6.3.3 Pintavesien kemiallinen tila

Pintavesien kemiallisessa luokittelussa arvioidaan vesiympäristölle vaarallisten tai haitallisten aineiden pitoisuuksia pintavesissä tai eliöstössä. Vesistöille vaaralliset ja haitalliset aineet huomioidaan kemiallisen tilan arvioinnissa. EU – tasolla tunnistetuille vaarallisille haitta-aineille (45 ainetta, asetuksen liite 1C) määriteltiin ympäristönlaatunormit (EQS) valtioneuvoston asetuksessa vesiympäristölle vaarallisissa aineista (1022/2006, ajantasainen säädös). Aineluettelon on lisätty aiemman vesienhoitokauden jälkeen 12 uutta ainetta. Aineiden ympäristönlaatunormeihin on osin tullut muutoksia.

Kemiallisessa luokittelussa vedet jaetaan kahteen luokkaan: “hyvä tila” ja “hyvää huonompi tila”. Mikäli ympäristölaatunormi alittuu, on kyseessä ”hyvä tila”. Jos prioriteettiaineiden ympäristönormi ylittyy, putoaa vesistön kemiallinen tila aina ”hyvää huonompaan” luokkaan. Aineluetteloon on tullut uutena aineryhmässä niin sanotut ubikvitaariset (eli UBI-aineet), joita on kahdeksan. UBI-aineet ovat kaikkialla esiintyviä, laajalle alkuperäisistä päästölähteistään levinneitä, pysyviä, kertyviä ja myrkyllisiä aineita. Näiden aineiden pitoisuuksiin EU-mailla ei ole keinoja vaikuttaa kansallisin toimenpiteiden avulla. UBI-aineiden kohdalla voidaan poiketa vesien hyvän kemiallisen tilan vaatimuksesta. Aineista palonestoaineena käytettävän bromattujen difenyylieetterien vuoksi vesien kemiallinen tila on hyvää huonompi niin Suomen kuin kaikkien EU-maiden alueilla.

Asetuksessa on määritetty myös kansallisessa menettelyssä haitallisina pidettyjen aineiden (15 ainetta, asetuksen liite 1D) ympäristönormien pitoisuusrajat. Kansallisista aineista yhdenkin ympäristönormin pitoisuusylitys rajaa vesistön ekologisen tilan korkeintaan tyydyttävään tilaan.

Asetuksessa määritetyistä prioriteettiaineista kolmen aineen (Hg, HCB ja HCBD) pitoisuus voidaan määrittää kalassa (ahven) ja muilla aineilla pitoisuudesta vedessä. Asetuksessa määritellään myös tiettyjen vaarallisten aineiden (15 ainetta, asetuksen liite A) päästökiellosta pintavesiin ja vesilaitosten viemäreihin sekä suurimmat päästöraja-arvot ja ominaiskuormitusraja-arvot elohopealle ja sen yhdisteille kloorialkali- ja muussa teollisuudessa ja sekä kadmiumille ja sen yhdisteille (asetuksen liite B).

Ahventen elohopeapitoisuuksien vuoksi kemiallinen tila on paikoitellen hyvää huonompi. Hyvää huonompi kemiallinen tila johtuu siitä, että ahventen elohopeapitoisuudet ylittävät joko mittausten tai asiantuntija-arvion perusteella asetuksessa 1022/2006 annetun elohopean ympäristönlaatunormin. Mittausten mukaan hyvää huonompi tila on 32 vesimuodostumassa. Silmälläpidettävä tulos on mittausten mukaan saatu yhdeksällä vesimuodostumalla, jossa elohopean määrä tuorepainoa kohti oli lähellä ympäristölaatunormia (vähintään 70 %), mutta ei ylitä sitä. Vain neljässä vesimuodostumassa mitattu arvo oli alle ympäristölaatunormin. Suomen ympäristökeskus on tehnyt asiantuntija-arviona vesimuodostumien tyypittelyyn perustuvan kemiallisen tilan luokittelun niiden vesimuodostumien osalta, joista ei ollut tehty ahventen elohopeapitoisuuksien määrityksiin perustuvaa luokittelua. Asiantuntija-arvio perustuu lähinnä vesimuodostumien humuspitoisuuksiin. Asiantuntija-arvion mukaan 93 vesimuodostuman kemiallinen tila on hyvä ja 338 vesimuodostuman hyvää huonompi. Kuvassa 15 on arvio Keski-Suomen toimenpideohjelma-alueen vesimuodostumien kemiallisesta luokittelusta kalan elohopean ympäristölaatunormin perusteella. Lisäksi liitteestä 3 löytyy vesimuodostumakohtaisia tuloksia vuosilta 2013–2018 elohopean keskimääräisestä määrästä kalan tuorepainoa kohti.

Suomessa järvikalojen elohopeapitoisuuden arvioidaan nousseen pääasiassa ilman kautta tulevan elohopean johdosta. Yli 90 prosenttia Suomen laskeumasta tulee maan rajojen ulkopuolelta. Elohopeaa pääsee ympäristöön luonnollisesti tulivuorenpurkausten ja kiviaineksen rapautumisen yhteydessä. Ihmisen toiminnan seurauksena elohopeaa vapautuu ilmakehään kivihiilivoimaloista ja teollisuudesta (esimerkiksi kloorialkalitehtaat, kullan ja metallien tuotanto, sementin valmistus). Luonnonvesistöihin joutunut elohopea muuttuu muun muassa bakteeritoiminnan seurauksena metyylielohopeaksi. Metyylielohopea ei liukene veteen vaan rikastuu ravintoketjussa.

Elohopean ilmapäästöjä on pyritty vähentämään kansainvälisillä sopimuksilla jo pitkään. Vesistöjen elpyminen saattaa kestää vuosikymmeniä. Nopeinta järvikalojen pitoisuuksien laskun odotetaan olevan järvissä, joissa on pieni valuma-alue verrattuna järven kokoon, koska niiden pääasiallinen elohopeakuorma tulee suoraan laskeumasta. Koska elohopea varastoituu maaperään, elpyminen tyypillisissä suuren valuma-alueen metsäjärvissä on hitaampaa. Metsäntaloustoimenpiteiden, kuten avohakkuun ja maan muokkauksen, on joissakin tutkimuksissa osoitettu edistävän metyylielohopean muodostumista ja kertymistä kaloihin.

Kuva 15. Keski-Suomen toimenpideohjelma-alueen pintavesien kemiallinen tila kalan elohopean ympäristönlaatunormin perusteella.

Suomessa ja muualla Euroopassa elintarvikkeeksi myytävässä hauessa elohopeaa saa olla tuorepainosta korkeintaan 1,0 mg/kg. Muiden kalojen kohdalla vastaava pitoisuus on 0,5 mg/kg (Euroopan komission asetus466/2001). Näin ollen kohteissa, joissa ahvenen elohopean pitoisuus oli yli 0,5 mg/kg, ylittyi myös Eviran antama syöntirajoitus.

Uusista prioriteettiaineista bentso(b)fluoranteenin, bentso(k)fluoranteenin, bentso(ghi)peryleenin, fluoranteenin ja naftaleenin pitoisuudet ylittävät kyseisten aineiden ympäristölaatunormin Kaijanjoki-Yltiänjoella Keuruulla. Syynä tähän on alueella 1950-luvulta asti toiminut puutavaran kyllästämö.