9.13.2 Sääntely ja ohjauskeinot

Maaperän ja pohjaveden pilaaminen on ympäristönsuojelulain (527/2014) mukaan kielletty. Jos maaperä tai pohjavesi on pilaantunut, pilaantumisen aiheuttaja on velvollinen puhdistamaan maaperän ja pohjaveden siihen tilaan, ettei siitä voi aiheutua terveyshaittaa eikä haittaa tai vaaraa ympäristölle (YSL 133 §). Toissijainen vastuu on alueen haltijalla ja viimeisenä vastuu siirtyy kunnalle. Uudet mahdollista pilaantumista aiheuttavat toiminnot ohjataan pääsääntöisesti pohjavesialueiden ulkopuolelle. Toiminnoille edellytetään ympäristönsuojelulain mukaista lupaa, mikäli ne aiheuttavat riskiä maa­perän ja pohjaveden puhtaudelle.

Valtioneuvosto on antanut asetuksen maaperän pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen arvioinnista (214/2007), jossa huomioidaan muun muassa pohjavesiolosuhteet sekä pohjaveden nykyinen ja suunniteltu käyttötarkoitus. Pilaantuneisuuden selvittäminen edellyttää myös pohjaveden laadun selvittämistä.

Pilaantuneiden alueiden selvittämis- ja puhdistamistoimintaa ohjaa keskeisesti vuonna 2015 julkaistu valtakunnallinen pilaantuneiden maa-alueiden riskienhallintastrategia (PIMA-strategia). PIMA-strategia on kansallinen näkemys siitä, miten pilaantuneiden alueiden riskienhallinta hoidetaan Suomessa kustannustehokkaasti ja kestävästi ottaen huomioon terveyden- ja ympäristönsuojelu parhaalla mahdollisella tavalla. Päämääränä on saada pilaantuneiden maa-alueiden merkittävät riskit terveydelle ja ympäristölle hallintaan kestävällä tavalla vuoteen 2040 mennessä. PIMA-strategiaa toteutetaan mm. Valtakunnallisen pilaantuneiden maa-alueiden tutkimus- ja kunnostusohjelman kautta. Ohjelma käynnistettiin vuonna 2016, ja siitä on käytetty nimeä Maaperä kuntoon -ohjelma vuodesta 2018 saakka. Maaperä kuntoon -ohjelman tavoitteena on tunnistaa valtakunnallisesti merkittävät pilaantuneet alueet ja saada niiden riskit kestävällä tavalla hallintaan. Ohjelma edistää ympäristön ja terveyden kannalta kiireellisten kohteiden selvittämistä ja puhdistamista.

Valtio voi tukea pilaantuneisuuden selvittämistä ja pilaantuneen alueen puhdistamista harkinnanvaraisin valtionavustuksin. Avustuksia myönnetään vuosittain valtion talousarviossa vahvistetun enimmäismäärän rajoissa.  Valtiontukea voidaan myöntää, kun selvittäminen tai puhdistaminen on perusteltua terveydelle tai ympäristölle aiheutuvan vaaran tai haitan selvittämiseksi ja hallitsemiseksi. Valtiontuen edellytyksenä on, ettei pilaantumisen aiheuttajaa saada selville tai tavoiteta, tai ettei hän kykene vastaamaan kustannuksista.  Lisäksi selvittämisen tai puhdistamisen on oltava muulle kuin aiheuttajalle ilmeisen kohtuutonta.

Tärkeitä ohjauskeinoja pilaantuneiden alueiden arviointiin ja puhdistamiseen on tutkimusten edistäminen, ohjeiden laatiminen, rahoituskeinojen kehittäminen ja riskinhallinnan keinojen kokonaisvaltainen tarkastelu maankäytön suunnittelussa. Lisäksi tiedollista ohjausta lisätään kuntien alueidenkäytön suunnittelijoille, yrityksille, kiinteistön omistajille/haltijoille ja kansalaisille pilaantuneisiin alueisiin liittyen (neuvonta, koulutus, tiedotus).