13.1.2 Hajakuormitus
Peltoviljely
Varsinais-Suomi on maamme tärkeintä ja intensiivisintä maataloustuotantoaluetta. Tähän ovat muun muassa vaikuttaneet viljanviljelylle ja puutarhatuotannolle suotuisa ilmasto sekä maaperä ja pinnanmuodostus. Alueella on käytössä olevaa maatalousmaata runsaat 293 000 ha, mikä on yli 12 % koko maan peltopinta-alasta. Tästä alasta noin 230 000 ha sijaitsee Saaristomeren valuma-alueella. Varsinais-Suomen alueella on noin 4 928 maatilaa. Tilojen keskipeltoala Varsinais-Suomessa on 60 ha, luomutiloilla lähes 67 ha. Varsinais-Suomessa luomuviljelyn osuus peltoalasta on tällä hetkellä noin 11 %, kun koko maan luomuviljelty peltoala on kasvanut jo noin 14 %:iin (Ruokavirasto ja Luke 2020). Lounaisessa Suomessa luomuviljelyyn siirtymistä vaikeuttaa mm. karjatilojen vähyys, jonka seurauksena myös nurmiviljelyn osuus jää melko niukaksi sekä alueen myllyteollisuus, joka hyödyntää pääasiassa tavanomaisesti tuotettua raaka-ainetta.
Satakunnassa on käytössä olevaa maatalousmaata yhteensä noin 141 000 ha eli noin 6 % koko Suomen peltoalasta. Eurajoen-Lapinjoen-Sirppujoen osa-alueella on peltoja noin 62 000 ha ja Karvianjoen osa-alueella on peltoja noin 42 000 ha. Kokemäenjoen alaosan – Loimijoen osa-alueella peltoja on noin 103 000 ha Varsinais-Suomen ELY-keskuksen puolella ja 28 000 ha Pirkanmaan ELY-keskuksen puolella. Satakunnassa on noin 2 870 maatilaa. Tilojen keskipeltoala on 49 ha. Satakunnassa luomuviljelyn osuus peltoalasta on tällä hetkellä noin 8,6 % (Ruokavirasto ja Luke).
Päätuotantosuunnat Varsinais-Suomessa ovat viljan- ja erikoiskasvien viljely. Varsinais-Suomi tuottaa merkittävän osan viljoista etenkin vehnää ja ruista. Sokerijuurikasalasta yli 40 % on ollut Varsinais-Suomessa. Lisäksi tuotannossa on hernettä, härkäpapua, rypsiä ja rapsia. Noin viidesosa Suomen avomaaviljelyksistä ja kasvihuoneyrityksistä sijaitsee Varsinais-Suomessa. Kasvihuonealasta n. 25 % sijaitsee maakunnassa. Seutukunnista puutarhatalouden merkitys on suurin Vakka-Suomessa.
Satakunnassa päätuotantosuuntana yli puolella tiloista on viljanviljely; alue on erityisesti rehuviljan viljelyaluetta. Nykyisin noin 37 % Suomen sokerijuurikkaan viljelyalasta sijaitsee Satakunnassa. Erikoiskasvi-tuotantoa päätuotantosuuntanaan harjoittaa noin 11 % maatiloista, ja se on keskittynyt Etelä-Satakuntaan. Puutarhatalous on päätuotantosuuntana 2,4 % tiloista.
Varsinais-Suomessa ja Saaristomeren valuma-alueella pellot ovat keskittyneet pääosin jokien varsille. Jokivarsien rinnepellot ovat paikoitellen hyvinkin jyrkkiä, mikä lisää niiden eroosioherkkyyttä ja samalla vesistöön kohdistuvaa kiintoaine- ja ravinnekuormitusta. Eroosio on merkittävä ongelma erityisesti Uskelanjoen, Halikonjoen, Paimionjoen ja Aurajoen vesistöalueilla. Peltojen savisuus kasvattaa osaltaan eroosioriskiä sekä voimistaa pelloilta huuhtoutuvien ravinteiden rehevöittävää vaikutusta, sillä savihiukkaset laskeutuvat vesikerroksessa hitaasti ja niihin sitoutunut fosfori pysyy pitkään levien käytettävissä. Halikonjoen ja Uskelanjoen valuma-alueilla myös peltomaan korkea hiesu- ja hietapitoisuus altistaa eroosiolle.
Sirppujoen valuma-alue sijaitsee pääosin Varsinais-Suomen puolella Laitilassa ja Uudessakaupungissa. Valuma-alueesta noin 30 % on peltoa, ja pelloista suurin osa sijaitsee joen keskijuoksulla. Valuma-alueella on runsaasti happamia sulfaattimaita, jotka ovat kuivatuksen ja kalkituksen jälkeen hyviä viljelymaita.
Satakunnassa maatalousvaltaisten alueiden pellot ovat melko tasaisia; keskikaltevuus eri valuma-alueilla on pääosin 0,5–1,5 prosentin välillä. Kaltevia rantapeltoja on lähinnä Pohjois-Satakunnassa sekä Eurajoen vesistön yläosissa. Rantapeltojen tulva- ja vettymisherkkyys on vesiensuojelun kannalta useimmilla alueilla suurempi ongelma kuin kaltevuus/jyrkkyys ja siihen yhdistynyt pintavalunta. Pitkäaikaisen viljelyn aiheuttama maaperän korkea fosforitila sekä peltojen saviset ja eroosioherkät (hiesu ja hieta) maalajit ovat myös vesiensuojelun kannalta potentiaalisia uhkatekijöitä samoin kuin talviaikainen kasvipeitteettömyys varsinkin erikoiskasvien viljelyaloilla.
Lapinjoen valuma-alueella peltoa on noin 20 % ja Eurajoen valuma-alueella noin 23 %. Eurajoen vesistöalueella pellot ovat keskittyneet jokivarsille ja Köyliönjärven ympäristöön. Kokemäenjoen alaosan–Loimijoen osa-alueella pellot ovat keskittyneet jokivarsille ja Loimijoen valuma-alueelle. Peltojen maaperä on laajimmilla peltoalueilla Huittisissa ja Kokemäellä savea ja hiesua. Harjavallassa on runsaasti hieta- ja hiekkamaita, kun taas Nakkilassa ja Porin alueella liejusavi on yleisempää. Säkylän, Köyliön ja Vampulan seuduilla on karkeita hietamaita. Harjunpäänjoen ja Tattaranjoen valuma-alueilla on runsaasti happamilla sulfaattimailla sijaitsevia peltoja. Karvianjoen osa-alue on metsävaltaista, ja siitä on peltoa vain 12 %, eikä alue ole erityisen voimaperäisesti viljeltyä verrattuna muuhun Satakuntaan.
Vaikka viljelykasvien lannoitus on vähentynyt ja tarkentunut, ovat monilla alueilla ongelmana edelleen korkean fosforiluvun pellot, joiden riskialttius ravinteiden huuhtoutumiselle säilyy, ellei tehdä erityistoimenpiteitä. Korkeita fosforilukuja esiintyy pitkään erikoiskasviviljelyssä olleilla pelloilla ja lannan ylituotantoalueilla kuten Vakka-Suomessa ja Salon seudulla. Toimenpideohjelma-alueella erikoiskasviviljelyä on erityisesti Sirppujoen ja Eurajoen vesistöalueilla, mikä näkyy myös peltojen fosforitilassa. Uudessakaupungissa kolmasosa peltojen maanäytteistä on fosforin viljavuusluokissa korkea – arveluttavan korkea ja Laitilassa vastaavasti runsas neljäsosa. Eurajoen valuma-alueella harjoitetaan erikoiskasviviljelyä keskiosassa, Säkylän tehtaiden lähistöllä. Köyliössä peltojen maanäytteistä puolet ja Säkylässä vastaavasti 40 % sijoittuu fosforin viljavuusluokkiin korkea–arveluttavan korkea. Sekä Sirppujoen, että Eurajoen vesistöalueilla on myös kotieläintaloutta. Erikoiskasvinviljelyn ja energiakasvien tuotannon kehitysnäkymiä on vaikea arvioida. Esimerkiksi sokerijuurikkaan vähenevä tuotanto keskittyy kuitenkin todennäköisesti Satakuntaan Säkylän tehtaan läheisyyteen.
Viime vuosien vähälumiset ja leudot talvet vesisateineen ovat kasvattaneet talviaikaisen kuormituksen määrää erityisesti syksyllä muokatuilta pelloilta. Tämä suuntaus tulee todennäköisesti jatkumaan. Eroosion torjunnan kannalta olisi tärkeää pitää pellot kasvukauden ulkopuolellakin kasvipeitteisinä. Ympäristökorvausjärjestelmä on osaltaan luonut kannustimia talviaikaisen kasvipeitteisyyden lisäämiseen. Varsinais-Suomessa talviaikaista kasvipeitteisyyttä oli vuonna 2019 180 400 ha (62 % Varsinais-Suomen peltoalasta), josta kevytmuokatun alan osuus oli 22 %. Noin puolella kasvipeitteisyyttä ilmoittaneella tilalla ilmoitettu kasvipeitteisyysala oli yli 80 % tilan peltoalasta.
Satakunnan peltoalasta talviaikaista kasvipeitteisyyttä oli vuonna 2019 yhteensä 112 100 ha (78 % Sata-kunnan peltoalasta). Noin 43 % kasvipeitteisyyttä ilmoittaneella tilalla ilmoitettu kasvipeitteisyysala oli yli 80 % tilan peltoalasta.
Peltojen yleisimmät muokkausmenetelmät ovat syyskyntö ja kevennetty muokkaus, mutta myös kylvö muokkaamattomaan maahan (suorakylvö) on viime vuosikymmenen aikana kasvattanut suosiotaan.
Kotieläintalous
Toimenpideohjelma-alueen kotieläintalous on alueellisesti keskittynyttä ja erikoistunutta, erityisesti sika- ja siipikarjatalous on voimaperäistä. Suomen sioista noin neljännes ja siipikarjasta kolmasosa on Varsi-nais-Suomessa ja Satakunnassa puolestaan tuotetaan 10 % Suomen sianlihasta ja 23 % muusta lihasta (pääosa broileria). Sikatalous on voimakkaasti keskittynyt Vakka-Suomeen sekä Huittisten alueelle Kaakkois-Satakuntaan. Myös siipikarjatalous on keskittynyt Vakka-Suomeen sekä Ala-Satakuntaan Eurajoen valuma-alueelle. Laitila (Sirppujoen vesistöalue) on tunnettu kananmunantuotannostaan. Maitotilojen määrä on vähentynyt, mutta lypsylehmien määrä tilaa kohden on kymmenen vuoden aikana lähes kaksinkertaistunut. Varsinais-Suomen ja Satakunnan osuus maan maidon- ja naudanlihan tuotannosta on noin 3–4 % molemmissa maakunnissa. Lypsykarjataloutta harjoitetaan erityisesti Salon seudulla ja lammastaloutta saaristossa. Satakunnassa lypsykarjaa on lähinnä Pohjois-Satakunnassa ja lihanautoja rannikkoalueella. Lisäksi Loimijoen keski- ja yläjuoksulla on hevostalouden keskittymä.
Vaikka kotieläintilojen määrä on ollut laskusuunnassa, jatkavilla tiloilla eläinmäärät ovat kuitenkin usein kasvaneet ja tuotannon alueellinen keskittyminen on lisääntynyt. Erityisesti Vakka-Suomessa, missä peltoala on rajallinen, lannan ylituotanto lisää vesistöjen kuormitusriskiä. Mikäli lannan syyslevitystä jatketaan, tulee ennustettu talviaikaisten vesisateiden lisääntyminen kasvattamaan omalta osaltaan ravinteiden huuhtoutumisriskiä. Lannan syyslevitystä voidaan jatkossa vähentää kehittämällä levitysmenetelmiä, hyödyntämällä urakointia ja panostamalla lannan monimuotoiseen käyttöön. Kotieläintuotannon keskittyminen luo paineita lannan prosessointiin (esim. separointiin ja biokaasutukseen) ja lantatuotteiden jatkojalostukseen ja voi siten johtaa kehittyneemmän ympäristöteknologian käyttöönottoon. Satakunnan pohjoisosissa vesistökuormitus voi vähentyä lypsylehmätilojen määrän alentuessa. Maidontuotannon väheneminen pienentää myös nurmialan tarvetta, mikä puolestaan vähentää peltojen talviaikaista kasvipeitteisyyttä.
Metsätalous
Metsätalousmaata on Varsinais-Suomessa noin 61 % ja Satakunnassa 72 % maapinta-alasta (Lounais-Suomen metsäohjelma 2021–2025). Tästä alasta yli 90 % on puuntuotannossa molemmissa maakunnissa. Maaperän rehevyydestä ja suotuisasta ilmastosta johtuen Lounais-Suomessa metsä kasvaa muuta maata paremmin ja puuston määrä on suurempi. Keskikasvu Lounais-Suomessa on Luonnonvarakeskuksen valtakunnallisen metsien inventoinnin (2014–2018) mukaan 6 m3/ha/v. Lounais-Suomen metsäpinta-alasta yksityisomistuksessa on lähes 80 %.
Metsätalouden merkittävimmät vesistöihin kohdistuvat haittavaikutukset aiheutuvat ojituksista, hakkuista ja maan muokkauksesta. Lounais-Suomessa tehtävät metsäojitukset ovat nykyisin lähes kokonaan kunnostusojituksia, joita tosin täydennetään uusilla ojilla. Luken tilastotietokannan mukaan metsäojitusten määrä on ollut vuosina 2016–2018 Satakunnassa 200–300 km ja Varsinais-Suomessa n. 150–200 km, mutta vuonna 2019 kaksinkertaistunut Varsinais-Suomessa ja lähes kolminkertaistunut Satakunnassa. Tähän on vaikuttanut ojitukseen suunnatun Kemera-tuen loppuminen nykymuotoisena, jonka vuoksi monet jo vuosia siten aloitetut hankkeet on saatu päätökseen. ELY-keskukseen saapuneiden ojitusilmoitusten mukaan hankkeet painottuvat Satakuntaan, jossa on toteutettu 2/3 ojitushankkeista. Tämä näkynee paikoitellen Karvianjoen vesistöalueella veden laadussa. Hakkuualat ovat vaihdelleet vuosina 2016–2019 18 000 ja 22 000 hehtaarin välillä sekä Varsinais-Suomessa että Satakunnassa. Niistä suurin osa on harvennus- ja ylispuuhakkuita ja avohakkuita on ollut n. 10 %
Metsien lannoitus on ollut hyvin vähäistä 2000-luvun alussa. Lannoitusala Lounais-Suomen metsäalueilla on ollut noin 400 ha/v, mutta kasvanut 2018–2019 ja on nyt noin 2000 ha/v. Silti lannoitus on edelleen vähäistä metsäpinta-alaan nähden.
Luonnonvarakeskuksen vuoden 2019 metsätilastojen mukaan lakisääteisiä suojelualueita on metsä- ja kitumaan pinta-alasta Satakunnassa 4,7 prosenttia ja Varsinais-Suomessa 5,4 prosenttia. Edellä mainitusta on n. 3 % tiukasti suojeltua. Tavoitteena on lisätä vuosittain suojellun alan määrää n. 0,1 %. Metsiä suojellaan pääosin vapaaehtoisesti METSO-ohjelman mukaisesti. Metsien monimuotoisuuden heikkenemisen estäminen tapahtuu suurimmaksi osaksi talousmetsien luonnonhoitotoimilla.
Uusimpien tutkimusten mukaan metsäojitusten vesistökuormitus, johon kuuluu ravinteiden lisäksi myös kiintoaine ja orgaaninen aines, on suurempaa ja pitkäaikaisempaa kuin aiemmin on arvioitu (Finér ym. 2020). Kun ilmastonmuutos johtaa sateiden ja rankkasateiden lisääntymiseen, ojitusten aiheuttama eroosio ja ravinteiden huuhtoutuminen kasvaa. Lisäksi avohakkuiden ja muokkauksen kuormitusriski kasvaa. Sateet voimistavat ja äärevöittävät virtausta uomissa, jolloin tulvariskit kasvavat muulloinkin kuin keväällä ja lisäävät virtaamapiikkien aiheuttamaa eroosiota valuma-alueiden alaosissa olevilla alueilla. Metsänhoidossa tämä tulee ottaa huomioon erityisesti ojitusten yhteydessä tekemällä mm. rakenteita, joiden avulla veden viipymää voidaan pidentää ja ”varastoida” vettä metsäalueille. Veden virtausta hillitseviä keinoja käytetään yleisesti, mutta erityisesti kaivuukatkojen ja pintavalutuksen lisääminen tehostaisi vesiensuojelua. Vesiensuojelutoimenpiteitä on myös kehitettävä hakkuisiin ja maanmuokkaukseen liittyen.
Tulevaisuudessa puun käyttöä suunnitellaan lisättäväksi, joten ainakin energiapuun käyttö lisääntyy ja metsäbiotalous on kasvussa ja hakkuualoja on myös Lounais-Suomessa suunniteltu kasvatettaviksi. Vesiensuojelutoimenpiteiden tarve tämän kehityksen myötä on kasvussa. Metsätalouden ravinnekuormitus Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa on suhteellisen pientä, mutta sen paikalliset vaikutukset vesimuodostumiin, erityisesti herkkiin pienvesiin ja vesistöjen latvavesiin, voivat olla huomattavat ja se on huomioitava valuma-aluekohtaisessa vesienhallinnan ja suojelun kehittämisessä. Metsätalouden toimenpiteet, kuten hakkuut, ojitukset ja muokkaus vaikuttavat pienvesien elinympäristöihin veteen päätyvän kuormituksen lisäksi muuttamalla myös valo-, kosteus- ja lämpötilaolosuhteita, jotka vaikuttavat useiden lajien menestykseen.
Haja- ja loma-asutus
Toimenpideohjelma-alueella yhteistä viemäriverkkoa on rakennettu pääosin kuntien keskustaajamiin. Tosin esimerkiksi Rauman kaupungin ja Euran kunnan alueella on panostettu myös haja-asutusalueen viemäröintiin voimakkaasti. Saaristomeren valuma-alueella on yhteensä 125 000 asuinrakennusta, joista 85 000 on vakinaiseen ja 33 700 loma-asumiseen käytettävää asuinrakennusta. Viemäriverkkojen ulkopuolella sijaitsee noin 47 % kaikista rakennuksista. Vakinaisesta asutuksesta on viemäriin liittyneitä noin 86 %. Eurajoen-Lapinjoen-Sirppujoen suunnittelualueella on yhteensä 38 000 asuinrakennusta, joista 26 000 on vakinaiseen ja 10 000 loma-asumiseen käytettävää asuinrakennusta. Viemäriverkkojen ulkopuolella sijaitsee vajaat 45 % kaikista rakennuksista. Vakinaisesta asutuksesta on viemäriin liittyneitä noin 82 %. Kokemäenjoen alaosan-Loimijoen suunnittelualueella on Varsinais-Suomen ELY-keskuksen puolella yhteensä 55 000 rakennusta, joista 46 000 on vakinaiseen ja 7 500 loma-asumiseen käytettävää asuinrakennusta. Viemäriverkkojen ulkopuolella sijaitsee 39 % kaikista rakennuksista. Vakinaisesta asutuksesta on viemäriin liittyneitä noin 76 %. Pirkanmaan ELY-keskuksen puolella sijaitsee vakituisia asuinrakennuksia noin 4 000, joista keskitetyn viemäröinnin ulkopuolella noin 2 680 kpl. Loma-asuntoja on puolestaan noin 1 800, joista lähes kaikki ovat keskitetyn viemäröinnin ulkopuolella. Karvianjoen suunnittelualueella on yhteensä 15 500 rakennusta, joista 9 500 on vakinaiseen ja 5 500 loma-asumiseen käytettävää asuinrakennusta. Viemäriverkkojen ulkopuolella sijaitsee 69 % kaikista rakennuksista. Vakinaisesta asutuksesta on viemäriin liittyneitä noin 46 %.
Vesistökuormituksen kannalta on merkille pantavaa, että loma-asunnoista 70 % sijaitsee vesistön rannalla. Toisaalta tällä hetkellä vielä harvaan kesämökkiin tulee paineellinen vesi, jolloin jätevettäkään ei muodostu suuria määriä. Suuntaus on kuitenkin mökkien varustelutason parantamiseen.
Yhdyskuntarakenne vaikuttaa viemäröinnin laajentumiseen. Toimenpideohjelma-alueen monessa kunnassa erityisesti Satakunnan alueella on paljon harvaan asuttua haja-asutusaluetta, jonka viemäröinnin taloudellista kannattavuutta on harkittava. Karvianjoen alueella lisäksi väkiluvun ennustetaan lähivuosikymmeninä pienevän lähes 20 %, jonka vaikutukset näkyvät haja-asutusalueiden tyhjenemisenä. Tästäkin syystä viemäröinnin rakentamista on tarkoin harkittava. Toisaalta keskustaajamien lievealueelta löytyy jokaisesta kunnasta myös ehdottoman tärkeitä viemäröintikohteita.
Saaristomeren valuma-alueella Turun kaupunkiseudun kunnissa ja Salon kaupungissa asuinrakennukset ovat prosentuaalisesti eniten liittyneet keskitettyyn viemäröintiin. Tosin Turun suuresta väkiluvusta johtuen tämä tarkoittaa sitä, että n. 4 000–5 000 asukasta on Turussa edelleen viemäröinnin ulkopuolella. Liittymisaste on keskimäärin alhainen saaristossa, jossa luonnonolosuhteet eivät ole otolliset viemäriverkon rakentamiselle. Saaristomeren valuma-alueella määrällisesti eniten asuinrakennuksia viemäriverkon ulkopuolella on Salossa, jossa vakituisessa asuinkäytössä olevista rakennuksista on yli 5 500 viemärin ulkopuolella ja kaikkiaan viemärin ulkopuolella on vajaat 12 000 rakennusta. Eurajoen-Lapinjoen-Sirppujoen suunnittelualueella määrällisesti eniten asuinrakennuksia viemäriverkon ulkopuolella on Uudessakaupungissa ja Raumalla, mutta näistä rakennuksista suurin osa on lomakäytössä. Kokemäenjoen alaosan-Loimijoen suunnittelualueella puolestaan määrällisesti eniten asuinrakennuksia viemäriverkon ulkopuolella on Porissa, jossa viemäröinnin ulkopuolella on kaikkiaan yli 6 500 rakennusta. Näistä vakituisessa asuinkäytössä on noin 3 000 rakennusta.
Valtakunnallisen viemäröintiohjelman tuen avulla vuosien 2012–2018 aikana haja-asutuksen viemäröinti oli vilkasta. Saaristomeren valuma-alueella yhteiseen viemäröintiin liitettiin yhteensä yli 1 700 taloutta, Eurajoen-Lapinjoen-Sirppujoen alueella noin 900 taloutta, Kokemäenjoen alaosan-Loimijoen alueella noin 660 taloutta ja Karvianjoen alueella noin 150 taloutta.
Viime vuosina tehdyt vesihuoltolain muutokset (2014) ja ympäristönsuojelulakiin tehdyt haja-asutuksen jätevedenkäsittelyä koskevat muutokset (2017) ovat toisaalta aiheuttaneet sen, että haja-asutuksen viemäröintihankkeet ovat loppuneet lähes kokonaan. Ympäristönsuojelulakiin tehdyt muutokset ovat aiheuttanut myös sen, että kiinteistökohtaisten jätevesien käsittelyn tehostaminen on hidastunut ja hidastuu jatkossakin huomattavasti vesistöjen ranta-alueiden ja pohjavesialueiden ulkopuolella.
Ilmastonmuutoksen myötä rankkasateiden on ennustettu muuttuvan yleisemmiksi. Haja-asutusalueilla sade- ja kuivatusvesiä ei ohjeitten mukaisesti tulisi johtaa viemäriin tai jätevesijärjestelmään. Paikoin haja-asutusalueilla saatetaan johtaa sadevesiä sakokaivoihin, jolloin kiinteistökohtaisten jätevesien käsittely heikentyy. Lisääntyvät kuivat kaudet taas aiheuttavat ongelmia haja-asutuksen vedenhankinnalle, mutta eivät jätevesien käsittelylle.
Hulevedet
Taajamissa veden kiertokulku poikkeaa luonnollisesta johtuen vettä läpäisemättömien pintojen (katot, kadut ja tiet, pysäköintialueet) suuresta osuudesta. Rakennetut alueet vähentävät veden imeytymistä maaperään sekä lisäävät virtaamia ja eroosiota kaupunkipuroissa. Hulevedellä tarkoitetaan rakennetulla alueella maan pinnalle tai muille vastaaville pinnoille kertyvää sade- ja sulamisvettä. Hulevedet aiheuttavat kiintoaineen, ravinteiden, raskasmetallien ja torjunta-aineiden paikallisesti merkittävää kuormitusta. (Suomen kuntaliitto 2012)
Hulevesiin liittyvä suunnittelu on viime vuosina vakiintunut osaksi taajama-alueiden suunnittelua, ja kuntien hulevesisuunnitelmat ja alueelliset hulevesisuunnitelmat ovat tärkeitä niin vesien tilan näkökulmasta kuin ilmastonmuutokseen sopeutumisen ja varautumisen näkökulmasta. On kuitenkin tarpeen varmistaa, että hulevesien hallintasuunnitelmat tehdään riittävän laajalta alueelta, sillä yksittäisessä asemakaavassa hulevesien hallinnan mahdollisuudet ovat rajalliset, toki riippuen kaavoitettavan alueen koosta. Erityisesti kuntarajat ylittäviin valuma-alueisiin tulee kiinnittää huomiota.
