3.2.1 Kuormittava toiminta

Valuma-alueen kuormituksesta saa yleiskuvan tarkastelemalla alajuoksun ainevirtaamia. Rannikkovesiin tulee jokien mukana 164 tonnia fosforia ja 3 855 tonnia typpeä vuodessa (taulukko 3.1). Fosforin ainevirtaamasta 41 % ja typen ainevirtaamasta noin puolet on luonnonhuuhtoumaa, loput ihmisen aiheuttamaa kuormitusta ja vähäisessä määrin ilman kautta tulevaa laskeumaa. Rannikkovesiin kulkeutuu noin 125 000 tonnia kiintoainetta vuodessa. Osa valuma-alueelta peräisin olevasta kiintoaineesta pidättyy vesistön eri osiin.

Taulukko 3.1. Suunnittelualueen jokien kuljettamat fosforin ja typen ainevirtaamat (tn/v) sekä niiden jakautuminen luonnonhuuhtoumaan, kuormitukseen ja laskeumaan (%). Aineistona Vemala-kuormitusmalli 04/2020.   

Suunnittelualueella merkittävin ravinnekuormittaja on metsätalous, joka muodostaa lähes puolet koko kuormituksesta (kuvat 3.2 ja 3.3). Metsätalouden ravinnekuormasta valtaosa (88 %) on tuoreiden arvioiden (Vemala 04/2020) mukaan peräisin vanhoilta ojitusalueilta. Kunnostusojitus aiheuttaa ravinteiden lisäksi kiintoaineiden ja orgaanisen aineksen kuormitusta. Maatalouden osuus ravinnekuormasta on myös merkittävä. Kuormitusta syntyy etenkin lannoituksesta ja ojituksesta. Haja- ja loma-asutuksen osuus on pieni, mutta koska kuormitus on suurimmillaan kesän alivirtaamakausina, sillä voi olla vaikutusta etenkin pienten järvien tilaan. Jokisuille päätyvän pistemäisen fosforikuormituksen osuus koko kuormituksesta on viiden prosentin luokkaa. Typellä vastaavasti osuus on 17 %, mistä valtaosa on peräisin yhdyskuntien käsitellyistä jätevesistä.

Kuva 3.2. Oulujoen suunnittelualueelta rannikkovesiin kulkeutuvan fosforikuormituksen lähteet.

Kuva 3.3. Oulujoen suunnittelualueelta rannikkovesiin kulkeutuvan typpikuormituksen lähteet.

Käynnissä olevia toimenpiteitä vesien tilan parantamiseksi on kuvattu toimenpideohjelman osassa 1. Kaudella 2022–2027 fosfori- ja typpipitoisuuden vähentämistarve nykytasosta on koko alueella noin 10 %. Jotta vesienhoidon ympäristötavoitteet on mahdollista saavuttaa, tarvitaan nykyisten toimenpiteiden tehostamisen lisäksi myös uusia toimenpiteitä.

Suunnittelualueella on paikoitellen suuri riski happamilta sulfaattimailta, mustaliuskealueilta sekä turvemailta tulevalle happamuus- ja metallikuormitukselle. Tehokkaalla maankäytön ohjauksella ja happamuusriskialueiden hankekohtaiseen suunnitteluun liittyvällä täsmäkartoituksella happamuusriskiä voitaneen pienentää huomattavasti. Haitallisia ja vaarallisia aineita kulkeutuu vesiin laskeumana ja alueen toiminnoista.

Asutus

Suurimmat asutuskeskittymät suunnittelualueella ovat Oulu (205 000 asukasta) ja Kajaani (37 000 asukasta), joilla on omat puhdistamonsa. Muhoksen ja Utajärven jätevedet johdetaan Oulun Taskilan puhdistamolle käsiteltäväksi. Nykyisin Oulujokeen johdetaan vain Vaalan puhdistettuja jätevesiä. Siirtoviemäriin liittyminen on pienentänyt merkittävästi Oulujokeen kohdistuvaa jätevesikuormitusta. Vuolijoen kirkonkylän ja Otanmäen taajaman jätevedet johdetaan Kajaaniin Peuraniemen puhdistamolle. Kainuussa viemäriverkosto kattaa asemakaavoitettujen alueiden lisäksi taajamien lievealueita. Myös haja-asutusalueen kyliä on liitetty kunnalliseen viemäriverkostoon. Kylistä Vuottolahti ja Mainua ovat liittyneet siirtoviemäriin. Koko suunnittelualueella viemäröinnin ulkopuolella oli vuonna 2017 noin 18 500 kiinteistöä, josta 9 000 vakituisessa asuinkäytössä.

Maatalous

Maatalouden aiheuttama fosfori- ja typpikuormitus on keskeinen pintavesien rehevöittäjä myös Oulujoen vesistön suunnittelualueella. Suunnittelualueella oli vuonna 2019 noin 930 maatilaa, joista kotieläintiloja lähes puolet. Maatalouden kuormitus aiheutuu pääasiassa ravinteiden huuhtoutumisesta pelloilta sekä pelloilta ja ojista liikkeelle lähtevästä kiintoaineesta. Peltoalaa on hieman alle 40 000 ha (2018). Pelloista suurin osa (75 %) on nurmiviljelyssä, mutta Oulujärven alapuolella on myös paljon viljanviljelyä. Suhteessa eniten maataloutta on Oulujokilaakson alaosalla ja Muhosjoen alueella. Maatalouden vaikutukset näkyvät voimakkaimmin Muhosjoen tilassa, mutta kevään ylivalumien aikana myös Oulujoen pääuomassa. Kainuussa vesistövaikutukset ovat usein paikallisesti merkittäviä. Maanviljely ja karjatalous ovat vähentyneet viime vuosikymmeninä, mutta päättyneenkin toiminnan vaikutus näkyy vesistöjen tilassa edelleen.

Maatalouden aiheuttaman kuormituksen on arvioitu olevan merkittävä vesien tilaa heikentävä tekijä 31 suunnittelualueen vesimuodostumassa, joista Kainuussa 24 ja Pohjois-Pohjanmaalla seitsemän. Erityisesti näille vesimuodostumille tulee suunnata vesienhoidon täydentäviä toimenpiteitä. Muualla vesistöalueella perustoimenpiteiden ja nykytoimenpiteiden jatkaminen on tärkeää, että vesien tila pysyy hyvänä. Maatalouden kuivatusten aiheuttama hydrologinen muutos ei ole merkittävä paine vesistöalueen vesimuodostumissa. Osaltaan se vaikuttaa etenkin pienten virtavesien hydrologiseen tilaan ja kohdistuu myös laajaan joukkoon puroja ja noroja, joita ei ole tarkasteltu yksittäin toimenpidesuunnittelussa. Maatalouden toimenpiteistä esimerkiksi kosteikoilla, säätösalaojituksella ja luonnonmukaisella peruskuivatuksella voidaan parantaa vedenpidätyskykyä.

Oulujokivarren rinnepelloilla on verraten yleisesti luontaisia suojavyöhykkeitä. Suojavyöhykkeiden perustaminen on suositeltavaa etenkin tulviville pelloille ja vesistöön viettäville pelloille. Suojavyöhykkeiden tarve on arvioitu kalteville pelloille (kaltevuus 3 % tai enemmän) 30 metrin etäisyydelle vesistöistä ja Pohjois-Pohjanmaalla myös suuremmista valtaojista. Suojavyöhykkeiden määrä on hieman pienempi kuin edellisellä kaudella, mutta paremmin kohdennettuna niiden vaikuttavuus tulisi olemaan suurempi. Talviaikaista kasvipeitettä tulee suosia etenkin kaltevilla ja eroosioherkillä pelloilla sekä tulvivilla pelloilla. Tavoite on, että toimenpide on käytössä kaikilla aktiivisesti viljellyillä pelloilla, joille se soveltuu. Talviaikaisen kasvipeitteen tavoitteeksi asetettiin Kainuussa 70 % ja Pohjois-Pohjanmaalla 75 % peltoalasta. Siihen ei sisälly kevennettyä muokkausta. ”Luonnonhoitopeltonurmet ja monimuotoisuuskasvit” -toimenpiteen tavoitteena on nykytason säilyminen. Pohjois-Pohjanmaalla odotetaan monimuotoisuuspeltojen määrän nousevan.

Lannan fosfori- ja typpimäärät ovat maatalouskäytössä olevaa maata kohti laskettuna suurimmillaan suunnittelualueen itäosissa Kainuussa, jossa on pääasiassa karjataloutta. Fosforia voi ajoittain ja paikoin kertyä maahan tarpeettomasti ja huuhtoutua ympäröivään vesistöön. Tavoitteena koko suunnittelualueella on saada lannan prosessoinnin piiriin 15 % muodostuvasta lannasta, jolloin sen käyttö tarkentuu ja esimerkiksi separoinnin jälkeen kuivajaetta voidaan käyttää kuivikkeena. Kainuussa tavoitteena on, että muodostuvasta lietelannasta 50 % sijoitetaan peltoon, Pohjois-Pohjanmaalla tavoitellaan 30 % kasvua nykytasosta. Tavoitteena on myös lisätä suunnittelualueella orgaanisten ravinteiden kierrätystä, lanta mukaan lukien.

Vesienhoidon perustoimenpiteenä on valtioneuvoston asetus, jolla säädellään fosforilannoitusta. Tavoitteena on ajan mittaan peltojen fosforiluvun asettuminen tyydyttävälle tasolle. Peltojen korkeat fosforipitoisuudet ovat yleisesti jo laskeneet, kun fosforilannoitusta on vähennetty, mutta prosessit maaperässä ja vesistössä ovat hitaita. Myös edistämällä neuvonnan, koulutuksen ja tiedotuksen keinoin maan kasvukunnon ylläpitoa, voidaan selvästi vähentää ravinnehuuhtoumia.

Turvepeltojen (pohjamaa turvetta) osuus suunnittelualueen peltoalasta on Pohjois-Pohjanmaalla 16 % ja Kainuussa 21 %. Eniten turvepeltoja on Kuhmossa ja Kajaanissa. ”Jo käytössä olevien turvepeltojen nurmet” -toimenpiteelle asetettu tavoite on Kainuussa 60 % turvepeltoalasta. Pohjois-Pohjanmaalla ensisijainen tavoite on, että turvepellot olisivat nurmiviljelyssä (90 %) ja lopuista puolelle on tavoite saada säätösalaojitus.

Suunnittelualueella on kaksi maatalouden ympäristötuen erityistuella perustettua kosteikkoa Kainuussa sekä muutama kosteikko ja laskeutusallas, jotka eivät ole tukijärjestelmän piirissä. Pohjois-Pohjanmaalla on arvioitu tarvittavan vähintään viisi kosteikkoa ja Kainuun alueelle tavoitteena on perustaa yksi uusi vesien­suojelullinen kosteikko. Kainuun alueelle esitetään yhtä luonnonmukaisella menetelmällä toteutettavaa peruskuivatushanketta. Pohjois-Pohjanmaalla ei ole arvioitu toteutuvan yhtään peruskuivatushanketta, mutta mikäli sellainen käynnistyisi, tulisi se toteuttaa luonnonmukaisen vesirakentamisen periaattein.

Maatalouden uusille vesiensuojelumenetelmille (kipsi, rakennekalkki ja kuidut) ei ole nähty laajamittaista tarvetta. Niitä voidaan hyödyntää paikallisesti ongelmallisimmilla alueilla.

Neuvonnan, koulutuksen ja tiedotuksen avulla pyritään ravinnehuuhtoumien vähentämiseen ja vesien tilaa parantavien toimenpiteiden vaikuttavaan kohdentamiseen.

Metsätalous

Metsätalous on tunnistettu merkittäväksi paineeksi 74 vesimuodostumassa Oulujoen vesistöalueella. Näistä valtaosa (55) sijaitsee Kainuussa. Biotalouden kasvu luo paineita puunkäytön lisäämiselle. Kaicell Fibers Oy on saanut ympäristöluvan biotuotetehtaan rakentamiselle Paltamoon. Luvasta on valitettu eikä rahoitus ole vielä varmistunut. Tehdas käyttäisi vuosittain puuta noin 3,5 miljoonaa kuutiometriä.

”Kunnostusojituksen vesiensuojelu ja suunnittelu osana suometsänhoitoa” -toimenpiteen tavoitteena on estää kuormituksen syntyminen ja tarvittaessa käyttää riittävän tehokkaita vesiensuojelumenetelmiä. Ojitusten ilmoitusmenettely antaa mahdollisuuden vesiensuojelun kohdennettuun tehostamiseen. Kohdentamisessa auttaa valmisteilla oleva aineisto metsätalouden vesienhoidon painopistealueista. Monet tehokkaat vesiensuojelumenetelmät, kuten virtaamansäätö, pintavalutus ja kosteikot parantavat myös valuma-alueiden vedenpidätyskykyä.

Vesienhoidon toimenpiteen ”Uudistushakkuiden suojakaistat” suunnittelussa lähtökohtana oli nykyinen hakkuutaso. Vesistöön rajautuvan suojakaistan keskimääräisenä leveytenä käytettiin 15 metriä, koska leveän suojakaistan on todettu yleensä olevan kapeaa tehokkaampi. Suojakaista voi kuitenkin olla tarpeen mukaan vaihtelevan levyinen. Sen laatuun tulisi erityisesti kiinnittää huomiota. Vesienhoidossa ei ole maanmuokkaukselle muita toimenpiteitä kuin hakkuiden suojakaistat, mutta myös maanmuokkaustavan valintaan ja maanmuokkauksen vesiensuojeluun tulisi kiinnittää huomiota.

”Metsätalouden vesiensuojelun tehostaminen” -toimenpiteessä on arvioitu tarvittavan suunnittelua laajoille alueille. Suunnittelua ja sen perusteella toimenpiteitä kohdennetaan ensisijaisesti hyvää huonommassa tilassa oleville vesimuodostumille, joissa metsätalous on merkittävä paine. Pohjois-Pohjanmaalla on kahdeksan kohdealuetta, Kainuussa kaksitoista. Suunnittelussa tulee huomioida myös vanhat ojitusalueet, joita vesistöalueella on paljon. Niiden kuormituksen vähentämiseksi sekä valuma-alueiden vedenpidätyskyvyn parantamiseksi tulee pyrkiä löytämään keinoja. Nykyisen tasoinen luonnonhoitohankerahoitus ei välttämättä riitä. Tarvitaan myös muita rahoitusinstrumentteja tai luonnonhoitohankkeiden rahoituksen merkittävää nostamista. Tarvittavien vesiensuojelurakenteiden määrä tarkentuu suunnittelun myötä.

Valtakunnalliseksi ohjauskeinoksi on suunnitteilla aineisto metsätalouden vesiensuojelun painopistealueista. Sen yhdeksi pohjatiedoksi tunnistetaan metsätalouden vaikutuksille herkät vesistöt.

Ojitukset vaikuttavat merkittävästi etenkin pienten virtavesien hydrologiseen tilaan. Suunnittelualueella on paljon metsäojituksia, mutta sellaisia vesimuodostumia ei ole tunnistettu, joiden tilaan metsätalouden kuivatuksista johtuva haitallisten alivirtaamajaksojen lisääntyminen olisi merkittävä paine. Alivirtaamajaksojen yleistyminen vaikuttaa kuitenkin vesistöjen tilaan myös vedenlaadun kautta ja haitta kohdistuu myös laajaan joukkoon puroja ja noroja, joita ei ole tarkasteltu yksittäin toimenpidesuunnittelussa. Monien metsätalouden vesiensuojelurakenteiden tarkoituksena on kuormituksen vähentämisen lisäksi metsätalousalueiden vedenpidätyskyvyn parantaminen.

Suunnittelijoiden ja urakoitsijoiden koulutuksella varmistetaan uusimman tutkimustiedon ja parhaiden vesiensuojelukäytäntöjen siirtyminen käytäntöön. Metsänomistajille kohdistettavalla tiedotuksella ja neuvonnalla lisätään tietoa vesien tilasta ja metsänkäsittelyn eri vaihtoehdoista sekä huolehditaan vesiensuojelurakenteiden kunnossapidosta.

Teollisuus ja kaivostoiminta

Teollisuuden prosesseissa tehdyt parannukset sekä jätevesien puhdistuksen merkittävä tehostuminen ovat vähentäneet selvästi teollisuuden jätevesien aiheuttamaa vesistökuormitusta 1990-luvun alusta lähtien. Suuret teollisuuslaitokset ovat kuitenkin paikallisesti merkittäviä kuormittajia. Kajaanin UPM Kymmene Oyj:n paperitehdas on lopettanut toimintansa ja Stora Enso Oyj:n Oulun tehtaan jätevesikuormitus kohdistuu rannikkovesiin. Muista teollisuuslaitoksista Taminco Finland Oy:n (entinen Kemira Chemicals Oy) ja Oulun Energian uuden biovoimalaitoksen jäähdytysvedet johdetaan Oulujokeen, jota siten kuormittaa eritoten prosessissa muodostuva lämpökuorma. Pienteollisuus johtaa jätevedet kunnallisiin jätevedenpuhdistamoihin.

Kaivostoimintaa harjoittavat Sotkamossa Elementis Minerals B. V. Branch Finland, Sotkamo Silver Oy ja Terrafame Oy sekä Suomussalmella Tulikivi Oyj. Lisäksi Kuhmossa ja Suomussalmella sijaitsee vuolukivi­louhoksia ja Paltamossa maanparannuskalkin tuotantoon erikoistunut laitos. Otanmäen rautakaivoksen uudelleen avaamista tutkitaan lähinnä rauta- ja vanadiinimineraalien hyödyntämistä varten. Oulujoen vesistöalueella kaivosten puhdistetuissa jätevesissä on muun muassa metalleja ja sulfaattia. Terrafamen nikkelikaivoksen vesistövaikutukset kohdentuvat Nuasjärveen ulottuvan purkuputken kautta pääasiassa Sotkamon reitille. Luvan mukaisesti jätevesiä voidaan johtaa vähäisessä määrin myös Tuhkajokeen sekä Kivijoen valuma-alueen kautta Vuoksen vesienhoitoalueelle.

Suunnitteilla oleva Kaicell Fibers Oy biotuotetehdas tuottaisi 600 000 tonnia sellua. Tehtaan jätevedet on tarkoitus johtaa purkuputkella Oulujärven Paltaselälle. Ympäristöluvan mukaan sulfaattikuorma saisi olla enintään 12 500 tonnia vuodessa. Luvasta on valitettu Vaasan hallinto-oikeuteen.

Teollisuudessa ja kaivostoiminnassa sovelletaan kulloinkin parasta käyttökelpoista tekniikkaa jätevesien kuormituksen vähentämiseksi. Teollisuuden prosessitekniikkaa kehitetään ja ravinteiden käyttöä jäteveden­puhdistamoilla optimoidaan.

Turvetuotanto

Vuonna 2020 Oulujoen vesistöalueella oli 36 turvetuotantoaluetta. Tuotannossa oleva, tuotantokuntoinen ja tuotantoa varten kunnostettavana oleva pinta-ala oli vuonna 2019 yhteensä noin 2 660 hehtaaria, josta noin puolet Pohjois-Pohjanmaalla ja puolet Kainuussa. Turvetuotannon määrä on nopeasti vähenemässä.   

Lupamenettely ohjaa turvetuotannon vesiensuojelua ja jälkihoitoa. Uusien lupien lupamääräyksissä on pääsääntöisesti edellytetty pintavalutuskentän käyttöä tai vastaavaa vesiensuojelun tasoa. Pohjois-Pohjanmaalla on kuitenkin suunnittelualueen tuotantoalasta lähes 10 %:lla ainoana vesienkäsittelyrakenteena laskeutusallas. Osalla sitä täydentää virtaamansäätö. Virtaamansäätö on jossain muodossa käytössä lähes kaikilla tuotantoalueilla ja se onkin tarpeen ylivirtaamatilanteiden yleistyessä. Tuotantoa lopetettaneen vesienhoitokauden alkuvuosina useilla soilla, joillekin varmaan jää myös turvetta. Jälkihoidon merkitys korostuu ja turvetuotannon jälkeisen maankäytön valinnassa ja käyttöönotossa tulee huomioida vesienhoidon tavoitteet.

Suunnittelualueella on kolme vesimuodostumaa, joissa turvetuotanto on merkittävä paine, kaikki Kainuun puolella. Näitä on käsitelty osa-aluekohtaisissa luvuissa. Alueelliset vesienhoidon toimenpiteet kohdistuvat kaikkiin suunnittelualueen turvetuotantoalueisiin.

Kalankasvatus

Suunnittelualueella kalankasvatus on keskittynyt Oulujoen Monttaan ja vesistöalueen latvareiteille. Vuonna 2020 Oulujoen vesistöalueella toimi 24 kalankasvatuslaitosta, joista Kainuun puolella 21. Lisäksi kaloja kasvatettiin kahdessatoista luvanvaraisessa luonnonravintolammikossa. Suurimmat laitokset ovat Hyryn­salmella Emäjokivarressa sijaitseva Kainuun Lohi Oy:n laitos sekä Kuhmon Katermassa sijaitseva Kainuun Lohimestari Oy:n laitos. Molemmat tuottavat vuosittain yli 120 tonnia kalaa. Lietejoen Lohi Oy on saanut ympäristö- ja vesitalousluvan Seitenoikean voimalaitoksen yläpuolelle kalojen kasvatukseen käyttäen enintään 300 000 kg kuivarehua vuodessa. Laitoksen rakentaminen on aloitettu.

Kuormituksen tarkkailuvelvoite on 18 laitoksella. Niiden fosforikuormitus oli yhteensä 2 744 kg vuonna 2019. Kalankasvatuslaitosten ravinnekuormitus ei ole merkittävä paine yhdessäkään suunnittelualueen vesi­muodostumassa. Täydentäviä toimenpiteitä ei ole sen vuoksi ole alueelle suunniteltu, mutta perustoimenpiteet koskevat kaikkia toimijoita. Lupaharkinnassa huomioidaan vesimuodostuman tilan ja vesienhoidon asettamat vaatimukset. Vesiensuojelun kehittämiseen vaikutetaan ohjauskeinojen kautta.

Turkiseläintuotanto

Vuonna 2021 suunnittelualueella oli toiminnassa kolme kettutarhaa; yksi Suomussalmella, yksi Kuhmossa ja yksi Utajärvellä. Tarhat ovat kokoluokaltaan kunnan valvomia yksiköitä ja turkistarhauksen vesistövaikutukset ovat suunnittelualueella vähäisiä. Täydentäviä toimenpiteitä ei ole tarvetta suunnitella. Vesiensuojelun kehittämiseen vaikutetaan ohjauskeinojen kautta.

Laskeuma

Maaperään ja vesistöihin päätyy laskeumana ravinteita ja haitallisia aineita. Laskeuma ei ole peräisin vain Suomen omista päästölähteistä, vaan sitä saapuu myös kaukokulkeumana maan rajojen ulkopuolelta. Laskeumaan ei ole mahdollista vaikuttaa riittävän laajalti vesienhoitoalueella toteutettavilla toimenpiteillä, mutta osa esitettävistä toimenpiteistä vähentää esimerkiksi elohopean kulkeutumista maaperästä vesistöihin.

Happamuus

Happamien sulfaattimaiden yleiskartoitus valmistuu vuoden 2021 loppuun mennessä. Sitä täydennetään myöhemmin happamien sulfaattimaiden riskikartoituksella maatalousmailla. Riskinarvioinnissa otetaan huomioon muun muassa hapontuottopotentiaalin suuruus ja ympäristövaikutukset.

Vaikka happamuuden torjunnan toimenpiteet painottuvat lähelle rannikkoa, on myös sisämaassa, kuten Kainuun alueella tarpeen toteuttaa happamuuden torjunnan toimenpiteitä, etenkin mustaliuskealueiden maankäytön kuivatuksiin liittyen. Tehokkaita toimenpiteitä ovat kuivatusolojen säätö eri sektoreilla, maataloudessa myös säätösalaojitus ja -kastelu. Tehokkain keino vähentää happamia huuhtoumia on se, ettei riskialueilla lisätä kuivatussyvyyttä. Tilakohtaiseen happamilta sulfaattimailta ja mustaliuskealueita tulevan happamuuden torjuntaa koskevaan neuvontaan tulee hoitokaudella erityisesti kiinnittää huomiota. Turvemailta peräisin olevan orgaanisen happamuuden vähentäminen liittyy enimmäkseen metsä- ja maataloussektoreiden vesiensuojelutoimenpiteisiin. Putkipadot ja muut pidätyskykyä parantavat ratkaisut ehkäisevät virtaamista riippuvaisia happamuuspiikkejä myös turvemailla. Ilmastonmuutoksen mukanaan tuoma kuivien ja sateisten kausien äärevöityminen sekä mahdollinen kuivatuksen tehostuminen lisäävät happamista sulfaattimaista sekä mustaliuskeista johtuvaa kuormitusriskiä ja samalla toimenpiteiden tarvetta.

Uusien menetelmien kehittäminen ja käyttöönotto sekä rahoituksellisten ja muiden ohjauskeinojen kehittäminen ovat välttämättömiä edellytyksiä happamuushaittojen hallinnalle. Hoitokaudella riskialueiden suuremmissa kuivatushankkeissa, YVA-lain mukaisissa maankäyttöhankkeissa ja lupaprosesseissa otetaan aiempaa kattavammin huomioon tarkentavat täsmäkartoitukset, happamuutta ehkäisevät suunnitteluratkaisut sekä varautuminen ennakoimattomiin happamuushaittoihin.

Suunnittelualueella esiintyy luontaisesti happamia turvemaiden vesiä, mutta myös ihmistoiminnan aiheuttamasta happamuudesta kärsiviä vesistöjä. Metsä- ja maatalouteen ja muuhun maankäyttöön liittyvä kuivatustoiminta turvemailla voimistaa happamuuden vaihtelua valuntojen vaihtelun mukaisesti. Rannikon läheisyydessä happamien sulfaattimaiden kuivatukset happamoittavat paikoin vesiä turvemaiden kuivatuksia voimakkaammin. Lisäksi näiltä alueilta liukenee happamoitumisen seurauksena vesistöihin runsaasti metalleja. Happamuudesta kärsivät erityisesti Sanginjoki ja sen sivuvedet sekä eräät pienet Oulun alueen purot. Sanginjoella intensiivinen kuivatus aiheuttaa happamuuspiikkien äärevöitymistä. Syynä on turvemaiden happamuus, mutta myös mustaliuskevyöhykkeen aiheuttamien pohjaturpeiden ja -maiden rikkipitoisuus sekä happamat sulfaattimaat.

Mustaliuskealueita sijoittuu runsaasti myös Oulujärven itäpuoliselle alueelle, missä muun muassa yksittäisen turvetuotantoalueen kuivatukset aiheuttavat valumavesien sulfidiperäistä happamuutta ja metallikuormitusta. Mustaliuskealueiden rikkipitoisuuden vuoksi myös niille sijoittuvien louhosalueiden, kuten kaivosten, kiviaines voi hapettuessaan tuottaa voimakkaasti happoa. Kainuussa maaperän ja näin ollen myös pohjaveden happamuus vaihtelee alueellisesti paljon ja vaikuttaa myös pintavesistöjen alueelliseen happamoitumisherkkyyteen. Luontaisesti happamia lähdevesiä on esimerkiksi Suomussalmen koillisosassa sekä Kuhmon ja Sotkamon eteläisissä osissa. Monet suo-ojitukset ovat lisänneet alueen latvavesistöjen happamuutta.