13.1 Ravinne- ja kiintoainekuormitus

Toimenpideohjelma-alueen vesistöihin kohdistuvasta kuormituksesta hajakuormituksen, erityisesti maatalouden merkitys on huomattava kaikilla vesistöalueilla. Erityisesti Saaristomeren ja Loimijoen valuma-alueet ovat intensiivisiä maatalousalueita ja näiden valuma-alueiden savipitoinen ja eroosioherkkä maaperä sekä vähäjärvisyys lisäävät kuormitusvaikutusta. Valuma-alueella sijaitsevat järvet hidastaisivat ja tasaisivat veden virtaamia, jolloin osa veden mukana kulkeutuvista ravinteista sitoutuisi kasvillisuuteen ja muuhun eliöstöön tai laskeutuisi järvien pohjalietteeseen. Toimenpideohjelma-alueen vesistöalueilla suurin osa valuma-alueelta tulevasta ravinnekuormituksesta pääsee erityisesti vähäjärvisillä alueilla kulkeutumaan nopeasti jokiin ja niiden kautta rannikkovesiin.

Myös suoraan alueen rannikkovesiin kohdistuva kuormitus on pääosin peräisin hajakuormituksesta, mutta pistekuormituksen osuus kokonaiskuormituksesta, erityisesti rannikon läheisillä vesialueilla on suurempi kuin vastaavasti sisävesissä.  Suoraan rannikkovesiin kohdistuu jätevedenpuhdistamoiden, teollisuuden ja kalankasvatuksen kuormitusta. Sisävesiin kohdistuvaa yhdyskuntien jäteveden puhdistamoiden ja teollisuuden aiheuttamaa pistekuormitusta on erityisesti Kokemäenjoen, Loimijoen ja Eurajoen vesistöalueilla ja turvetuotannon kuormitusvaikutus on merkittävintä Karvianjoen vesistöalueella. Toimenpide-ohjelma-alueen maankäyttö on esitetty kuvassa 13.1.

Kuva 13.1. Varsinais-Suomen ja Satakunnan toimenpideohjelma-alueen maankäyttö.

Luonnonhuuhtoumalla tarkoitetaan maa-alueilta vesistöihin kulkeutuvia aineita, kuten typpi- ja fosforiravinteita sekä kiintoainetta, jotka huuhtoutuvat maaperästä luontaisesti ilman ihmisen toiminnan vaikutusta. Luonnostaan ilman ihmistoimintaa tapahtuva aineiden kierto saa aikaan vesien ekologisen luonnontilan. Luonnonhuuhtouman erottaminen on oleellista ihmisen aiheuttaman kokonaiskuormituksen arvioimiseksi. Vuotuisella sadannalla on suhteellisen pienet vaikutukset luonnonhuuhtouman suuruuteen. Sen sijaan maankäyttö lisää eroosioherkkyyttä, ja täten sateisempina vuosina huuhtoutumat voivat lisääntyä huomattavastikin. Suoraan vesistöihin tuleva laskeuma sisältyy osaksi aineiden luonnollista kiertokulkua, osa laskeumasta on taas ihmisen aikaan saamaa.

Toimenpideohjelma-alueen laskennallinen fosforikuormitus on yhteensä 770 tonnia fosforia ja 14 700 tonnia typpeä vuodessa (VEMALA-malli). Näissä luvuissa on mukana luonnonhuuhtouma ja laskeuma vesiin. Ihmistoiminnan aiheuttama osuus fosforikuormituksesta on noin 80 % ja typpikuormituksesta noin 70 %. Ravinteiden ainevirtaamat riippuvat voimakkaasti hydrologisista oloista, koska suurin osa toimenpideohjelma-alueen kokonaisainevirtaamasta on peräisin hajakuormituksesta ja luonnonhuuhtoumasta. Runsassateisina vuosina ravinteiden huuhtoutuminen on kaksin-, jopa kolminkertaista vähäsateisiin vuosiin verrattuna. Myös lämpimät talvet vaikuttavat voimakkaasti talvien ainevirtaamaan ja kuormitukseen.

Kuvissa 13.2 ja 13.3 on esitetty arvio (VEMALA-malli) ihmisen aiheuttaman fosfori- ja typpikuormituksen jakautumisesta Varsinais-Suomen ja Satakunnan toimenpideohjelma-alueilla vuosina 2012–2018 sekä suurimpien pistekuormittajien fosfori- ja typpikuormitus 2012–2019. Kuvassa 13.4 on esitetty fosfori- ja typpikuormituksen jakautuminen kuormitustekijöittäin toimenpideohjelman osa-alueilla, mukana myös luonnonhuuhtouma. Pistekuormituksen tiedot ovat vuosien 2012–2019 keskiarvoja, joten mukana on myös muutamia sinä aikana lopettaneita pistekuormittajia. Saaristomeren osa-alueen kuormituksessa on mukana vain itse merialueella ja saaristossa syntyvä ja mereen päätyvä kuormitus, ei mantereelta jokien mukana tulevaa kuormitusta. Lisäksi Saaristomeren osalta tulee ottaa huomioon, että VEMALA-mallilla saadaan laskettua laskeuman suuruus vain mantereen puoleisille vesistöille, mutta rannikkovesiin kohdistuvaa laskeumaa VEMALA-malli ei laske. Ilmalaskeuma on kuitenkin erityisesti typen osalta merkittävää merialueella.  

Kuva 13.2. Arvio ihmisen aiheuttaman fosforikuormituksen (hajakuormitus) alueellisesta jakautumisesta vuosina 2012–2018 (VEMALA-malli) ja suurimpien pistekuormittajien fosforikuormitus vuosina 2012–2019 (YLVA-rekisteri) Varsinais-Suomen ja Satakunnan toimenpideohjelma-alueella.

Kuva 13.3. Arvio ihmisen aiheuttaman typpikuormituksen (hajakuormitus) alueellisesta jakautumisesta vuosina 2012–2018 (VEMALA-malli) ja suurimpien pistekuormittajien typpikuormitus vuosina 2012–2019 (YLVA-rekisteri) Varsinais-Suomen ja Satakunnan toimenpideohjelma-alueella.

Kuva 13.4. Arvio kokonaisfosfori- ja kokonaistyppikuormituksesta toimenpideohjelman osa-alueilla vuosina 2012–2019.

Kiintoainekuormituksen kokonaiskuormitusta ja sektorikohtaista jakautumista ei ole pystytty arvioimaan luotettavalla tarkkuudella. Kiintoaine- ja humuskuormitus on vahvasti sidottu alueen maankäyttöön, mutta myös maaperän luontaisilla olosuhteilla on merkitystä. Kiintoaineiden ainevirtaamat riippuvat voimakkaasti hydrologisista oloista. Runsassateisina vuosina kiintoaineiden huuhtoutuminen on kaksin-, jopa kolminkertaista vähäsateisiin vuosiin verrattuna. Myös lämpimät talvet vaikuttavat voimakkaasti virtaamiin ja siten kiintoainekuormitukseen. 

Vesissä havaittu tummentuminen, niin Suomessa kuin muualla pohjoisella pallonpuoliskolla, johtuu lisääntyneestä humuksen huuhtoutumisesta vesistöihin. Huuhtoutumisen lisääntymisen arvellaan aiheutuvan useamman eri tekijän vaikutuksesta. Tutkimustulosten mukaan keskeisimpinä tekijöinä ovat ilmastonmuutoksen aiheuttama lämpeneminen ja muutokset sadannassa, sekä happaman laskeuman vähentyminen. Järvien ja jokien tummuminen ei kuitenkaan ole toistaiseksi selkeästi lisännyt Suomen jokien Itämereen kuljettamaa orgaanisen hiilen (TOC) määrää. Muista merialueista poiketen Perämeren jokien TOC-ainevirtaama on kuitenkin ollut lievässä kasvussa vuosien 1995–2019 välillä.

Vesienhoidon luokittelujärjestelmässä otetaan tukevina parametreina huomioon ravinteet, eli fosfori ja typpi mutta kiintoaineelle ja humukselle ei ole järjestelmässä luokittelukriteerejä. Näiden huomioon ottamista pintavesien ekologisen tilan arvioinnissa tulee parantaa.