7.4.31 Täperänkangas, Siikalatva

Alueen kokonaispinta-ala on 1,99 km2, josta varsinaisen pohjaveden muodostumisaluetta 0,88 km2. Alue muodostuu matalasta ja kapeasta harjusta, jonka aines on pääasiassa hiekkaa. Ydinosassa on paikoitellen jonkin verran soraa. Lievealueilla, missä hiekka on vallitsevana, on yleisesti myös silttejä. Pohjaveden päävirtaussuunta on luoteeseen. Lisävettä pohjavesialue saa Lehtomäen suunnasta tulevasta valunnasta.

Vedenotto ja riskitoiminnot

Alueella sijaitsee yksi vedenottamo. Pohjavesi on lievästi hapanta ja pehmeää. Rautapitoisuus kasvaa, kun ottamoa kuormitetaan voimakkaasti. Kantatie 88 kulkee alueen halki noin kolmen kilometrin matkalta ja valtatie 4 sivuaa pohjavesialuetta puolen kilometrin matkalta. Pohjavesialueelle sijoittuu taajama-alueen tiestöä ja hautausmaa. Osalla asuinkiinteistöistä on kiinteistökohtainen jätevesien käsittelyjärjestelmä. Osa öljysäiliöistä aiheuttaa mahdollisen riskin pohjavedelle. Pohjaveden tarkkailussa on havaittu kertaluonteinen öljyhiilivety­pitoisuuden ylitys, mutta pohjaveden laadullinen ja määrällinen tila on arvioitu hyväksi.

Toimenpiteet

Pohjavesialueelle vuonna 2013 tehty suojelusuunnitelma tulee päivittää. Täperänkankaan vedenottamo on lisätty kloridiseurantaan vuonna 2020 ja seurantaa tulee jatkaa. Porkankankaan vedenottamon suoja-aluemääräykset tulisi lisäksi päivittää. Tämän lisäksi öljysäiliöiden tarkistusten ja hallitun käytöstä poiston lisäämistä edistetään ohjauskeinoin.