7.2 Joet

Pyhäjärven luusuassa veden fosfori- ja typpipitoisuudet ovat sisämaan järville tyypillisestä hieman korkeampaa tasoa (taulukko 7.1). Nokianvirrasta tehtyjen vedenlaatuanalyysien perusteella vuosien 2012–2018 fosforin keskipitoisuus oli 18 μg l-1 ja typpipitoisuus 883 μg l-1. Vuosien väliset vaihtelut eivät olleet merkittäviä. Fosforipitoisuus on ollut laskussa, mutta typpipitoisuudessa ei ollut havaittavissa muutossuuntaa. Suuri muutos tapahtui jo 1980-luvulla, jolloin Pyhäjärveen laskevien vesien kiintoaine- ja ligniinipitoisuudet pienenivät merkittävästi lähinnä puunjalostusteollisuuden jätevesienkäsittelyn myötä. Nokianvirrassa veden kiintoainepitoisuus on vähentynyt 1970-luvun alusta yli 35 % keskipitoisuuden ollessa nykyisin alle 3 mg l-1. Yläpuolisissa koskissa kuten Tammerkoskessa, Muroleenkoskessa ja Vilppulankoskessa kiintoaineen pitkäaikainen keskipitoisuus jää tätä vieläkin alhaisemmaksi.

Vedenlaadultaan Pirkanmaan suurista koskista luonnontilaisimmassa tilassa ovat Muroleenkoski ja Vilppulankoski. Vilppulankoski on palautettu lähemmäksi alkuperäistä tilaansa kalataloudellisella kunnostuksella 2000-luvun alussa. Kummassakaan koskessa ei ole esteitä kalojen vaelluksille. Tammerkoski, Valkeakoski (Apianvirta), Kyröskoski ja Nokianvirta ovat rakennettuja ja padottuja. Valkeakosken Apianvirta ja Lempäälän Herralanvirran säännöstelypadon alapuolinen Herralanvuolle on kalataloudellisesti kunnostettu.

Pääosin hajakuormituksesta johtuva kohonnut ravinnepitoisuus näkyy Lempäälän Herralanvirran vedenlaadussa. Vanajaveden reitille laskevista pienemmistä joista heikoimmassa tilassa ovat Nahkialan- ja Lontilanjoki sekä useat Tarpianjoen valuma-alueen joet. Vilppulankosken heikentynyttä tilaa ilmentää mm. klorofylli-a:n kohonnut keskipitoisuus. Vilppulankoskea ja Nokianvirtaa kuormittavat hajakuormituksen ohella myös asutusjätevedet. Hämeenkyrössä puolestaan hajakuormitus, jätevedenpuhdistamolta tuleva kuormitus ja Pappilanjoen lyhytaikaissäännöstely heikentävät huomattavasti Kyröskosken alapuolisen vesistön tilaa. Mahnalanselän kuormitusta lisää vielä siihen laskevan Lavajärven valuma-alueen runsasravinteiset vedet.

Taulukoissa 7.2–7.5 on esitetty Pirkanmaan toimenpideohjelma-alueen jokien tila-arviot osatekijöittäin ja kokonaisluokka.

Taulukko 7.1. Vedenlaatutietoja Pirkanmaalla sijaitsevien virtaavista vesistä vuosilta 2012–2018 (n= havaintojen määrä, lähde: HERTTA-rekisteri).

 

pH

kok-P

ug/l

kok-N

ug/l

NH4-N

ug/l

väri

mg Pt/l

CODMn

mg/l

 

min

max

n

ka (n)

ka (n)

ka (n)

ka (n)

ka (n)

Vilppulankoski

6,4

7,1

120

16 (120)

533 (120)

31 (76)

86 (120)

14 (120)

Muroleenkoski

5,9

7,1

31

12 (31)

501 (31)

10 (31)

71 (31)

12 (31)

Tammerkoski

6,5

7,4

143

8 (143)

493 (139)

9 (69)

47 (112)

10 (139)

Valkeakoski

6,9

7,6

72

12 (72)

372 (72)

9 (20)

18 (31)

5 (72)

Kyröskoski

6,2

7,3

62

23 (62)

749 (62)

15 (25)

118 (62)

17 (62)

Herralanvuolle

7,0

7,5

28

28 (28)

709 (28)

42 (11)

47 (34)*

8 (28)

Nokianvirta

6,3

7,8

150

18 (150)

883 (150)

43 (87)

43 (147)

9 (150)

Hassinkoski (Arvajan reitti)

6,4

6,9

29

15 (29)

426 (29)

7 (29)

42 (29)

8 (29)

*Alapuolisella Lempäälän Kirkkojärvellä

Taulukko 7.2. Näsijärven alueen ja Tarjanteen toimenpideohjelmaosa-alueen virtaavien vesien tila-arviot osatekijöittäin ja kokonaisluokka.

Joki

Kunta

Tyyppi

Fysikaalis-kemialliset tekijät

Biologiset laatutekijät

Hymo muuttuneisuus-

luokka

Ekologinen kokonaisluokka

Tila arvio

Kalat

Piilevät

Pohjaeläimet

Tammerkoski

Tampere

Sk

H

     

Hu

Hyvä

Myllypuro

Ylöjärvi

Pk

H

V

   

H

Hyvä

Mustaoja

Tampere

Pk

H

     

E

Hyvä

Kiimajoki

Tampere

Kk

H

     

V

Hyvä

Haukkaojansuu, Karjulanjoki

Ylöjärvi

Kk

H

V

   

T

Tyydyttävä

Muroleenkoski

Ruovesi

Sk

H

     

T

Hyvä

Jakamanjoki, Kuusjoki

Ylöjärvi

Kk

H

T

   

T

Hyvä

Myllyoja, Helmioja, Syväoja

Tampere

Pk

T

     

E

Tyydyttävä

Peräjoki, Vaavunjoki

Tampere

Pk

H

H

 

H

E

Hyvä

Pulesjärven laskupuro

Tampere

Pk

H

     

T

Tyydyttävä

Palo-oja

Ruovesi

Pk

H

V

   

H

Tyydyttävä

Lehriönjärven laskujoki

Ruovesi

Pk

H

     

E

Hyvä

Isojärven laskupuro

Ruovesi

Pk

H

     

E

Hyvä

Ajosjärven laskupuro

Mänttä-Vilppula

Pk

H

V

   

H

Hyvä

Siltalanoja, Hyrkkösoja

Mänttä-Vilppula

Pk

H

     

E

Hyvä

Tuhrusoja

Mänttä-Vilppula, Ruovesi

Pk

H

     

E

Hyvä

Myllyoja, Tarsanoja

Ruovesi

Pk

H

     

T

Hyvä

Likasenkoski

Ruovesi

Pk

H

     

E

Hyvä

Enonjoki, Kanavanoja,

Myllyoja

Ruovesi

Pk

H

V

   

T

Tyydyttävä

Sikkilänjoki

Ylöjärvi

Pk

T

 

 

T

E

Tyydyttävä

Keihäsjoki

Ylöjärvi

Kk

H

     

V

Tyydyttävä

Myllypuro

Ylöjärvi

Pk

H

     

E

Hyvä

Pitkäkoski, Työtönjoki, Porraskoski

Ylöjärvi

Kk

H

     

V

Hyvä

Haukkajoki

Ruovesi, Ylöjärvi

Kk

H

     

E

Hyvä

Myllyoja

Ruovesi

Pk

H

     

E

Hyvä

Tammikoski, Savikoski

Mänttä-Vilppula

Pk

H

     

Hu

Tyydyttävä

Koveronsalmi, Asuntilanjoki, Loppisoja, Savonoja, Myllyoja

Orivesi, Tampere

Pk

H

H

   

T

Hyvä

Herajärven laskujoki

Ruovesi

Pk

H

     

H

Hyvä

Majajärven laskupuro

Mänttä-Vilppula

Pk

H

     

T

Hyvä

Myllyoja

Virrat

Pk

H

     

E

Hyvä

Tyrkönoja, Havanganoja

Virrat

Pk

H

     

T

Hyvä

Myllyoja

Virrat

Pk

H

     

Hu

Tyydyttävä

Keiturinsalmi, Herraskoski, Horhankoski

Virrat

Sk

H

T

   

E

Hyvä

Makkaraoja

Virrat

Pk

T

     

T

Tyydyttävä

Myllykoski, Saukko-oja, Luomanoja

Ruovesi

Pk

H

H

   

H

Hyvä

Soininjoki

Virrat

Sk

H

     

Hu

Tyydyttävä

Koronjoki

Virrat

Pk

T

T

   

H

Tyydyttävä

Vehkajärvenoja, Kangaskoski

Mänttä-Vilppula, Virrat

Kk

E

     

V

Hyvä

 

Taulukko 7.3. Iso-Längelmäveden ja Hauhon reitin toimenpideohjelmaosa-alueen virtaavien vesien tila-arviot osatekijöittäin ja kokonaisluokka.

Joki

Kunta

Tyyppi

Fysikaalis-kemialliset tekijät

Biologiset laatutekijät

Hymo muuttuneisuus-

luokka

Ekologinen kokonaisluokka

Tila arvio

Kalat

Piilevät

Pohjaeläimet

Tykölänjärven laskujoki

Pälkäne

Pk

H

     

E

Huono

Kostianvirta

Pälkäne

Kk

E

     

H

Erinomainen

Halkohaavanjärven laskujoki

Kangasala

Pk

T

     

E

Tyydyttävä

Kirkkojärven laskujoki

Kangasala

Pk

V

     

H

Välttävä

Myllyoja, Mustaoja

Kangasala, Lempäälä

Pk

H

     

E

Hyvä

Vähäjärven laskujoki

Pälkäne

Kk

V

     

E

Välttävä

Myllyoja

Pälkäne

Kk

T

     

E

Tyydyttävä

Syväsalmi, Vuoto

Kangasala

Pk

T

     

E

Tyydyttävä

Rajalahden laskujoki

Orivesi

Pk

T

     

E

Tyydyttävä

Uiherlanjoki

Orivesi

Pk

T

     

T

Tyydyttävä

Vääksynjoki

Kangasala

Kk

H

     

Hu

Tyydyttävä

Hakosalmi

Orivesi

Pk

T

     

E

Tyydyttävä

Västilänjoki

Orivesi

Pk

H

     

H

Hyvä

Kaivannonjoki, Sulkusalmi, Leppähampaanjoki

Orivesi

Kk

H

V

   

H

Tyydyttävä

Talviaistenjoki

Orivesi

Kk

H

     

E

Hyvä

Eväjärven reitti

Jämsä, Orivesi

Kk

H

H

   

H

Hyvä

Myllyoja, Lammasoja

Kangasala

Pk

H

     

T

Hyvä

Myllyoja, Rauksamanoja

Kangasala

Pk

V

Hu

   

T

Välttävä

Kutemajärven laskupuro

Orivesi

Pk

H

     

T

Hyvä

Venehjoki, Äijästensalmi, Kartunsalmi

Orivesi

Kk

T

     

T

Tyydyttävä

Taipaleenjoki

Orivesi

Pk

H

     

E

Hyvä

Kooninjoki, Yrösjoki, Haikarajoki, Haikaraoja

Orivesi

Pk

T

     

T

Tyydyttävä

Pärinjoki

Juupajoki

Kk

H

     

E

Hyvä

Juupajoki, Huikonjoki

Juupajoki, Orivesi, Ruovesi

Pk

H

     

E

Hyvä

Sahajoki

Juupajoki

Kk

H

T

   

E

Hyvä

Pääskylänjoki, Haanjoki

Orivesi

Kk

H

T

   

H

Hyvä

Leppäkoskenjoki, Harjunjärvenoja

Kuhmoinen

Kk

E

T

   

T

Tyydyttävä

Kyllönjoki

Hämeenlinna, Valkeakoski

Sk

E

 

T

 

E

Tyydyttävä

Alvettulanjoki

Hämeenlinna

Sk

E

 

T

 

E

Tyydyttävä

Vihajärven laskujoki

Hämeenlinna, Pälkäne

Kk

E

T

   

H

Hyvä

Vuolujoki

Hämeenlinna

Kt

T

 

H

 

T

Tyydyttävä

Myllyoja

Pälkäne

Pk

T

     

E

Tyydyttävä

Härmiänoja, Myllyoja

Pälkäne

Pk

T

     

V

Tyydyttävä

Suomenjoki-Porraskoski

Hämeenlinna, Padasjoki

Kk

H

 

H

 

T

Tyydyttävä

Uurajärven laskujoki

Padasjoki, Pälkäne

Pk

H

T

   

E

Hyvä

Evojoki

Hämeenlinna

Kk

H

T

E

 

H

Hyvä

Ormijoki

Hämeenlinna

Kk

H

 

H

 

T

Tyydyttävä

 

Taulukko 7.4. Ikaalisten reitin ja Jämijärven toimenpideohjelmaosa-alueen virtaavien vesien tila-arviot osatekijöittäin ja kokonaisluokka.

Joki

Kunta

Tyyppi

Fysikaalis-kemialliset tekijät

Biologiset laatutekijät

Hymo muuttuneisuus-

luokka

Ekologinen kokonaisluokka

Tila arvio

Kalat

Piilevät

Pohjaeläimet

Siuronkoski

Nokia

Sk

H

V

   

Hu

Hyvä

Turkimusoja

Hämeenkyrö

Pk

T

   

E

T

Hyvä

Pappilanjoki

Hämeenkyrö

Sk

T

 

H

 

Hu

Tyydyttävä

Pinsiön-Matalusjoki

Hämeenkyrö, Nokia

Pk

T

 

E

H

V

Tyydyttävä

Railastonoja

Ikaalinen

Pk

T

     

E

Tyydyttävä

Kovesjoki

Ikaalinen, Parkano

Kt

T

 

E

 

Hu

Tyydyttävä

Myllylahti, Vahojoki, Hihkiönjoki

Ikaalinen, Ylöjärvi

Kk

H

V

   

V

Hyvä

Jyllinjoki

Ikaalinen, Jämijärvi

Kk

V

V

E

E

T

Tyydyttävä

Vääräjoki

Ikaalinen, Parkano

Sk

H

T

   

Hu

Hyvä

Viinikanjoki

Parkano

Kk

T

E

   

Hu

Hyvä

Mustiaisluoma

Parkano

Pk

H

     

E

Hyvä

Vuorijoki

Parkano

Pt

T

     

T

Tyydyttävä

Koskelanjoki

Kihniö, Parkano

Kk

H

T

   

H

Hyvä

Syväjärvenoja, Myllyjoki

Kihniö

Kk

H

E

   

E

Hyvä

Samminluoma

Parkano

Pt

H

     

E

Hyvä

Pirttiluoma

Parkano

Pt

H

     

E

Hyvä

Kuivasjoki, Ruonanjoki, Jarvanjoki

Parkano

Kt

H

T

E

 

H

Hyvä

Vatajanjoki, Isonahonjoki, Mustajoki, Venesjoki

Parkano

Pt

T

H

   

H

Tyydyttävä

Nivusjärven laskunoro

Parkano

Pt

H

     

H

Hyvä

Poltinjoki, Leppäkoski, Kalliokoski

Ikaalinen

Kk

H

V

   

V

Tyydyttävä

Sammatinjoki, Lylyjoki

Parkano

Pt

H

 

E

T

E

Hyvä

Melajoki, Vesakoski, Aurejoki, Onkilamminkoski

Parkano, Ylöjärvi

Kk

H

T

   

T

Tyydyttävä

Liesioja

Parkano

Pt

H

     

E

Hyvä

Ylinen Aurekoski

Parkano, Ylöjärvi

Kk

E

     

T

Erinomainen

Vanhaoja, Riitinoja, Heinuunoja, Myllyjoki

Ylöjärvi

Pk

H

     

E

Hyvä

Valkeajärven laskupuro

Ylöjärvi

Pk

H

     

E

Hyvä

Pääjoki

Ikaalinen

Pk

H

     

E

Hyvä

Myllyjoki, Majaoja, Rajaoja

Ikaalinen

Pk

H

     

E

Hyvä

Muotialajoki, Rokkakoskenjoki, Lavajoki

Hämeenkyrö

Kk

T

 

E

 

H

Tyydyttävä

Ruonanjoki

Hämeenkyrö, Ylöjärvi

Kk

H

 

E

E

T

Tyydyttävä

 

Taulukko 7.5. Pyhäjärven alueen ja Vanajaveden toimenpideohjelmaosa-alueen virtaavien vesien tila-arviot osatekijöittäin ja kokonaisluokka.

Joki

Kunta

Tyyppi

Fysikaalis-kemialliset tekijät

Biologiset laatutekijät

Hymo muuttuneisuus-

luokka

Ekologinen kokonaisluokka

Tila arvio

Kalat

Piilevät

Pohjaeläimet

Pesurinoja, Kravinoja

Sastamala

Pk

T

 

 

 

E

Tyydyttävä

Koskenoja

Sastamala

Pk

T

     

T

Tyydyttävä

Rautajoki, Kaivolamminoja, Pääjärvenoja

Sastamala

Pk

T

     

T

Tyydyttävä

Ekojoki

Sastamala

Pk

V

   

H

T

Välttävä

Nokianvirta

Nokia

ESk

H

     

Hu

Hyvä

Saikkalanjoki

Sastamala

Kk

T

     

T

Tyydyttävä

Karpalistonjoki, Ahmausoja, Kelhänoja

Sastamala

Kk

T

     

E

Tyydyttävä

Karinjoki, Hiusjoki, Tomulanjoki

Sastamala

Kk

V

 

E

 

V

Välttävä

Nurmijoki

Sastamala

Pk

T

     

T

Tyydyttävä

Pukaranjoki

Hämeenkyrö, Sastamala

Kk

V

 

E

 

T

Tyydyttävä

Kyröjoki

Hämeenkyrö, Sastamala

Pk

T

     

T

Tyydyttävä

Lanajoki

Nokia

Kk

T

     

Hu

Tyydyttävä

Tohlopin laskuoja

Tampere

Pk

H

     

V

Hyvä

Tottijärven laskuoja

Nokia

Pk

V

     

E

Välttävä

Koskenjoki, Pussimäenoja

Vesilahti

Pk

V

     

Hu

Välttävä

Myllypuro

Nokia, Tampere

Pk

H

     

T

Hyvä

Laajanoja

Nokia

Pk

H

H

   

E

Hyvä

Herralanvuolle, Kuokkalankoski

Lempäälä

Sk

H

     

Hu

Tyydyttävä

Viinikanoja

Tampere

Pk

V

V

   

T

Välttävä

Härmälänoja

Pirkkala, Tampere

Pk

H

V

   

V

Tyydyttävä

Moisionjoki

Lempäälä, Tampere

Pk

H

     

T

Hyvä

Myllyoja

Lempäälä

Pk

Hu

     

T

Huono

Nevenoja

Valkeakoski

Pk

T

     

T

Tyydyttävä

Nahkialanjoki

Akaa

Kk

Hu

     

H

Huono

Tarpianjoki

Akaa, Hämeenlinna, Urjala

Ksa

T

T

   

H

Tyydyttävä

Rompsinoja

Hattula

Pk

T

     

H

Tyydyttävä

Oikolanjoki

Hämeenlinna, Valkeakoski

Kk

T

V

   

T

Välttävä

Lontilanjoki

Akaa

Kk

V

     

H

Välttävä

Lumijoki

Akaa, Urjala, Vesilahti

Pk

V

     

H

Välttävä

Honkolanjoki, Kortejärvenoja

Urjala

Kk

V

 

T

 

V

Tyydyttävä

Nuutajoki

Forssa, Urjala

Pk

Hu

     

T

Huono

Kolkanjoki, Pengerjoki,

Kokonjoki

Forssa, Hämeenlinna, Urjala

Kk

Hu

     

H

Huono

 

Taulukoiden 7.6–7.8 Pirkanmaan ELY-keskuksen alueella olevat joet käsitellään tarkemmin Varsinais-Suomen, Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Suomen ELY-keskusten toimenpideohjelmissa. Taulukossa 7.9 on yhteenveto jokien tilaluokituksesta.

Taulukko 7.6. Kokemäenjoen alaosan – Loimijoen toimenpideohjelmaosa-alueen (käsitellään Varsinais-Suomen ELY-keskuksen toimenpideohjelmassa) virtaavien vesien tila-arviot osatekijöittäin ja kokonaisluokka.

Joki

Kunta

Tyyppi

Fysikaalis-kemialliset tekijät

Biologiset laatutekijät

Hymo muuttuneisuus-

luokka

Ekologinen kokonaisluokka

Tila arvio

Kalat

Piilevät

Pohjaeläimet

Mouhijoki

Sastamala

Kk

T

     

V

Tyydyttävä

Kourajoki, Leppijoki

Sastamala

Kk

T

 

E

 

Hu

Tyydyttävä

Sävijoki

Ikaalinen, Sastamala

Kk

V

 

E

 

V

Tyydyttävä

Taipaleenjoki, Toijasjoki, Hirvonjoki

Hämeenkyrö, Sastamala

Kk

T

 

E

 

T

Tyydyttävä

Sammaljoki

Sastamala

Kk

V

     

T

Välttävä

Pikkujoki

Sastamala

Pk

V

     

T

Välttävä

Punkalaitumenjoen yläosa

Punkalaidun

Ksa

Hu

 

T

 

H

Välttävä

Palojoki

Punkalaidun

Psa

Hu

 

E

H

H

Välttävä

 

Taulukko 7.7. Ähtärin ja Pihlajaveden reitin toimenpideohjelmaosa-alueen (käsitellään Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen toimenpideohjelmassa) virtaavien vesien tila-arviot osatekijöittäin ja kokonaisluokka.

Joki

Kunta

Tyyppi

Fysikaalis-kemialliset tekijät

Biologiset laatutekijät

Hymo muuttuneisuus-

luokka

Ekologinen kokonaisluokka

Tila arvio

Kalat

Piilevät

Pohjaeläimet

Vironjoki

Virrat

Kk

H

     

H

Hyvä

 

Taulukko 7.8. Suur-Päijänteen toimenpideohjelmaosa-alueen (käsitellään Keski-Suomen ELY-keskuksen toimenpideohjelmassa) virtaavien vesien tila-arviot osatekijöittäin ja kokonaisluokka.

Joki

Kunta

Tyyppi

Fysikaalis-kemialliset tekijät

Biologiset laatutekijät

Hymo muuttuneisuus-

luokka

Ekologinen kokonaisluokka

Tila arvio

Kalat

Piilevät

Pohjaeläimet

Arvajan reitti

Kuhmoinen

Kk

E

E

E

E

E

Erinomainen

 

Taulukko 7.9. Yhteenveto jokien tilaluokituksesta Pirkanmaan toimenpideohjelma-alueella.

Ekologinen luokka

Näsijärven alue ja Tarjanne

Iso-Längelmävesi ja Hauhon reitti

Ikaalisten reitti ja Jämijärvi

Pyhäjärven alue ja Vanajavesi

Erinomainen

 

1

1

 

Hyvä

25

14

18

4

Tyydyttävä

13

18

11

16

Välttävä

 

3

 

8

Huono

 

1

 

4