja lannan levityspeltojen sijoittuessa yhä laajemmalle alueelle eläinsuojan ympäristöön, syntyy paineita lannan prosessointiin. Tavoitteeksi on asetettu, että noin 10 % alueella syntyvästä lannasta prosessoitaisiin.

Jo käytössä olevat turvepeltojen nurmet -toimenpide parantaa pellon kasvukuntoa ja vähentää ravinnekuormitusta sekä ilmastopäästöjä. Kuivatettu tur­ve­pel­to tuot­taa ilmastopääs­tö­jä jo pel­käl­lä ole­mas­saolol­laan. Vil­je­ly­kas­vin va­lin­nal­la voi vai­kut­taa tur­ve­mail­ta tu­le­viin pääs­töi­hin. Yk­si­vuo­tis­ta kas­via suo­si­tel­ta­vam­paa on nur­mi. Hämeen kokonaispeltoalasta noin 5 %:a on turvemaita. Valtakunnallisesti on sovittu, että 95 % turvepelloista vaatisi nurmetusta. Turvepeltojen muuttamiseksi kosteikkoviljelmiksi on olemassa Hiilestä Kiinni -hankekokeilu.

Maatalouden uudet vesiensuojelumenetelmät (kipsi, rakennekalkki ja kuidut) toimenpiteessä tarkasteltiin eri maanparannusaineiden soveltumista Hämeeseen paikkatietoaineistojen, viljavuustilastojen ja aineista saatavilla olevan tiedon perusteella. Kipsi liukenee ja imeytyy maaperään. Se parantaa maan rakennetta ja sitoo myös liukoista fosforia. Käsitelty maaperä kestää paremmin sateen ja sulavan lumen aiheuttamia vesivirtauksia vähentäen eroosiota ja siten fosforin valumista vesistöihin. Tutkimustulosten mukaan pellon kipsikäsittely vähentää fosforin kulkeumaa keskimäärin 50 % viiden vuoden aikana, vaikutus perustuu eroosion vähenemiseen ja vesiliukoisen fosforin huuhtoutuman vähenemiseen. Kipsin käyttö ei välttämättä sovellu järvien valuma-alueilla mahdollisen rehevöitymisvaikutuksen vuoksi.

Rakennekalkki on savimaille soveltuva maanparannusaine, jossa savipitoinen peltomaa käsitellään reaktiivista, sammutettua tai poltettua kalkkia, sisältävällä kalkitusaineella. Oikein toteutettuna ja kohdennettuna menetelmä parantaa pitkäaikaisesti maan mururakennetta ja vedenläpäisevyyttä pienentäen eroosiota ja ravinteiden huuhtoutumista vesistöihin. Rakennekalkituksesta on saatu hyviä kokemuksia Ruotsissa, jossa fosforipäästöt parhaimmillaan vähenivät 50 % ja kalkin vaikutuksen on havaittu kestävän 30 vuotta. Lisäksi sadon määrä on kasvanut 15 %. Suomessa rakennekalkituksen käyttöä rajoittaa tiedon ja ohjeistuksen puute siitä, kuinka paljon rakennekalkkia tulisi käyttää erilaisilla savimailla.

Kuitulietteet, kuten nollakuitu ja eri tavoin käsitellyt sekalietteet, ovat metsäteollisuuden sivutuotteita. Kuitujen mukana maaperään tulee hitaasti hajoavaa hiiltä, joka aktivoi mikrobitoimintaa ja parantaa näin maan rakennetta. Tämä vähentää ravinteiden huuhtoutumista. Rakennekalkitus ja kuitu sopivat vesiensuojelumenetelmänä Hämeen savipelloille.

Tarkemmat kuvaukset toimenpiteistä on maataloussektorin suunnitteluoppaassa: https://www.ymparisto.fi/fi-FI/Vesi/Vesiensuojelu/Vesienhoidon_suunnittelu_ja_yhteistyo/Suunnitteluopas

Sektorikohtaisessa oppaassa kerrottujen toimenpiteiden lisäksi maatalousympäristön vesienhallinta pitää sisällään perus- ja paikalliskuivatuksen sekä valumavesienhallinnan toimenpidekokonaisuuden huomioiden luonnon monimuotoisuuden ja kalatalouden tarpeet. Vesienhallinnalla tähdätään tulvien ja märkyysongelmien poistoon sekä maanrakenteen ja kasvukunnon parantamiseen ja tätä kautta kiintoaine- ja ravinnekuormituksen vähenemiseen. Toimintatapa tavoittelee yhdenaikaista tuottavuuden kasvua sekä vesien- ja luonnonhoidon turvaamista sekä tuotantotalouden ja vesienhoidon yhteensovittamista. Hyvä maan rakenne, kasvukunto ja toimiva vesitalous ovat perusedellytyksiä tehokkaalle viljelylle ja toisaalta myös huuhtouman ja vesistökuormituksen vähentämiselle.

Maatalouden vesienhoitotoimet suunnittelualueittain on koottu taulukkoon 33. Taulukkoon on otettu mukaan myös Hämeen ELY-keskuksen toimialueen ulkopuolelle ulottuvia suunnittelualueita.

Taulukko 33. Maatalouteen liittyvät vesienhoidon toimenpiteet ja tavoitteet vuosille 2022–2027.

Toimenpiteiden arvioidut kustannukset

Kustannusten arviointi perustuu ensisijaisesti toimenpiteiden suorien kustannusten arviointiin. Vesienhoidon toimenpiteiden kustannuksista on esitetty suunnittelukaudella tarvittavat investoinnit, suunnittelukauden viimeisen vuoden tai koko kauden käyttö- ja ylläpitokustannukset sekä ns. pääomitettu vuosikustannus, jolla tarkoitetaan investointien toimenpiteiden pitoajalle 3,5 %:n korolla laskettua annuiteettia lisättynä toimenpiteiden vuotuisilla käyttö- ja ylläpitokustannuksilla.

Kustannusten arviointia varten toimenpidekohtaiset yksikkökustannukset ja toimenpiteiden pitoajat (toimenpiteen kuoletusajat) on päivitetty sekä uusille toimenpiteille on arvioitu vastaavat yksikköarvot. 

Maatalouden osalta kustannustarkastelussa on huomioitu uuden CAP-ohjelmakauden valmistelun tilanne ja toimenpiteet on suunniteltu tämänhetkisen tiedon perusteella. Muutamille toimenpiteille on tallennettu laskennallinen investointikustannus suunnittelukauden ajalle. Muutoin toimenpiteet on esitetty vuosikustannuksina. Arvioidut kustannukset on esitetty taulukossa 34.

Taulukko 34. Maatalouden vesienhoitotoimenpiteiden arvioidut kustannukset toimenpidetyypeittäin vuosille 2022–2027.