3.2.3 Vesistöjen säännöstely ja rakentaminen
Vesistörakentaminen ja säännöstely ovat muuttaneet huomattavasti Oulujoen vesistöjen pääreittien vesiä. Oulujärveen laskevat Hyrynsalmen ja Sotkamon reitit rakennettiin vuosina 1941–1963 ja Oulujoki vuosina 1948–1957. Koskipinta-ala on vähentynyt murto-osaan alkuperäisestä. Patojen lisäksi vesistöjä ja pienvesiä ovat muuttaneet niin jokien perkaukset kulkureiteiksi kuin uiton, maankuivatuksen tai osin tulvasuojelun tarpeisiin tehdyt muokkaukset. Pääsääntöisesti uiton perkaukset ovat kohdistuneet koski- ja niva-alueille, mutta esimerkiksi uoman oikaisuja on tehty myös hitaammin virtaaville osille. Kainuussa tervankuljetus ja asutuksen laajeneminen sekä yleisen elintason nousu lisäsivät kuljetusten määrää vesireiteillä 1800-luvulle tultaessa. Myös tulvasuojelu ja viljelysmaan lisätarve tulivat vähitellen ajankohtaisiksi. Valtion toimesta Kainuun päävesireittejä perattiin laajalti vuosina 1823–1824. Sittemmin 1940-luvulla alkanut vesistöjen rakentaminen ja koskien koneelliset uittoperkaukset sekä metsätalouden hajakuormitus ovat muuttaneet uomien hydrologisia ja morfologisia ominaisuuksia sekä vedenlaatua. Suunnittelualueella on perattu useita satoja kilometrejä virallisia uittoväyliä. Jokiuitto on loppunut ja uittosäännöt kumottu. Pääosa peratuista virtavesistä on kunnostettu.
Säännöstelyn kehittäminen
Lentuaa ja Lammasjärveä lukuun ottamatta kaikki Oulujoen vesistön suurimmat järvet on säännöstelty. Oulujoen vesistössä on kaikkiaan 12 säännösteltyä järveä, joissa talvialeneman suuruus on keskimäärin yli 1,5 metriä, tai talvialeneman suuruus suhteessa keskisyvyyteen on yli 25 %. Näissä järvissä säännöstelyn katsotaan olevan voimakasta. Edellä mainitulla kriteereillä määritettynä yli 40 km² pinta-alaltaan olevia voimakkaasti säännösteltyjä järviä ovat Oulujärvi (887 km²), Kiantajärvi (188 km²), Vuokkijärvi (51 km²) sekä Sotkamon reitin Rehja–Nuasjärvi, Kiantajärvi, Sapsojärvet, Pirttijärvi–Kaitainjärvi (152 km²) ja Ontojärvi–Nurmesjärvi (105 km²).
Tiedossa ei ole hankkeita, jotka tähtäisivät vesivoiman lisärakentamiseen Oulujoen vesistössä. Vuonna 2013 tehtiin selvitys Oulujoen ja Sotkamon reitin kehittämisestä poikkeuksellisia tulvatilanteita varten. Sen pohjalta on muun muassa määritetty Oulujärvelle säännöstelyn ylärajan suositus tasolle NN+123,00 m. Lisäksi Sotkamon reitillä säännöstelijällä on tarkoitus hakea lupamuutosta Nuasjärven juoksutussääntöön Kiimasjärven tulvatilanteessa sekä lupamuutosta, jolla poikkeuksellisessa syksyn tulvatilanteessa voidaan ottaa käyttöön lisää varastotilavuutta Sotkamon reitillä. Näillä toimenpiteillä parannetaan Oulujärven ja Oulujoen tulvasuojelua.
Oulujoen ala- ja keskiosalla säännöstelyn kehittämisvaihtoehtoja on selvitetty laajalti, mutta menetelmien vaikuttavuudesta on vähän näyttöä. Pääuoman ekologisen tilan parantamismahdollisuudet ovat säännöstelykäytäntöjä kehittämällä rajallisia, koska voimataloudelle ei voida aiheuttaa merkittävää haittaa. Ekologisen tilan kehittäminen muilla keinoin on kuitenkin edelleen tarpeen. Jos ilmastonmuutos etenee oletetusti, joudutaan säännöstellyiden järvien säännöstelylupien toimivuutta arvioimaan muuttuneissa olosuhteissa. Useisiin lupiin pitää hakea muutosta siten, että muuttuneet valunta- ja virtaamaolosuhteet huomioidaan.
Terrafamen kaivos ottaa Kolmisoppijärvestä osan tarvitsemastaan raakavedestä. Järven luusuaan rakennetulla padolla säännöstellään sekä järveä että Tuhkajoen virtaamaa. Luvan mukainen säännöstelyväli on 4 m. Kaivosyhtiö suunnittelee toiminnan laajentamista Kolmisopen alueelle, mikä vaikuttaisi myös vesijärjestelyihin.
Kalankulun edistäminen
Oulujoen pääuomassa, Oulujärven alapuolella on seitsemän voimalaitosta ja Utosjoen suulla yksi pieni laitos. Vaelluskalat pääsevät Merikosken kalatien ansiosta Montan padolle asti. Oulujoen vesistön muissa voimalaitoksissa ei ole toistaiseksi kalateitä, joten padot ovat merkittäviä vaellusesteitä. Montan padon yhteyteen on rakennettu ylisiirtolaite.
Hyrynsalmen reitillä on viisi voimalaitosta ja yksi säännöstelypato, ja Sotkamon reitillä on neljä voimalaitospatoa. Kainuussa on lisäksi vanhoja jokiuomiin rakennettuja vesilaitospatoja esimerkiksi Sotkamon reitin sivuvesissä. Patojen esteellisyys riippuu muun muassa niiden korkeudesta, juoksutettavan veden määrästä ja ylävirtaan pyrkivän eliöstön uintikyvystä. Merkittävästi rakennettuja tai säännösteltyjä jokia on seitsemän.
Etenkin puroissa ja noroissa tierummut ja paikoin siltarakenteet rajoittavat vesieliöiden vapaata liikkumista. Niiden aiheuttaman esteellisyyden vähentäminen on osa purojen elinympäristökunnostusta. Vesieliöiden vapaa liikkuminen tienalitusrakenteiden läpi tulee varmistaa aina, kun rakenteita tehdään tai kunnostetaan.
