7.1 Taustaa toimenpiteiden suunnittelulle

Pohjavesien kemiallinen ja määrällinen tila arvioitiin ensimmäisen kerran vuonna 2009. Tuolloin tarkastelluista runsaasta 550 pohjavesialueesta 11 tunnistettiin riskialueiksi. Riskialueista Raahen Antinkangas luokiteltiin huonoon kemialliseen tilaan. Selvityskohteiksi jäi 72 pohjavesimuodostumaa, joista ei ollut saatavilla riittävästi pohjaveden laatu- tai korkeustietoja riskien arvioimiseksi. Toisen kerran pohjavesien tila arvioitiin keväällä 2013. Riskikohteiksi tunnistettiin 32 pohjavesialuetta. Niistä valtaosa oli ensimmäisen vesienhoitokauden selvityskohteita. Raahen Antinkankaan kemiallinen tila oli edelleen huono.

Tuorein pohjavesien tilan arviointi tehtiin hoitokautta 2022–2027 varten. Riskipohjavesialueiksi nimettiin 35 muodostumaa, joiden pohjavedessä oli joko havaittu ympäristönlaatunormin ylittäviä haitta-aine­pitoisuuksia tai niiden vaikutusalueella oli useita merkittävästi pohjaveden laatua uhkaavia riskitoimintoja. Riskinarvioinnissa hyödynnettiin muun muassa kemiallisen tilan luokittelun kriteeristöön perustuvaa pohjavesi­tietojärjestelmän (POVET) riskipisteytystä. Riskialueisiin tuli vain vähän muutoksia edelliseen luokitteluun verrattuna. Kaikki pohjavesialueet luokiteltiin hyvään kemialliseen ja määrälliseen tilaan. Selvityskohteiksi jäi 43 pohjavesimuodostumaa. Antinkangas poistettiin pohjavesiluokituksesta vuosina 2017–2019 toteutetun vesienhoitolainsäädännön mukaisen pohjavesialuemääritystyön yhteydessä.

Vedenottamoiden suoja-alueet

Koko Suomessa on perustettu noin 220 vedenottamoiden suoja-aluetta. Vesienhoitoalueella niitä on 22 (taulukko 7.1). Suoja-alueista valtaosa on perustettu 1970-luvulla. Niiden suoja-aluemääräykset ovat monilta osin jo siinä määrin vanhentuneita, että ne tulisi päivittää.

Valokuva harjusta.

Taulukko 7.1. Vedenottamoiden suoja-alueet vesienhoitoalueella.

Kunta

Pohjavesialue

Vedenottamo

Päätösvuosi

Haapajärvi

Pitkäkangas

Kinnula

1969

Haukipudas

Saviaronkangas

Saviaronkangas

1974

Ii

Korkiakangas

Korkiakangas

1972

Kempele

Kempeleenharju

Monkkanen

1985

Kempele

Kempeleenharju

Tuohinonoja

1998

Kärsämäki

Porkankangas

Porkankangas

1974

Liminka

Rantakylä

Foudila

1973

Muhos

Hirsijärvi-Ahmas

Hirsijärvi IV ja V

2008

Oulu

Hangaskangas

Hangaskangas I

1973

Pudasjärvi

Törrönkangas

Törrönkangas

1972

Pyhäjärvi

Pitkäkangas

Pitkäkangas

1972

Siikalatva

Täperänkangas

Täperä

1972

Taivalkoski

Taivalvaara-Repovaara

Taivalvaara

1969

Taivalkoski

Ohtaoja

Rinnelähteet, Lähdeoja

1970

Yli-Ii

Kyrönniemi

Kyrönniemi

1974

Hyrynsalmi

Mäntykangas

Niva

1977

Kajaani

Hautakangas

Honkamäki

1972

Kajaani

Matinmäki-Mustikkamäki

Matinmäki

1975

Puolanka

Kirkonkylä

Kirkonkylä

1978

Ristijärvi

Saukkovaara

Saukkovaara

1993

Suomussalmi

Haverissärkät-Nuolisärkät

Haverinen

1978

Posio

Soukkavaara

Soukkavaara

1970

Suojelusuunnitelmat

Pohjavesialueiden suojelusuunnitelman sisällöstä ja valmistelusta on säädetty Lain vesienhoidon- ja merenhoidon järjestämisestä (1299/2004) luvussa 2a. Kuntien laatimia suojelusuunnitelmia ja niissä esitettyjä tietoja voidaan hyödyntää vesienhoitosuunnitelmia valmisteltaessa. Toisaalta vesienhoitosuunnitelmassa tai toimenpideohjelmassa voidaan suositella suojelusuunnitelmien laatimista erityisesti riskialueille. Osana vesienhoitosuunnitelmien toimeenpanoa ELY-keskukset seuraavat alueellaan suojelusuunnitelmien laatimista ja valmistumista. Niiden tietoja hyödynnetään tehtäessä ratkaisuja tilanteissa, joissa toiminnasta voi aiheutua pohjavesivaikutuksia.

Vuoden 2019 loppuun mennessä vesienhoitoalueella on laadittu tai päivitetty 73 suojelusuunnitelmaa. Ne kattavat 158 pohjavesialuetta (taulukko 7.2). Valtaosa suojelusuunnitelmiin liittyvistä toimenpiteistä on toteutettu vuoden 2015 lopussa päättyneen ensimmäisen vesienhoitokauden aikana. 1- ja 1E-luokan pohjavesialueista 114:lle on jossain vaiheessa tehty suojelusuunnitelma. Suojelusuunnitelmat kattavat 43 % tärkeistä pohjavesialueista ja 25 % kaikista vesienhoitosuunnitelmassa käsitellyistä pohjavesialueista. Pohjois-Pohjanmaalla suojelusuunnitelma on laadittu 138 pohjavesialueelle (47 % tärkeistä pohjavesialueista) ja Kainuussa 20 pohjavesialueelle (41 % 1- ja 1E-luokan pohjavesialueista).

Kaikille riskipohjavesialueille on laadittu suunnitelma. Jatkossa suojelusuunnitelmia on tarkoitus tehdä osalle selvityskohteista ja tarvittaessa muille tärkeille pohjavesialueille. Lisäksi osaa suunnitelmista on tarpeen päivittää, koska useilla alueilla riskitoiminnot ovat lisääntyneet viimeisen kymmenen vuoden aikana. Suojelusuunnitelmien toteutusta koordinoivat pääasiassa kuntakohtaiset seurantaryhmät.

Taulukko 7.2. Vesienhoitoalueella laaditut pohjavesialueiden suojelusuunnitelmat vuoden 2019 loppuun mennessä.

Kunta

Suojelusuunnitelmaan sisältyvät pohjavesialueet

Laatimisvuosi ja mahdollinen päivitys

Haapajärvi

Pitkäkangas, Kuivikko

2012

Haapavesi

Karhukangas, Apaja, Nevalanmäki, Kivikorpi, Keltaperä, Pirnesjärvi, Koivikonperä, Kokkokangas, Vattukangas, Aittokylä, Varvaskallio, Osmankivuori, Savaloja

2019

Ii

Kotakangas, Aaltokangas

1999, päivitetty 2003

Kalajoki

Kourinkangas A ja B

1994, päivitetty 2012

Kalajoki (ent. Himanka)

Hollanti

1992, päivitetty 2012

Kalajoki (ent. Himanka)

Kurikkala I B

1994

Kempele

Kempeleenharju

1999, päivitetty 2018

Kuusamo

Kirkonkylä

2001, päivitetty 2014

Kärsämäki

Vitikankoski, Porkankangas, Kanaperä-Porkkala, Ruhankangas, Hämeenkangas, Telinkangas

2011

Liminka

Rantakylä

1996, päivitetty 2012

Liminka

Rantakylä, Kärsämänoja, Järvitalo

2012

Lumijoki

Linnakangas

1996, päivitetty 2012

Oulainen

Vaekangas, Pokela

2009

Oulu (ent. Haukipudas)

Saviaronkangas

2006

Oulu (ent. Haukipudas)

Onkamonselkä-Hietakangas, Rajakangas

1999, päivitetty 2003

Oulu (ent. Haukipudas)

Kallioselkä, Siliäkangas

1999

Oulu (ent. Kiiminki)

Jolosharju, Laivakangas, Lamukangas

2011

Oulu

Hangaskangas

1993, päivitetty 2005

Oulu

Isokangas

1993

Oulu (ent. Yli-Ii)

Kyrönniemi, Huiskankangas

2002

Oulu (ent. Yli-Ii)

Tiironkangas, Ritokangas, Välikangas

1999

Oulu (ent. Ylikiiminki)

Vepsänkangas, Isokangas, Jauhokangas A, Valkiaisenkangas, Keihäs­kangas, Juminkangas, Syväojankangas, Kohisevankangas, Konttikangas

2005

Oulu (ent. Ylikiiminki)

Pitämökangas, Palokangas, Makkaramaa, Pälsynkangas, Suoperä

1999

Oulu (ent. Oulunsalo)

Salonselkä

2001

Pudasjärvi

Törrönkangas, Auralankangas-Riekinkangas

2000

Pudasjärvi

Korentokangas A ja B

2000

Pudasjärvi

Sarvivaara, Vaanaharju-Kiviharju, Pitäminmaa, Viinivaara

1995, päivitetty 2005

Pyhäntä

Leiviskänkangas, Palokangas, Kokkomäki, Pitkäkangas, Kivijärvenkangas

2012

Raahe

Antinkangas

1993

Raahe

Palokangas-Selänmäki A ja B

2001, päivitetty 2019

Raahe (ent. Vihanti)

Vihanninkangas, Möykkylä-Mäntylampi, Alpua-Lumijärvenkangas

1998, päivitetty 2018

Reisjärvi

Kantinkangas, Pesokangas

1993/2020

Reisjärvi

Vierikangas

2020

Sievi

Pitkäkangas, Lähteenkangas, Markkula, Isokangas

1992, päivitetty 2012

Siikajoki

Alhonmäki-Isokangas, Vartinvaara

2000

Siikajoki

Koivulankangas-Keltalankangas

2001, päivitetty 2019

Siikajoki

Mikonselkä

2021

Siikalatva

Paskokangas

1997, päivitetty 2013

Siikalatva

Maksinharju, Isokangas, Palokangas, Paskokangas, Vanhantienkangas, Hyppyriharju, Sipola, Haaraoja, Matovaara-Kanasaari, Selänkangas, Sorvonkangas, Luukula, Taninselkä, Pihlajaisenkangas

2013

Taivalkoski

Taivalvaara-Repovaara, Pirinharju, Ohtaoja, Raappananaho, Hoikanharju-Loukusanharju, Martinkangas, Valkeisenkangas, Kurtti, Porolampi, Joukokumpu, Matala-Aho, Saunavaara, Valkeisenharju-Muikkuharju, Pitkälamminkangas

2013

Utajärvi

Kälväsvaara, Viinivaara

1995, päivitetty 2005

Utajärvi

Puolivälinharju-Tervolankangas

2005

Utajärvi

Kokkomaa

1995

Vaala

Laajankangas-Kankari A & B

1998

Kajaani

Koutaniemi

2018

Kajaani

Matinmäki-Mustikkamäki

2010

Hyrynsalmi

Mäntykangas ja Multimäki

2010

Puolanka

Puolangan Kirkonkylä, Kapustakangas ja Rakennuskangas

2010

Kuhmo

Haasionsärkkä

2010

Kuhmo

Mammankaivo

2010

Kuhmo

Tönölä

2009

Kuhmo

Multikangas

2010

Kuhmo

Autiokangas

2013

Kuhmo

Paskokangas

2013

Kuhmo

Isosärkkä

2013

Sotkamo

Vuokatti, Hiukanharju-Pöllyvaara A ja B

2008, päivitetty 2015

Sotkamo

Rimpilanniemi

2015

Suomussalmi

Haverissärkkä-Nuolisärkkä

1995

Suomussalmi

Hietasärkkä

1995

Muut alueelliset suunnitelmat ja hankkeet

Vesienhoitoalueella on aiempien hoitokausien kuluessa toteutettu laajalti pohjaveden suojelun ja kiviaines­huollon yhteensovittamiseen tähtäävää POSKI-hanketta Suomen ympäristökeskuksen, ELY-keskusten, maakuntien liittojen, Geologian tutkimuskeskuksen ja muiden toimijoiden yhteistyönä. Kainuun ympäristökeskus on lisäksi laatinut koko maakunnan kattavan Kainuun pohjavesivarojen ja harjuainesten luonnonvaraselvityksen 1999–2000. Siinä on sovitettu yhteen maa-ainesten ottoa sekä pohjavesivarojen hyödyntämistä ja suojelua. 

Soranottoalueiden tilaa ja kunnostustarvetta on selvitetty ympäristöministeriön, Suomen ympäristö­keskuksen ja ELY-keskusten SOKKA-hankkeessa. Tavoitteena on ollut selvittää maa-ainestenottoalueiden jälkihoitotilanne pohjavesialueilla sekä arvioida alueiden pohjavesiriskejä ja maisemointitarvetta. Pohjois-Pohjanmaalla selvitys valmistui vuonna 2012 ja Kainuussa 2015. SOKKA-hanke on pääsääntöisesti päättynyt, mutta Lapissa selvitykset jatkuvat vielä vesienhoitokaudella 2022–2027. Oulujoen–Iijoen vesienhoitoalueelta hankkeeseen sisällytetään neljä Lapin kohdetta.