8.2 Pohjavedet

Vesienhoidon ympäristötavoitteena on estää pohjaveden tilan heikkeneminen ja ylläpitää tai saavuttaa hyvä määrällinen ja kemiallinen tila pohjavesialueilla. Keinoina ovat pohjaveden suojeleminen, parantaminen ja ennallistaminen. Hyvän tilan saavuttaminen ja säilyttäminen edellyttääkin pohjaveden suojelutoimenpiteitä kaikilla pohjavesialueella.

Monesti pohjavesialueiden hyvän tilan turvaaminen edellyttää rajoituksia esimerkiksi vesilain mukaisissa luvissa, ympäristöluvissa ja maa-ainesluvissa mm. kemikaalien ja öljytuotteiden käytön ja säilytyksen, lannan levityksen ja jätevesien käsittelyn osalta. Maankäytön suunnittelu on tärkeä menetelmä, jolla voidaan edistää pohjaveden suojelua. Lainsäädännön ja hyvien toimintatapojen noudattaminen eri toiminnoissa luo suurimmalla osalla pohjavesialueista riittävän pohjan. Riskialueille on kuitenkin osoitettu myös suoria toimenpiteitä, joiden avulla hyvä tila saavutetaan tai ylläpidetään.