4.2 Sisäinen ravinnekuormitus

Järven pohjasedimentti muodostaa vesistön suurimman ravinnevaraston. Ravinteet kertyvät pohjasedimenttiin vuosikymmenten kuluessa luontaisten prosessien ja osin maankäytössä tapahtuneiden muutosten sekä siihen liittyvän ulkoisen ravinnekuormituksen lisääntymisen myötä. Myös vesistöjen rehevöityminen johtaa lisääntyneeseen orgaanisen aineksen sedimentaatioon. Hyväkuntoinen järvi pystyy käsittelemään ja pidättämään sedimenttiin kertyvää ravinnevarastoa, mutta järven tilan pitkäaikainen ylikuormitus ja rehevöityminen voi johtaa sedimentin heikentyneeseen pidätyskykyyn ja ravinteiden nettovapautumiseen pohjasedimentistä. Tällaisissa järvissä ravinteiden vapautuminen pohjasta on voimakkaimmillaan talvella ja loppukesästä. Ilmiöstä käytetään yleisesti termiä sisäinen kuormitus. Pohjois-Savossa hyvää huonommassa tilassa olevista järvistä yli puolessa sisäkuormitus on arvioitu järven tilaan merkittävästi vaikuttavaksi tekijäksi. Suurin osa näistä sisäkuormitteisista järvistä sijaitsee Iisalmen vesistöreitillä (taulukko 7).

Sisäisen ravinnekuormituksen merkityksen vähentämiseksi on usein tarpeen vähentää edelleen järveen tulevaa ulkoista ravinnekuormitusta. Joissain tapauksissa huomattavan suuri sisäinen ravinnekuormitus voi kuitenkin ylläpitää järven korkeaa rehevyystasoa ulkoisen kuormituksen vähentymisestä huolimatta. Matalissa rehevissä järvissä tuulen ja sen aiheuttaman aallokon aiheuttama sedimentin sekoittuminen eli resuspensio voi olla hyvin merkittävä ravinnetasoon vaikuttava tekijä. Myös runsastunut särkivaltainen kalasto voi bioturbaation kautta lisätä suoraan ravinteiden vapautumista sedimentistä ja vaikuttaa yleiseminkin ravinnekiertoon vesiekosysteemin sisällä. Syvemmillä vesialueilla myös alusveden hapettomuus voi johtaa ravinteiden vapautumiseen sedimentistä. Laaja-alainen vaikuttaminen edellä mainittuihin on haasteellista ja usein sisäisen ravinnekuormituksen haittojen vähentämiseen pyritäänkin vaikuttamaan järven kalastorakenteen kautta teho- tai hoitokalastamalla.

Taulukko 7. Vesimuodostumat, joissa sisäkuormitus on arvioitu tilaa heikentäväksi tekijäksi.