2.3 Metsätalouden ja turvetuotannon muutos
Metsätalous
Kansallisen metsästrategian mukaan globaalit muutokset muuttavat merkittävästi metsäalan toimintaympäristöä. Globaaleja muutostekijöitä ovat maailmantalouden painopisteiden muutokset, luonnonvarojen niukkeneminen, luonnon monimuotoisuuden väheneminen, energian kysynnän kasvu erityisesti kehittyvissä maissa sekä teknologian nopea kehitys ja digitalisaatio sekä ilmastonmuutos, joka aiheuttaa oman haasteensa metsien hoidolle. Sen on ennustettu äärevöittävän Suomen sääolosuhteita ja samalla myös laajentavan puiden kasvulle suotuisan alueen rajaa pohjoisemmaksi. Metsänhoidon toimenpiteillä on merkittävä vaikutus metsien hiilitaseeseen: metsien hoidossa ja käsittelymenetelmien valinnassa on jatkossa otettava entistä enemmän huomioon sekä hiilen mahdollisimman tehokas sidonta että toisaalta myös metsistä saatavien tuotteiden potentiaali korvata mm. fossiilisia polttoaineita ja rakennusmateriaaleja. Samaan aikaan on huomioitava metsätalouden kannattavuus ja huolehdittava luonnon monimuotoisuuden turvaamisesta. Kysymys metsien hiilinielun ja monimuotoisuuden säilyttämisestä kytkeytyy monelta osin metsätalouden vesiensuojeluun.
Myös itse metsissä on tapahtunut runsaasti muutoksia viimeisimpien vuosien aikana. Suomen metsävaratiedot valtakunnan metsien 12. inventoinnin (VMI12) osalta ovat valmistuneet vuosien 2014–2017 mittaustietoihin perustuen. Tulosten mukaan Pirkanmaan metsien puuston määrä on jatkanut kasvua (suluissa edeltävän 5 vuoden luvut). Nykypuuston määrä on 143 (138) miljoonaa kuutiometriä eli keskimäärin 157 (147) kuutiometriä metsä- ja kitumaan hehtaarilla. Puuston vuotuinen kasvu on 6,6 (6,3) miljoonaa kuutiometriä eli 7,2 (6,7) kuutiometriä hehtaarilla. Puuston poistuma (hakkuut ja luontainen poistuma) on ollut viimeisten vuosien aikana n. 90 % kasvusta eli vuosittain n. 10 % kasvusta on jäänyt lisäämään puuston määrää. Pirkanmaan puuntuotannon metsistä n. 55 % on varttuneita kasvatusmetsiä tai uudistuskypsiä metsiä. Jatkuvan kasvatuksen hakkuiden määrä on Pirkanmaalla lisääntynyt keskimääräistä runsaammin. Pirkanmaalla on inventoinnin mukaan metsätalousmaata (metsä-, kitu- ja joutomaa) kaikkiaan 947 000 hehtaaria. (Pirkanmaan Alueellinen Metsäohjelma 2021–2025).
Yksityisluontoiset tahot omistavat maakunnan metsätalousmaasta 74 %. Metsänomistusyksiköistä merkittävä määrä on kuolinpesiä. Niiden omistuksessa on yli 2000 metsätilaa eli noin 8 % metsätiloista. Kuolinpesien haaste metsänhoidossa liittyy päätösten tekoon tehtävistä toimenpiteistä. (Pirkanmaan Alueellinen Metsäohjelma 2021–2025).
Pirkanmaa on edelleen metsäteollisuusmaakunta, vaikka uusia investointeja ei olekaan viime vuosina juurikaan tehty sahateollisuutta lukuun ottamatta. Rakennemuutos on vaikuttanut voimakkaasti teollisuuden raakapuun käyttöön. Esimerkiksi kuitupuun käyttö on vähentynyt merkittävästi maakunnassa. Kuitenkin puuta käytetään edelleen runsaasti mm. sahatavaran tuottamiseen. Puun energiakäyttö on Pirkanmaalla runsasta. Metsähakkeen käyttö on kasvanut voimakkaasti viimeisen kymmenen vuoden aikana, tosin tasaantunut viimeisen viiden vuoden aikana, ollen nykyisin lähes 800 000 kuutiota. Puun energiakäyttö kasvaa edelleen ja metsähakkeen kysyntä lisääntyy, kun turpeen käyttö vähenee. Koko metsäsektori työllistää Pirkanmaalla lähes 8000 henkilöä ja n. 10 % koko Suomen metsäteollisuuden liikevaihdosta tehdään Pirkanmaalla (Pirkanmaan Alueellinen Metsäohjelma 2021–2025).
Vesistöjä kuormittavia metsätaloustoimenpiteitä (avohakkuu, lannoitus, kunnostusojitus) tehdään Pirkanmaalla vuosittain keskimäärin 12 000 ha:n alueella. Avohakkuita toimenpidealasta on noin 9 000 ha/v, lannoituksia noin 2 300 ha/v ja kunnostusojituksia noin 800 ha/v. Kunnostusojitusten määrä on ollut laskusuuntainen toisen vesienhoitokauden 2016–2021 aikana. Poimintahakkuiden määrä on ollut kasvussa, ollen 1128 ha vuonna 2019, kun kahtena edellisenä vuonna se on ollut keskimäärin 440 ha. Toteutuneiden vesiensuojelua tukevien luonnonhoitohankkeiden määrä on ollut kuluneella suunnittelukaudella selvästi asetettuja tavoitteita vähäisempi. Vuosina 2016–2019 Pirkanmaalla on toteutettu kaksi vesiensuojelun luonnonhoitohanketta hankehaun kautta. (Pirkanmaan Alueellinen Metsäohjelma 2021–2025)
Uutta tutkimustietoa on valmistunut vesienhoidon suunnittelukauden 2016–2021 aikana. Keskustelu metsätalouden rehevöittävästä vesistökuormituksesta kiihtyi vuonna 2017, kun uusien tutkimustulosten perusteella arvioitiin, että metsätalouden typpi- ja fosforikuormitus olisi huomattavasti aiemmin arvioitua suurempaa. Myös uudistusikäisten, turvemailla kasvavien metsien osuuden todettiin olevan kasvussa, mikä voi lisätä hakkuutarvetta ja sen myötä kuormitusta. Valtioneuvosto käynnisti käydyn keskustelun johdosta tutkimushankkeen ”Metsistä ja Soilta tuleva Vesistökuormitus 2020 – MetsäVesi”, jossa tuotettiin metsistä ja soilta tulevasta vesistökuormituksesta uudet arviot, jotka ovat noin kaksi kertaa suurempia kuin nykyiset hallinnossa ja raportoinneissa käytetyt arviot. Metsistä ja soilta tulevien ravinteiden kokonaiskuormitusarviot, jotka sisältävät metsätalouden aiheuttaman kuormituksen lisäksi luonnonhuuhtouman, ovat samaa suuruusluokkaa kuin aiemmat arviot. Metsätalouden osuus on aiemmin arvioitua suurempi ja luonnonhuuhtouman osuus vastaavasti pienempi. Uusissa arvioissa näkyy selvästi metsäojitusten vaikutus, jonka on arvioitu jatkuvan aiemmin arvioitua pidempään.
Turvetuotanto
Turvetuotannon toimialalla on käynnistynyt merkittävä toimintaympäristön muutos, kun poliittinen tahtotila turpeen energiakäytöstä luopumiselle on voimistunut. Nykyisen hallituksen tavoitteiden mukaisesti turpeen energiakäyttö on tarkoitus vähintään puolittaa vuoteen 2030 mennessä. Muutoksen myötä turvetuotantopinta-ala tulee vähenemään merkittävästi suunnittelukaudella 2022–2027. Toimintaympäristön muutos on jo nyt näkyvissä, kun useita turvetuotantoalueita on siirretty jälkihoitovaiheeseen. Energiaturpeella on kuitenkin edelleen merkitystä etenkin huolto- ja toimitusvarmuuspolttoaineena. Turpeen kysyntä kasvualustatuotteisiin sekä kiinnostus korkeamman jalostusasteen käyttökohteisiin, kuten esimerkiksi aktiivihiileen, on kasvussa. Kasvualustatuotteiden ja turpeen uusien käyttömuotojen vuoksi turvetuotantoon tarvitaan jatkossakin uusia alueita.
Turvetuotanto ja siihen liittyvä ojitus on tullut pinta-alasta riippumatta luvanvaraiseksi 1.9.2014 lähtien ympäristönsuojelulain uudistamisen (YSL 527/2014) yhteydessä, kun aikaisemman ympäristönsuojelulain luvanvaraisuuden kokoraja (10 ha) poistettiin. Ainoastaan pienimuotoinen kotitarveotto on sallittu ilman ympäristölupaa tietyin reunaehdoin. Ilman lupaa toiminnassa oleville alle 10 ha:n turvetuotantoalueille annettiin laissa siirtymäsäädökset. Ympäristönsuojelulain muutoksella (327/2016) siirtymäaikaa jatkettiin siten, että enintään 10 ha:n turvetuotantoalueille tulee hakea lupa 1.9.2020 mennessä. Lupa-asian vireilläolo ei estä toiminnan jatkamista. Ympäristölupahakemuksen laatimisesta tuotannossa oleville alle kymmenen hehtaarin turvetuotantoalueelle on laadittu ohje (Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus OPAS 1/2019). Ympäristöluvissa vaaditaan parhaan käyttökelpoisen tekniikan käyttämistä mm. turvetuotannosta aiheutuvien haitallisten vesistövaikutusten ehkäisemiseksi. Luvituksen myötä alle 10 hehtaarin turvetuotantoalueiden vesiensuojelun taso paranee.
Turvetuotannon sijoittamista ohjaa ns. luonnonarvopykälä (YSL luku 2 13 §), jonka mukaan turvetuotannon sijoittamisesta ei saa aiheutua valtakunnallisesti tai alueellisesti merkittävän luonnonarvon turmeltumista. Arvioitaessa luonnonarvon merkittävyyttä otetaan huomioon sijoituspaikalla esiintyvien suolajien ja luontotyyppien uhanalaisuus, esiintymän merkittävyys ja laajuus sekä suon luonnontilaisuus. Luonnonarvon merkittävyyttä arvioitaessa voidaan vastaavasti ottaa huomioon sijoituspaikan merkitys sen ulkopuolella sijaitseville luonnonarvoille. Turvetuotanto voidaan kuitenkin edellä mainitun estämättä sijoittaa suolle, jonka luonnontila on ojituksen vuoksi merkittävästi muuttunut. Tarkemmin asiasta säädetään ympäristönsuojeluasetuksella (44 §). Luonnontilan muuttuneisuutta arvioitaessa hyödynnetään kuusiportaista geologiseen suoallasmäärittelyyn perustuvaa luonnontilaluokitusta (luokat 0–5). Yleisesti ottaen turvetuotanto ohjataan luokkien 0–2 soille. Vaasan hallinto-oikeus on linjannut YSL 13 § ja YSA 44 § tulkintaa (VHaO 19/0438/1). Linjauksen mukaisesti erityisesti keidassuot, joiden vesitalous ei riipu ympäröivän alueen vesitaloudesta, voivat ojittamattomilta osiltaan kuulua korkeampaan luonnontilaisuusluokkaan kuin mihin geologinen suoallas olisi arvioitu kuuluvaksi. Näin ollen YLS 13 § voi tulla sovellettavaksi myös alueilla, joiden geologisen suoaltaan luonnontilaisuusluokka on määritelty muuttuneeksi, mikäli alueella katsotaan olevan ekologisesti korkeamman luonnontilaluokituksen alueita.
Ympäristönsuojelulakiin (527/2014) sisältyi lupamääräysten tarkistamista koskeva 71 §, joka kumottiin 1.5.2015 voimaan tulleella ympäristönsuojelulain muutoksella (423/2015). Tarkistamismenettely korvattiin valvontaviranomaiselle asetetulla velvollisuudella tarkastella luvan muuttamisen perusteiden olemassaoloa (YSL 89 §) ympäristöluvan säännöllisen valvonnan yhteydessä. Käytännössä kynnys luvan muuttamiseksi on korkea, eikä lupia ei ole velvoitettu muuttamaan, mikäli toimintaa harjoitetaan parhaan käyttökelpoisen tekniikan mukaisesti, päästöt eivät merkittävästi poikkea ennalta arvioidusta eikä toiminnassa ole tapahtunut merkittäviä muutoksia. Nykyään ympäristöluvat ovat voimassa toistaiseksi.
Turvetuotannon ympäristönsuojeluohje päivitettiin vuonna 2015. Ohjeen tavoitteena on edistää turvetuotannon vesien- ja ympäristönsuojelua yhtenäistämällä valvontaviranomaisten toimintaa sekä lisäämällä tietoisuutta turvetuotannon parhaista käytännöistä. Ohjeessa käsitellään turvetuotannon ympäristövaikutuksia, turvetuotannon ympäristönsuojelua ohjaavaa keskeistä lainsäädäntöä ja kansallisia strategioita sekä ympäristölupaprosessia. Ohjeessa pureudutaan erityisesti turvetuotannon päästöjä vähentäviin vesiensuojelutoimenpiteisiin, mm. vesienkäsittelyrakenteiden mitoituksia on tarkennettu. Turvetuotannolle on myös laadittu erillinen tarkkailuohje, joka on päivitetty vuonna 2020. Ohjeen tarkoitus on yhdenmukaistaa tarkkailukäytäntöjä ja ohjata tarkkailujen suunnittelua ja toteutusta. Lisäksi vuonna 2016 on laadittu ohje turvetuotannon ympäristölupahakemuksen luontoselvityksen laatimiseksi, jonka tarkoituksena on selkeyttää ja yhdenmukaistaa turvetuotannon sijoituspaikan luonnonarvojen huomioon ottamista ja luontoselvitysten sisältö- ja laatuvaatimuksia.