11.2.1 Suojelusuunnitelmat ja selvitykset

Pohjavesialueen suojelusuunnitelma (kuntakohtainen tai pohjavesialuekohtainen) on selvitys ja ohje, joka otetaan huomioon esimerkiksi maankäytön suunnittelussa ja viranomaisvalvonnassa. Suojelusuunnitelman laatimisen keskeinen tavoite on ennaltaehkäistä pohjaveden laadun heikkeneminen sekä turvata alueen pohjaveden määrällinen tila. Vanhojen suojelusuunnitelmien päivitys tulee ajankohtaiseksi, kun pohjavesialueilta on saatu uutta tietoa pohjavesiolosuhteista ja alueen pohjavesiriskeistä. Suojelusuunnitelmia suositellaan päivitettäväksi noin 10 vuoden välein.

Pohjaveden suojelusuunnitelma on keskeinen vesienhoidon väline, jonka laatimisen yhteydessä tehtävillä selvityksillä tarkennetaan pohjavesialueen hydrogeologista tietämystä ja riskinarviointia. Näiden tietojen pohjalta suunnitelmassa esitetään pohjavesialueelle suojelu- ja mahdolliset kunnostustoimenpiteet. Suojelusuunnitelmaa laadittaessa voidaan tarkistaa myös pohjavesialueiden rajaukset tarkempaan hydrogeologiseen tietoon perustuen, minkä vuoksi selvitykset ja tutkimukset ovat välttämättömiä.

Suojelusuunnitelmien laatiminen on Varsinais-Suomen ELY-keskuksen alueella edennyt aikataulussa. Suojelusuunnitelmia on laadittu kaikkiaan noin 200 pohjavesialueelle, joista osalla se on jo ehditty päivittämään. Vuoden 2020 loppuun mennessä laaditut suojelusuunnitelmat kattavat lähes 80 % Lounais-Suomen pohjavesialueista

Suojelusuunnitelmiin liittyvät kustannukset koostuvat pääasiassa aineistojen kokoamisesta ja mahdollisista maastotutkimuksista ja esimerkiksi havaintoputkien asentamisesta. Suunnitelmien laatimiskustannukset kohdistuvat useimmiten kunnille, vesihuoltolaitoksille ja valtiolle. Pohjavesien suojelusuunnitelmien laadintaan on saatu Ympäristöministeriöltä lisärahoitusta ensimmäisellä ja toisella suunnittelukaudella ja pohjavesialueiden suojelusuunnitelmien laadinta ja päivitys on toteutunut hyvin, mutta avustuksen jatkosta tulevaisuudessa ei ole tietoa.

Varsinais-Suomen ELY-keskuksen alueella ei ole esitetty geologisen rakenneselvityksen tai virtausmallinnuksen laatimista. Aikaisemmat pohjaveden tilan seurantaan ja selvityksiin liittyvistä toimenpiteistä seurannat ja vedenhankinnan pohjavesiselvitykset on siirretty ohjauskeinojen kautta edistettäväksi (liite 3).

Pohjavesien suojelusuunnitelmat tulisi laatia ensimmäisenä niille riskialueiksi määritellyille pohjavesialueille, jotka eivät kuulu nykyisten suojelusuunnitelmien piiriin. Suojelusuunnitelman laatimista esitetään Lounais-Suomessa kahdelle pohjavesialueelle ja suojelusuunnitelman päivittämistä 51 pohjavesialueelle. Toimenpidemäärät arvioituine kustannuksineen on esitetty taulukossa 11.1.

Taulukko 11.1. Kaudelle 2022–2027 esitetyt pohjavesialueiden suojelusuunnitelmat ja pohjavesiselvitykset sekä niiden kustannukset.

Toimenpide (yksikkö)

Määrä

Investoinnit 2022–2027 (1000 €)

Käyttö- ja ylläpitokustannukset vuodessa (1000 €)

Vuosikustannus (1000 €)

Muu perustoimenpide

 

 

 

 

Pohjavesialueen suojelusuunnitelman laatiminen (pohjavesialueiden määrä)

2

5

1

1,6

Pohjavesialueen suojelusuunnitelman päivittäminen (pohjavesialueiden määrä)

51

189

22

44,7

Täydentävä toimenpide

 

 

 

 

Pohjavesialueen tai sen osan rakenneselvitys/mallinnus

 

 

 

 

Yhteensä

53

194

23

46,3

 

Toimenpiteiden toteutus- ja seurantavastuut

Suojelusuunnitelmat laaditaan yhteistyössä kunnan, vedenottajan, ELY-keskusten, alueen toimijoiden ja maanomistajien kesken vapaaehtoisuuteen perustuen. Suunnitelmien toteuttamista varten tulisi perustaa kuntakohtaiset tai alueittaiset seurantaryhmät, jotka kokoontuvat säännöllisesti seuraamaan ja edistämään suunnitelman toteuttamista. Seurantaryhmän perustamisesta ja toiminnasta vastaa kunta.