13.3 Haitalliset aineet ja metallit
Varsinais-Suomen ja Satakunnan toimenpideohjelma-alueella on lukuisia laitoksia, joilla on tai on ollut käytössään valtioneuvoston vesiympäristölle vaarallisista ja haitallisista aineista annetussa asetuksessa (1022/2006) mainittuja aineita tai yhdisteitä. Erityisesti Satakunnan alueella metalli- ja kemianteollisuus on kuormittanut merkittävästi alueen vesistöjä. Näistä Sachtleben Pigments Oy:n jätevedet käsitellään nykyisin tehokkaasti. Harjavallan ja Porin kuparia ja nikkeliä tuottavien tehtaiden metallipäästöt ovat vähentyneet menneiden vuosien tasosta, mutta ovat edelleen suurimpia Suomessa monen metallin suhteen.
Kesällä 2014 tapahtui Norilsk Nickelillä harvinaisen suuri teollisuuspäästö: Kokemäenjokeen päätyi 66 tn nikkeliä ja runsas tonni kobolttia sekä vähäisempi määrä muita metalleja 30 tunnin ajan. Päästö aiheutti simpukka- ja kalakuolemia. Varsinais-Suomen ELY-keskus on katsonut, että Norilsk Nickel Harjavalta Oy:n toiminnassa Harjavallassa 4.−6.7.2014 tapahtunut päästö Kokemäenjokeen on aiheuttanut luonnonsuojelulain 5 a §:n tarkoittaman luontovahingon ja ympäristönsuojelulain 176 §:n tarkoittaman vesistön merkittävän pilaantumisen. Toiminnanharjoittaja on valittanut päätöksestä ja sen käsittely on yhä kesken KHO:ssa.
Tuon tapauksen jälkeen elokuun alussa 2014 Porin Bolidenin tehtailta pääsi 122 kiloa kuparia ja lisäksi myös muita metalleja jokeen. Määrät eivät kuitenkaan ylittänyt sallittuja luparajoja eikä niistä aiheutunut havaittavia ympäristövahinkoja. Vuonna 2011 Jujo Thermalilta pääsi Eurajokeen tuhat kiloa bisfenoli-A:ta (BPA), jota käytettiin lämpöpaperin valmistuksessa. Tämän jälkeenkin on Eurajoessa havaittu aina viime vuosiin asti aika ajoin kohonneita BPA-pitoisuuksia. BPA:n käyttö on Jujolla loppunut v. 2019 ja tilalle on tullut bisfenoli-S (BPS). BPA:ta korvaavien kehittimien ominaisuuksista on rajoitetusti tietoa saatavilla. Näitä on tutkittu vähemmän, mutta ovat virallisen luokituksen perusteella terveydelle vähemmän haitallisia kuin BPA. Pintavesien ympäristölaatunormeja ei ole olemassa BPA:lle eikä BPS:lle.
Vesiympäristölle vaarallisten ja haitallisten aineiden listalla esiintyviä kasvinsuojeluaineita käyttävät toiminnot eivät itsessään ole ympäristöluvanvaraisia, joten tarkkaa tietoa käyttömääristä tai -kohteista ei ole olemassa. Listan polykloorattujen liuottimien käyttö on aiemmin ollut hyvinkin yleistä, mutta ainakin Varsinais-Suomen ELY-keskuksen valvonnassa olevilla laitoksilla niiden teollinen käyttö on lähes loppunut. Joidenkin liuottimien osalta käyttö laboratoriokemikaalina tai pienimuotoinen käyttö ei-luvanvaraisessa teollisuudessa on kuitenkin mahdollista.
Varsinais-Suomen ja Satakunnan jokien metallipitoisuuksia mitataan säännöllisesti 4 kertaa vuodessa ympäristöhallinnon seurannassa Aurajoessa, Paimionjoessa, Uskelanjoessa, Kiskonjoessa, Eurajoessa, Kokemäenjoessa ja Merikarvianjoessa. Lisäksi monet toiminnanharjoittajat seuraavat vaarallisia ja haitallisia aineita omassa vesistötarkkailussaan, mikäli niillä on kyseisiä aineita käytössä.
Toimenpideohjelma-alueella merkittävä metallien vesistöön huuhtoutumisen syy on alueen happamat sulfaattimaat, joita on käsitelty tarkemmin edellisessä kappaleessa 13.2.
Haitta-aineet ja metallit sedimentissä
Ihmistoiminnan seurauksena sisä- ja rannikkovesien sedimentteihin on päätynyt ympäristön kannalta haitallisia aineita. Haitta-ainekuormitus on peräisin muun muassa liikenteestä, teollisuudesta ja jätevesistä. Sedimenttien ruoppaus- ja läjitysohje (Ympäristöministeriö 2015) määrittelee eri haitta-aineiden pitoisuustasot, jolloin ruopattavaa sedimenttiä ei enää voida läjittää vesialueelle. Sedimenttien haitta-ainepitoisuudet tulee tutkia ennen ruoppaushankkeen toteuttamista. Tutkimukset tulee tehdä kattavammin silloin, kun ruopattava kohde sijaitsee alueella, jossa sedimenttien haitta-ainekuormitus on suuri eikä aiempaa tietoa sedimenttien haitta-ainepitoisuuksista ole.
Organotinayhdisteet (TBT, TPhT) ovat peräisin pääasiassa laivojen myrkkymaaleista, joilla on torjuttu eliöiden kiinnittymistä. Haittavaikutusten vuoksi TBT:n käyttö myrkkymaaleissa kiellettiin erinäisin kansallisin laein 1980- ja 1990-luvuilla maailmanlaajuisesti pienistä aluksista (alle 25 m). Kansainvälinen käyttökielto, joka koski myös suuria aluksia, tuli voimaan 2003 kansainvälisen merenkulkujärjestön IMO:n käyttökiellon astuessa voimaan. Käyttökiellolla kiellettiin orgaanisia tinayhdisteitä sisältävien maalien (OT-maalit) maalaaminen laivojen pohjiin, mutta vanhoja maaleja ei tarvinnut poistaa. IMO:n sopima OT-maalien täyskielto astui periaatteessa voimaan vuoden 2008 alussa. Euroopan unioni on omin direktiivein kieltänyt OT-maalien käytön, jonka Suomi toimeenpani vuonna 2001. Käyttökieltojen vuoksi TBT:n oletettiin olevan väistyvä ongelma, sillä TBT on orgaaninen yhdiste, joka hajoaa luonnossa.
Lounaisella rannikkoalueella tehtiin ensimmäinen orgaanisten tinayhdisteiden laajamittainen kartoitus vuosina 2003 ja 2004. Tuolloin havaittiin, että Turun ja Naantalin edustan merialueilla tributyylitinaa (TBT) oli levinnyt laajalti Airistolle ja rannikon läheisiin salmiin. Sen jälkeen tutkimusta laajennettiin koko Saaristomeren alueelle. Organotinayhdisteitä (TBT ja PPhT) löydettiin lähes koko alueelta.
Viimeisimpien tietojen mukaan tributyylitinan (TBT) pitoisuudet ovat laskeneet Airiston sedimenteissä yli 80 % viimeisen kolmentoista vuoden aikana. Vuonna 2005 TBT-pitoisuuden keskiarvo sedimenttien pintakerroksessa oli 66 µg/kg, vuonna 2012 37 μg/kg ja vuonna 2018 enää 11 µg/kg. Sedimenttien ruoppaus- ja läjitysohjeen (Ympäristöministeriö 2015) mukaisen haitallisuusarvion mukaan Airiston sedimenttien TBT-pitoisuudet ovat nyt haitattomalla tasolla. Meriläjitykseen kelvottomien sedimenttien raja-arvo on 150 µg/kg. Tämä taso ylittyy enää vain Kuuvannokan vanhalla läjitysalueella (164 µg/kg). Naantalin merialueella Turun korjaustelakan edustalla sedimenteissä vielä v. 2012 mitattiin TBT-pitoisuuksia, jotka olivat keskimäärin yli 1000 µg/kg. Vuonna 2008 maksimipitoisuudet siellä olivat tasolla 20 000 µg/kg. Vuodelta 2018 ei ole kattavaa vertailutietoa, mutta uivan telakan vierestä mitatut maksimipitoisuudet olivat tasolla 2000 µg/kg.
Rauman edustan merialueen sedimenttien haitta-ainepitoisuuksia useaan otteeseen 1990- ja 2000-luvuilla erityisesti Rauman sataman edustalta. Tulosten perusteella Rauman sataman edustan sedimentit olivat silloin pilaantuneet lähinnä kuparilla ja tributyylitinalla (TBT).
Elohopeaa voi joutua vesiin teollisuuden ilma- ja jätevesipäästöistä, kasvinsuojeluaineista, fossiilisten polttoaineiden käytöstä, kaivostoiminnasta ja kaatopaikoilta. Vesistöissä epäorgaaninen elohopea muuttuu bakteeritoiminnan seurauksena nopeasti metyylielohopeaksi, mikä on elohopean vaarallisin muoto.
Vaikka metyylielohopean pitoisuuden mittaaminen vedestä on mittauslaitteiden puutteiden takia vaikeaa, Kokemäenjoen kaloista mitatut pitoisuudet osoittavat vedessä olevan metyylielohopeaa. Kokemäenjoen pohjasta, Äetsän ja Huittisten väliltä on mitattu korkeita elohopeapitoisuuksia: vuonna 2007 Turun Seudun Vesi mittasi maksimiarvoksi 100 mg/kg. Kokemäenjoen elohopea on pääosin peräisin Finnish Chemicals Oy:n kloorialkalitehtaalta. Yhteenvetona näistä tiedoista erilaiset tutkimukset ovat päätyneet siihen, että "Kokemäenjoen pohjasedimenttien voidaan sanoa olevan pääosin puhtaita, osin lievästi nuhraantuneita erilaisen ihmistoiminnan tuloksena". Norjalaisen sedimenttien laatuluokittelun mukaan Kokemäenjoen sedimenttinäytteistä puolet menisi kaikkein saastuneimpaan kategoriaan ja ruotsalaisen luokittelun mukaan suurin osa. Suomessa ei vastaavaa laatuluokittelua ole, on vain raja-arvoja saastuneelle maaperälle sekä ruoppaus- ja läjitysmassoille.
Rannikkovesien sedimenttien haitallisimmat raskasmetallit ovat elohopea ja kadmium. Elohopeaa on Kokemäenjoen mukana kulkeutunut Pihlavanlahdelle ja jossain määrin Porin edustan merialueella.
Suomessa kadmiumia pääsee kahdesta suuresta pistekuormittajasta: Outokummun Kokkolan ja Harjavallan tehtailta. Tämän lisäksi kadmiumia pääsee luontoon poltettaessa jätettä, joka sisältää kadmiumilla värjättyä muovia tai kadmiumpitoisia akkuja.
