13.5 Vesistöjen säännöstely ja rakentaminen

Säännöstelyssä muutetaan pato- tai vesivoimalaitosrakenteiden avulla vedenkorkeuksia ja virtaamia jatkuvin toimenpitein perustuen hankkeelle annetun luvan lupamääräyksiin, vallitsevaan vesitilanteeseen sekä sää- ja vesistöennusteisiin. Vesistön säännöstelyyn tarvitaan aina vesioikeudellinen lupa. Säännöstelyluvan haltija huolehtii siitä, että vedenkorkeus- ja virtaamamuutokset toteutetaan lupaehtojen mukaisesti. Osa säännöstelyistä hoidetaan kaukokäytön avulla, osalla vanhemmista padoista joudutaan säätö tekemään manuaalisesti paikan päällä. Vesistön säännöstely palvelee yleensä useita tavoitteita, kuten vesivoimataloutta, tulvasuojelua ja vedenhankintaa. Usein kuitenkin säännöstely muuttaa ja heikentää vesistöjen ekologista tilaa.

Valtaosa toimenpideohjelma-alueen suurimmista järvistä on säännösteltyjä. Niiden vedenkorkeutta säädellään padoilla kulloisenkin vesitilanteen mukaan muun muassa tulvavahinkojen minimoimiseksi ja toisaalta riittävien virtaamien turvaamiseksi myös kuivina kausina. Valtion säännöstelemiä merkittävimpiä järviä ovat Säkylän Pyhäjärvi ja Karvianjoen vesistön isoimmat järvet Isojärvi ja Karhjärvi. Lisäksi muiden toimijoiden, kuten vesivoimayritysten toimesta säännöstellään lukuisia muita Lounais-Suomen järviä muun muassa Kiskonjoen vesistössä.

Useissa toimenpideohjelma-alueen vesistöissä on toteutettu vuosien saatossa erittäin laajoja vesistöjärjestelyitä, joiden tavoitteina on ollut mm. uuden maatalousmaan käyttöönotto ja tulvasuojelu. Suurin osa alueen joista ja puroista on perattu ja useat järvet on laskettu tai kokonaan kuivattu.  Perattujen uomien monimuotoisuus on vähentynyt ja monien virtavesieliöiden elinalueet ovat pienentyneet tai hävinneet kokonaan.

Saaristomeren valuma-alueen suurimmat voimalaitokset ovat Paimionjoen vesistössä sijaitsevat Askalan, Juntolan ja Juvan voimalaitokset sekä Kiskonjoessa sijaitseva Koskenkosken voimalaitos. Merkittävimmin säännösteltyjä vesistöjä ovat Paimionjoen ja Kiskonjoen vesistöt, joissa säännöstelyn vaikutukset näkyvät mm. virtaaman ja vedenkorkeuden vaihteluina. Paimionjoessa säännöstely vaikuttaa myös yläosan järviin ja Kiskonjoessa Kirkkojärveen ja Hirsjärveen.  Eurajoessa on kolme voimalaitospatoa (Pappilankoski, Paneliankoski, Eurakoski), joista Eurakosken voimalaitospato on nykyään alin kalojen vaelluseste. Pyhäjärven säännöstely vaikuttaa merkittävästi Eurajoen virtaamiin. Lapinjoessa on yksi voimalaitos Lapinkoskessa. Kalojen alin merkittävä nousueste on Lapinjoessa Raumalle menevän UPM-Kymmene Oyj:n vedensiirtokanavan alapuolella oleva säännöstelypato, mutta sen alapuolellakin on useampia kalojen kulkua rajoittavia vaellusesteitä.

Kokemäenjoen ja Loimijoen alueella on tehty vuosien saatossa monia tulvasuojeluun ja vesivoimarakentamiseen liittyviä järjestelyjä, jotka ovat muuttaneet vesistöjä voimakkaasti. Kokemäenjoen pudotus järvialueelta merelle on hyödynnetty lähes kokonaan patoamalla joki neljän voimalaitoksen käyttöön. Näistä suurimmat ovat Harjavallan ja Kolsin voimalaitokset, joissa toteutetaan myös lyhytaikaissäännöstelyä. Harjavallan voimalaitospato on Kokemäenjoen alin kalojen nousueste. Kokemäenjoen säännöstely aiheuttaa suuria virtaamavaihteluita ja ajoittaista veden vähyyttä, mikä vaikeuttaa mm. kalaston ja nahkiaisten kutua. Loimijoessa on kolme voimalaitospatoa, joista Rutavan voimalaitospato on alin vaelluseste. Loimijoen virtaamavaihtelut ovat suuria, mikä johtuu osittain säännöstelystä, mutta on osittain myös luontaista alueen vähäjärvisyydestä johtuen. Osa-alueella on myös monia, pääosin tulvasuojeluhankkeiden yhteydessä rakennettuja säännöstelypatoja. Karvianjoen vesistöalueella sijaitsee Jyllinkosken ja Vatajankosken voimalaitospadot Karvianjoessa, Makkarankosken voimalaitos ja Sahakosken pieni voimalaitos Noormarkunjoessa sekä Lankosken voimalaitos Merikarvianjoessa. Karvianjoen vesistöalueella on kaksi merkittävää säännöstelyhanketta (Isojärven säännöstely ja Inhotun vesistön säännöstely) ja säännöstelyn vaikutukset ovat merkittäviä sekä alueen järvissä että jokiosuuksilla.

Toimenpideohjelma-alueen vesistöissä on lisäksi lukuisia pieniä myllyjä, vanhoja sahoja ja säännöstelypatoja, joiden rakenteet ovat pääosin melko huonokuntoisia. Pieniin virtavesiin on rakennettu lisäksi lukuisia patoja kala-, rapu-, uima- ja kasteluvesilammikoiden vesittämiseksi. Lisäksi ojien, purojen ja jokien ylittämiseksi on rakennettu tierumpuja ja siltoja. Toimenpideohjelma-alueen merkittävät (totaaliset) vaellusesteet on esitetty kuvassa 13.6.

Säännöstelyn merkitys on muuttunut vuosien saatossa ja säännöstelyssä kiinnitetään nykyisin enemmän huomiota vesistöjen virkistyskäyttöön, kalatalouteen, vedenlaatuun ja vesistöjen luonnonarvoihin. Säännöstelykäytäntöjä on kehitetty monissa vesistöissä viime vuosina, ja osassa vesistöjä säännöstelyn tarve on muuttunut tai poistunut kokonaan. Joitain säännöstelypatoja esimerkiksi Raisionjoen ja Paimionjoen vesistöissä on viime vuosina muutettu tai ollaan lähivuosina muuttamassa luonnonmukaisiksi pohjapadoiksi. Tavoitteena näissä on vesistön ekologisen tilan parantaminen sekä kunnossapito- ja hoitovelvoitteiden vähentäminen.

Ruoppaus voi aiheuttaa veden samentumista, ravinteiden vapautumista pohjasedimentistä veteen, kalojen kutualueiden tuhoutumista, ranta-alueiden syöpymistä ja sortumista. Sekä vesirakentamiseen liittyviä ruoppauksia että kunnostusruoppauksia tehdään Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueella paljon, erityisesti rannikkovesissä.  Vuosittain ruoppausilmoituksia tulee Varsinais-Suomen ELY-keskukseen 600–750 kpl. Isoja luvitettavia hankkeita on vuosittain noin 20 kpl. Suuruudeltaan hankkeet voivat olla mökkirantojen muutaman tuhannen kuution ruoppauksesta satamien satojen tuhansien kuutioiden ruoppauksiin. Esimerkiksi Rauman sataman väylän kahden miljoonan kuution ruoppaus aiheutti ennakoitua laajemmalle levinnyttä samentumista. Ruoppauksesta aiheutunut samentuminen levisi kilometrien päähän ruoppauskohteesta.

Kuva 13.6. Merkittävät (totaaliset) nousuesteet Varsinais-Suomen ja Satakunnan toimenpideohjelma-alueella.