1.3 Keskeiset muutokset vesienhoidon kolmannella suunnittelukaudella

Vesienhoidon kolmannella suunnittelukierroksella on otettu huomioon muutokset, joita on tapahtunut edellisten suunnitelmien valmistumisen jälkeen. Vesienhoitoon vaikuttavaa lainsäädäntöä on muutettu ja vesienhoitoa on aktiivisesti edistetty erilaisilla ohjelmilla ja strategioilla. Vesienhoidon rinnalle on tullut merenhoidon suunnittelu ja tulvariskien hallintasuunnitelmien laatiminen. Toisaalta myös toimintaympäristössä on tapahtunut muutoksia. Aiempaa enemmän on kiinnitetty huomiota ilmastonmuutoksen vaikutuksiin, vesiympäristölle haitallisiin ja vaarallisiin aineisiin sekä taloudellisiin tarkasteluihin. Paljon vesiä jäi etenkin ensimmäisellä suunnittelukierroksella tarkastelematta, mutta sittemmin uusia vesimuodostumia on otettu mukaan tarkasteluun. Nyt kolmannella suunnittelukaudella tarkasteluun lisättiin vielä 4 pintavesimuodostumaa ja Pohjois-Savoon vuonna 2021 siirtyneen Joroisten kunnan myötä tuli 19 uutta vesimuodostumaa. Osin riittämätön vesien tilaa koskeva seuranta-aineisto on edelleen yksi vesienhoidon suunnittelun haasteista.

Ilmastonmuutos heijastuu vesistöihin monella tavalla. Tämän huomioon ottaminen toimenpiteiden suunnittelussa on aiempaa tärkeämpää. Vesienhoitosuunnitelmissa esitetään vesienhoitoalueittainen arvio ilmastonmuutoksen vaikutuksista. Toisella hoitokaudella muun muassa kunnostushankkeissa ja säännöstelyn kehittämisessä otettiin aikaisempaa paremmin huomioon sekä ilmastonmuutokseen että tulvariskeihin varautuminen siten, että hankkeissa voidaan mahdollisuuksien mukaan edistää eri tavoitteita.

Vesienhoidon ensimmäisten suunnitelmien valmistumisen jälkeen on tehty tai käynnistetty useita vesienhoitoon vaikuttavia ohjelmia ja strategioita. Näitä ovat mm. kansallinen vesistökunnostusstrategia (Olin 2013), kansallinen kalatiestrategia (vnp 8.3.2012), kansallinen lohi- ja taimenstrategia (vnp 16.10.2014), pienvesien suojelu- ja kunnostusstrategia (YM 2015), vesitalousstrategia 2011–2020 (MMM 2011), soiden ja turvemaiden kestävän ja vastuullisen käytön ja suojelun kansallinen strategia (vnp 30.8.2012) sekä alueelliset metsäohjelmat. Kansallinen metsästrategia 2025 (vnp 21.2.2019), Suomen biotalousstrategia (2014), vesiensuojelun tehostamisohjelma 2019–2023 (YM), Helmi-elinympäristöohjelma (YM 2020) ja Vaelluskalakantojen elvyttämisohjelma NOUSU (MMM 2020).

Hyvin merkittävä viimeaikainen muutos on vesienhoitosuunnitelmien vaikuttavuuden tarkentuminen.  Vesipuitedirektiivin implementointivaiheessa vesienhoitosuunnitelmista ei haluttu suoraan oikeudellisesti sitovia, vaan ensisijaisesti päätöksentekoa tukevia ja ohjaavia suunnitelmia, joiden vaikuttavuus muodostuu välillisesti laissa esitetyn huomioonottamisvelvollisuuden kautta. Vesienhoitosuunnitelmien ja erityisesti ympäristötavoitteiden sitovuuden kannalta merkittävä ennakkoratkaisu ympäristötavoitteiden normatiivisesti sitovuudesta saatiin EU-tuomioistuin antaessa 1.7.2015 saksalaisen tuomioistuimen pyynnöstä ratkaisun asiassa C-461/13 (Weser-hanke). Ennakkoratkaisussa tuomioistuin totesi jäsenvaltion velvollisuudeksi evätä lupa hankkeelta, joka voi huonontaa pintaveden tilaa tai vaarantaa hyvän tilan, hyvän ekologisen potentiaalin tai hyvän kemiallisen tilan saavuttamisen määräajassa. Tilan huononemiseksi on tulkittava yhden laatutekijän heikentyminen yhdellä luokalla siitä huolimatta, ettei vesimuodostumakohtainen kokonaisluokitus alenisi.

Ympäristötavoitteiden sitovuus tarkoittaa käytännössä sitä, että ratkaistaessa ympäristö- tai vesitalousluvan myöntämisedellytysten täyttymistä tulee ehdottomasti varmistaa, ettei hanke heikennä vesimuodostuman tilaa tai estä hyvän tilan tai muutettujen vesien osalta hyvän ekologisen potentiaalin saavuttamista. Sittemmin kansallinen tuomioistuin on tehnyt vastaavan kaltaisia päätöksiä hankkeista, joissa vesienhoidon ympäristötavoitteet ovat merkittävästi vaarantuneet. Kyse on kuitenkin edelleen tapauskohtaisesti arvioinnista ja harkinnasta.