11.2 Seurantatulokset

Määrällisen tilan perusseurantaa on tehty pitkään niillä pohjavesialueilla ja vedenottamoilla, joilla vesilaitokset seuraavat pumppaamansa veden määrää. Vesienhoitoa varten määrällisen tilan seurantaa tehdään neljällä pohjavesialueella. Valtakunnallista määrällisen tilan seurantaa tehdään kolmella pohjavesiasemalla. Pohjaveden pinnankorkeus ei ole pysyvästi tai haitallisesti laskenut millään näistä alueista vuoteen 2021 kestäneellä seurantajaksolla. Myöskään pohjaveden ottomäärä ei ole ylittänyt pohjaveden muodostumismäärää millään näistä aluista samalla seurantajaksolla. Pohjaveden määrällinen tila lienee hyvä myös niillä pohjavesialueilla, joilla ei tehdä määrällisen tilan perusseurantaa vesienhoitoa varten. Kemiallisen tilan perusseurantaa tehty pitkään niillä pohjavesialueilla ja vedenottamoilla, joilla vesilaitokset ja terveysviranomaiset seuraavat pumppaamansa veden laatua. Vesienhoitoa varten kemiallisen tilan perusseurantaa tehdään neljällä pohjavesialueella. Valtakunnallista kemiallisen tilan seurantaa tehdään kolmella pohjavesiasemalla. Ympäristönlaatunormit eivät seurannassa ole ylittyneet millään näistä vuoteen 2021 kestäneellä seurantajaksolla. Pohjaveden kemiallinen tila lienee hyvä myös niillä pohjavesialueilla, joilla ei tehdä kemiallisen tilan perusseurantaa vesienhoitoa varten.

Talvisen tiesuolauksen pohjavesivaikutusten seuranta on kemiallisen tilan vapaaehtoista toiminnallista seurantaa. Sitä on tehty 46 pohjavesialueella. Ympäristönlaatunormit ovat seurannassa ylittyneet Joutsan Pekkasen pohjavesialueella, Jyväskylän Tikka-Mannilan pohjavesialueella, Karstulan Kimingin pohjavesialueella, Keuruun Lintusyrjänharjun pohjavesialueella, Kyyjärven Sormiharjun pohjavesialueella, Saarijärven Voudinniemen pohjavesialueella sekä Uuraisten Hirvaskankaan pohjavesialueella.

Teollisuuden ja yritysten pohjavesivaikutusten valvonta on kemiallisen tilan velvoitteista toiminnallista seurantaa. Sitä on tehty yhdeksällä riskinalaisella pohjavesialueella. Ympäristönlaatunormit ovat seurannassa ylittyneet Jyväskylän Keljonkankaan pohjavesialueella, Jämsän Kerkkolankankaan pohjavesialueella, Keuruun Haapamäen pohjavesialueella, Kyyjärven Sormiharjun pohjavesialueella ja Laukaan Vihtavuoren pohjavesialueella.

Pilaantuneiden alueiden pohjavesivaikutuksia kartoittava seuranta on kemiallisen tilan hanke- tai selvitysluonteista seurantaa. Ympäristönlaatunormit ovat seurannassa ylittyneet neljällä pohjavesialueella, Kannonkosken Kannonjärven pohjavesialueella, Karstulan Kimingin pohjavesialueella, Laukaan Vatian pohjavesialueella ja Äänekosken Kovalanniemen pohjavesialueella.

Ravinneaineita pohjavedessä kartoittava hajakuormitusseuranta on myös kemiallisen tilan hanke- tai selvitysluonteista seurantaa. Tätä on tehty 54 pohjavesialueella, joilla harjoitetaan laaja-alaista maanviljelyä ja karjataloutta tai erikoisviljelyä. Ympäristönlaatunormit ovat seurannassa ylittyneet Joutsan Pekkasen pohjavesialueella, Karstulan Kimingin pohjavesialueella, Kinnulan Virpikankaan pohjavesialueella, Kyyjärven Peuralinnan pohjavesialueella, Pihtiputaan Muurasjärven pohjavesialueella, Saarijärven Ahvenlammen pohjavesialueella ja Viitasaaren Pasalan pohjavesialueella.

Torjunta-aineita pohjavedessä kartoittava seuranta on niin ikään kemiallisen tilan hanke- tai selvitysluonteista seurantaa. Tätä on tehty 32 pohjavesialueella, joilla on mahdollisesti käytetty tai mahdollisesti käytetään torjunta-aineita. Ympäristönlaatunormit ovat seurannassa ylittyneet Joutsan kunnan Joutsan pohjavesialueella, Keuruun Alalammen pohjavesialueella, Keuruun Haapamäen pohjavesialueella, Laukaan Vatian pohjavesialueella ja Saarijärven Ahvenlammen pohjavesialueella.