14.1.3 Rannikkovedet
Varsinais-Suomen ja Satakunnan toimenpideohjelma-alueen rannikkovedet kuuluvat Saaristomereen ja eteläiseen Selkämereen. Saaristomeri jakautuu kolmeen tyyppiin: lounainen sisäsaaristo, lounainen välisaaristo ja lounainen ulkosaaristo ja nämä on jaettu yhteensä 53 vesimuodostumaan. Selkämeren alue jakaantuu kahteen pintavesityyppiin: ulompiin ja sisempiin rannikkovesiin ja nämä 29 vesimuodostumaan.
Saaristomeri
Saaristomeri muodostaa maailman laajimman ja tiheimmän saariston. Se on mantereelta tulevien ravinnepitoisten valumavesien sekä Suomenlahdelta ja Pohjois-Itämereltä virtaavien vesien sekoittumisaluetta. Saaristomeren näkyvin ongelma on rehevöityminen. Vesi on rehevöityneintä sisäsaaristossa ja mantereen lähellä erityisesti kaupunkien lähivesillä ja rannikon suurissa lahdissa. Myös väli- ja ulkosaaristo ovat rehevöityneet huomattavasti viime vuosikymmeninä.
Suurin osa Saaristomerestä (pinta-alasta 95 %) on luokiteltu tyydyttävään ekologiseen tilaan. Heikoimmassa tilassa ovat rannikonläheiset vedet ja sisäsaaristo, joiden luokka on monin paikoin välttävä. Nämä alueet kattavat kuitenkin vain 5 % Saaristomeren pinta-alasta. Saaristomerellä ei ole hyvään tai erinomaiseen tilaan luokiteltuja vesimuodostumia. Huonoon ekologiseen tilaan on luokiteltu Halikonlahden sisäosat.
Saaristomeren sisäsaariston tila on heikentynyt verrattuna edelliseen luokitukseen, mikä näkyy erityisesti planktonlevien määrää kuvaavan a-klorofyllin sekä ravinteiden pitoisuuksien kasvuna. Poikkeuksen tekee Raisionlahti, jossa a-klorofylli- ja ravinnemäärät ovat pienentyneet huomattavasti sen jälkeen, kun Raision jätevedet alettiin johtaa Kakolanmäen jätevedenpuhdistamolle Turkuun. Sen sijaan Saaristomeren ulkosaaristossa muutokset ovat olleet pieniä verrattuna edelliseen luokitukseen. Poikkeuksen tekee Kihdin pohjoispuolen vesimuodostuma, jonka tila on heikentynyt ja luokka pudonnut hyvästä tyydyttävään.
Saaristomeri on luontaisesti altis rehevöitymiselle, koska se on matala ja vesi vaihtuu hitaasti erityisesti suojaisissa lahdissa ja runsassaarisilla alueilla. Suuri osa rannikolle ja sisäsaaristoon kohdistuvasta kuormituksesta virtaa jokien mukana mantereelta, mutta myös rannikolta ja itse merialueelta tulee ravinteita. Suurin osa mereen kohdistuvasta kuormituksesta on hajakuormitusta ja tästä maatalouden osuus on selvästi suurin. Muita hajakuormituslähteitä ovat haja- ja loma-asutus sekä metsätalous. Yhdyskuntien jätevedet vaikuttavat erityisesti asutuskeskusten lähistön rannikkovesien tilaan, mutta jätevesien ravinnekuormitus vähentyi jo 1900-luvun loppupuoliskolla ja on vähentynyt huomattavasti vielä viimeisten 10–20 vuoden aikanakin. Kalankasvatuksen kuormituksella on paikallista merkitystä monin paikoin väli- ja ulkosaaristossa. Teollisuuslaitosten kuormitus on Saaristomeren alueella nykyään vähäistä.
Vaikka suuri osa Saaristomereen kohdistuvasta kuormituksesta on paikallista alkuperää, vaikuttavat veden laatuun oleellisesti myös muualta virtausten mukana ja ilman kautta kulkeutuvat ravinteet. Suomenlahdelta ja etelämpää Itämereltä virtausten mukana tulevat ravinteet rehevöittävät etenkin Kemiönsaaren ja Paraisten (Nauvo ja Korppoo) eteläosien ulkosaaristoa. Ilmalaskeuma, joka on pääosin peräisin muualta, on keskeinen typpikuormituksen osalta.
Nykyään myös sisäisellä kuormituksella on merkitystä Saaristomeren rehevän tilan ylläpitäjänä. Paikallisesti vakavan ongelman Saaristomeren eliöyhteisöille muodostavat haitalliset ja vaaralliset aineet. Myös Saaristomeren vesiliikenteellä ja siihen liittyvällä väylien ja satamien ylläpitotoiminnalla on vaikutusta. Öljyn ja vaarallisten aineiden kuljetuksiin liittyvät mahdolliset onnettomuudet luovat uhkan Saaristomeren tilalle ja eliöyhteisöjen hyvinvoinnille. Vaikka Varsinais-Suomen satamien liikenne on pääasiassa Itämeren sisäistä liikennettä, voivat Itämeren ulkopuolelta saapuvien alusten mukana kulkeutuvat haitalliset vieraslajit luoda uhkan Saaristomeren alkuperäisille eliöyhteisöille. Viimeisten 10 vuoden aikana voimakkaasti runsastuneita vieraslajeja ovat mm. liejutaskurapu ja mustatäplätokko.
Selkämeri
Selkämerellä saarivyöhyke on melko kapea tai saaria ei ole juuri lainkaan. Luoteeseen suuntautuvat niemet ovat Selkämeren rannikon tunnusmerkki. Rannikkovedet syvenevät melko hitaasti ja esimerkiksi 30 metrin syvyys saavutetaan monin paikoin vasta 10 kilometrin etäisyydellä rannasta tai kauempana.
Selkämeren eteläosan tila on heikentynyt selvästi viime vuosien aikana. Saaristomeren tapaan Selkämeren alueesta suurin osa (71 %) on tyydyttävässä ekologisessa tilassa. Hyvässä ekologisessa tilassa on enää vain neljännes (24 %) pinta-alasta, kun viime luokittelukerralla (2013) hyvässä tilassa oli 85 % pinta-alasta. Suurin muutos on tapahtunut Selkämeren ulommissa rannikkovesissä, joista suurin osa on nyt tyydyttävässä tilassa, kun ne edellisessä luokituksessa oli kokonaisuudessaan luokiteltu vielä hyvään tilaan. Luokan heikkeneminen johtuu a-klorofyllin ja ravinteiden pitoisuuksien kasvusta. Vain Luvian - Rauman avomerialue on nyt hyvässä tilassa, ja sielläkin hyvä tila on vaarantunut. Selkämeren sisemmät rannikkovedet ovat pääosin tyydyttävässä tai hyvässä tilassa. Uudenkaupungin lähivedet sekä Kokemäenjoen suistossa sijaitseva Pihlavanlahti ja sen läheinen merialue ovat välttävässä tilassa. Suuressa osassa Selkämeren sisempiä rannikkovesiä klorofyllipitoisuus on kasvanut, vaikka tilaluokka ei olekaan muuttunut.
Selkämeren avoimella rannikolla veden vaihtuvuus on tehokasta. Suojaisissa ja irtikuroutuvissa lahdissa matalat rannikkovedet ovat alttiita rehevöitymiselle, koska veden vaihtuvuus on huono. Myös paikalliset pienruoppaukset aiheuttavat ongelmia sulkeutuvilla lahdilla ja karikkoisilla ja matalilla rannoilla. Kalastossa matalien rantavesien rehevöityminen näkyy särkikalojen runsastumisena.
Eteläiseen Selkämereen kohdistuvasta kuormituksesta melko suuren osan arvioidaan tulevan pintavesivirtojen mukana erityisesti Saaristomereltä, mutta myös muualta Itämeren pääaltaan alueelta. Saaristomereltä tuleva kuormitus keskittyy enemmän rannikon tuntumaan ja Ahvenanmeren kautta tuleva kuormitus leviää Selkämeren ulapalle (Kämäri ym. 2013). Selkämeren ulappa-alueen tila on viime vuosina selvästi heikentynyt, mikä näkyy ravinnepitoisuuksien kasvuna ja sinileväkukintojen selvänä lisääntymisenä. Suurin osa mereen kohdistuvasta paikallisista lähteistä peräisin olevasta kuormituksesta on nykyisin hajakuormitusta ja tästä maatalouden osuus on selvästi suurin. Muita hajakuormituslähteitä ovat haja- ja loma-asutus sekä metsätalous. Pohjanläheisen veden happipitoisuuden vähenemisestä johtuva sisäinen kuormitus on todennäköisesti merkittävä ongelma paikoin myös Selkämeren rantavesien syvänteissä ja sulkeutuneissa merenlahdissa.
Kokemäenjoen vaikutuksessa olevan merialueen ja etenkin Pihlavanlahden tila on parantunut merkittävästi Kokemäenjoen tilan paranemisen myötä 1970-lukuun verrattuna. Porin edustan merialueen tila on parantunut hyvin olennaisesti myös mereen johdetun teollisuuskuormituksen vähennyttyä tai loputtua. Viimeisten 10 vuoden aikana Porin edustan merialueen rehevöitymistila ei kuitenkaan ole enää parantunut vaan ennemminkin heikentynyt. Nykyisin Kokemäenjoen kautta mereen päätyvä ravinnekuormitus on etenkin fosforin osalta pääosin hajakuormituksesta peräisin. Loimijoen vesitilanne ja vedenlaatu määräävät käytännössä Kokemäenjoen vedenlaadun Loimijoen yhtymäkohdan alapuolella ja sen myötä Pihlavanlahden ja läheisen merialueen vedenlaadun. Tehokkaasti viljellyn Loimijoen alueelta päätyy vesistöön runsaasti kiintoainetta ja ravinteita, sillä valuma-alueen maaperä on hienojakoista ja eroosioherkkää.
Paikallisesti vakavan ongelman merialueen eliöyhteisöille voivat muodostaa haitalliset ja vaaralliset aineet, kuten raskasmetallit ja dioksiinit, joita on kertynyt sekä pohjasedimentteihin että vesieliöstöön. Rauman sataman edustalla on mitattu kohonneita tributyylitinapitoisuuksia sedimenteissä. Nämä aiheuttavat erityistoimenpiteitä ruoppaushankkeissa.
Vesiliikenteellä ja siihen liittyvällä väylien ja satamien ylläpitotoiminnalla on merkitystä vesien tilaan. Etenkin öljyn ja vaarallisten aineiden kuljetuksiin liittyvät mahdolliset onnettomuudet ovat uhkana Selkämeren tilalle ja eliöyhteisöjen hyvinvoinnille. Itämeren ulkopuolelta saapuvien alusten mukana kulkeutuvat haitalliset vieraslajit voivat myös uhata Selkämeren alkuperäistä eliöyhteisöä.
