4.2.1 Kuormittava toiminta

Kuormituksesta saa yleiskuvan tarkastelemalla ravinteiden ainevirtaamia jokien alajuoksuilla. Rannikkovesiin tulee suunnittelualueen jokien mukana 234 tonnia fosforia ja 4 243 tonnia typpeä vuodessa (taulukko 4.1). Fosforin ainevirtaamasta 44 % ja typen ainevirtaamasta 61 % on luonnonhuuhtoumaa, loput ihmisen aiheuttamaa kuormitusta ja vähäisessä määrin ilmaperäistä laskeumaa. Rannikkovesiin kulkeutuu arviolta 266 000 tonnia kiintoainesta vuodessa. Osa valuma-alueelta liikkeelle lähtevästä kiintoaineesta pidättyy vesistön eri osiin.

Taulukko 4.1. Suunnittelualueen jokien kuljettamat fosforin ja typen ainevirtaamat (tn/v) sekä niiden jakautuminen luonnonhuuhtoumaan, kuormitukseen ja laskeumaan (%). Aineistona Vemala-kuormitusmalli 04/2020.     

Suunnittelualueella merkittävin ravinnekuormittaja on metsätalous (kuvat 4.2 ja 4.3). Valtaosa metsätalouden ravinnekuormasta (n. 90 %) on tuoreiden arvioiden (Vemala 04/2020) mukaan peräisin vanhoilta ojitusalueilta. Kunnostusojitus aiheuttaa ravinteiden lisäksi kiintoaineiden ja orgaanisen aineksen kuormitusta. Maatalouden osuus koko kuormituksesta on noin neljännes. Kuormitusta aiheuttaa etenkin peltojen lannoitus ja ojitus. Haja- ja/tai loma-asutuksen osuus on pieni, mutta koska kuormitus on suurimmillaan kesän alivirtaamakausina, voi se vaikuttaa etenkin pienten järvien tilaan. Jokisuille päätyvän pistekuormituksen osuus fosforin koko kuormasta on vähäinen. Typpikuormasta pistekuormitus muodostaa 9 %, josta noin puolet on peräisin yhdyskuntien käsitellyistä jätevesistä ja puolet turvetuotannosta. Pistemäisiä fosforikuormittajia puolestaan ovat turvetuotanto (60 % fosforin pistekuormasta), kalankasvatus (30 %) ja yhdyskuntajätevedet (10 %).

Kuva 4.2. Suunnittelualueelta rannikkovesiin kulkeutuvan fosforikuormituksen lähteet.

Kuva 4.3. Suunnittelualueelta rannikkovesiin kulkeutuvan typpikuormituksen lähteet.

Suunnittelualueella käynnissä olevia toimenpiteitä kuormituksen vähentämiseksi on kuvattu toimenpideohjelman osassa 1. Hoitokaudella 2022–2027 tavoitteena on vähentää fosforikuormitusta koko alueella noin 25 % ja typpikuormitusta vajaa 15 % nykytasosta. Jotta vesienhoidon ympäristötavoitteet on mahdollista saavuttaa, tarvitaan nykyisten toimenpiteiden tehostamisen lisäksi uusia toimenpiteitä.

Suunnittelualueella on jonkin verran happaman kuormituksen riskiä. Sitä voidaan pienentää entisestään tehokkaalla maankäytön ohjauksella ja riskialueiden hankekohtaisella täsmäkartoituksella. Haitallisia ja vaarallisia aineita kulkeutuu vesiin laskeumana ja mahdollisesti myös alueen toiminnoista.

Asutus

Asutus suunnittelualueella on pääasiassa hyvin harvaa, ja se on keskittynyt muutamiin taajamiin sekä jokivarsiin. Pysyvän asutuksen lisäksi alueella on merkittävä määrä vapaa-ajan asutusta. Oulun alueella asukasmäärän arvioidaan kasvavan, muualla sen arvioidaan pysyvän ennallaan tai vähenevän. Eniten väestö vähenee haja-asutusalueilla. Asutus ja etenkin loma-asutus on keskittynyt vesistöjen välittömään läheisyyteen, mikä lisää sen kuormittavuutta.

Kiiminkijoen varrelle on rakennettu kattava viemäriverkosto Ylikiimingin Vepsänkylältä Haukiputaalle, josta jätevedet johdetaan Oulun Taskilan puhdistamolle. Sinne johdetaan myös Iin taajaman jätevedet. Yli-Iin jätevedenpuhdistamolla käsitellään kirkonkylän kaava-alueelta tulevat yhdyskuntajätevedet. Sisämaassa siirtoviemäreitä ei ole, ja viemäriverkostot kattavat vain taajamat ja paikoin niiden lievealueita. Pudasjärvellä ja Oulun pohjoisissa osissa myös kyliä on viemäröity kunnalliseen verkostoon. Suunnittelualueella on yhdeksän jätevedenpuhdistamoa, joista viisi Iijoen vesistöalueella, näistä suurin Pudasjärvellä. Kuivajoen vesistöalueella sijaitsee pienehkö puhdistamo. Viemäriverkostojen ulkopuolella oli vuonna 2017 Pohjois-Pohjanmaalla noin 12 000 kiinteistöä, joista vakituisessa asuinkäytössä oli 5 000. Kainuussa (Puolanka) viemäriverkoston ulkopuolella olevien 300 talouden jätevedet käsitellään jatkossakin kiinteistökohtaisesti.

Maatalous

Oulujoen pohjoispuolella maataloutta on selvästi vähemmän kuin sen eteläpuolella. Maatalouden aiheuttaman kuormituksen on kuitenkin arvioitu olevan merkittävä vesien tilaa heikentävä tekijä kuudessakymmenessä suunnittelualueen vesimuodostumassa, joista yksi sijaitsee Kainuussa, 26 Lapissa ja 33 Pohjois-Pohjanmaalla. Erityisesti näille vesimuodostumille tulee suunnata tehokkaita vesienhoidon toimenpiteitä. Muualla suunnittelualueella vesiensuojelun taso tulee säilyttää vähintään nykytasolla käyttäen paikallisiin olosuhteisiin parhaiten soveltuvia toimenpiteitä. Suunnittelualueella maatalous on keskittynyt rannikon jokivarsille ja se pohjautuu pitkälti lypsykarjatalouteen ja nurmiviljelyyn. Maatiloja on noin 500 ja maatalousmaata on noin 21 800 ha, josta yli 90 % on nurmia.

Rannikolla maasto on tasaista, mutta itään päin korkeuserot lisääntyvät ja pellot ovat keskimäärin kaltevampia kuin Oulujoen eteläpuolella. Runsaan nurmiviljelyn takia talviaikainen kasvipeitteisyys on yleistä. Nurmia uudistaessa tulee kiinnittää huomiota eroosion estämiseen. Suojavyöhykkeiksi on suunniteltu yli 3 % kaltevuuden peltolohkoista vesiin 30 metrin etäisyydelle rajautuvat alueet.

Peltojen fosforipitoisuus on korkeahko lukuun ottamatta Taivalkoskea ja Iitä. Lannan käyttöön liittyviä toimenpiteitä tulee ottaa käyttöön, jotta lannan ravinteet saadaan käytettyä laajemmalla alueella. Tavoitteena on saada prosessoinnin piiriin 15 % syntyvästä lannasta. Separoidun lannan kuivajaetta voidaan käyttää myös kuivikkeena. Lannan ympäristöystävällisten levitysmenetelmien käyttöön tavoitellaan 33 % lisäystä. Vesienhoidon perustoimenpiteenä on valtioneuvoston asetus, jolla säädellään fosforilannoitusta. Toimenpiteen tavoitteena on ajan mittaan peltojen fosforiluvun pienentäminen tyydyttäväksi. Peltojen fosforipitoisuudet ovat yleisesti laskeneet, vaikka prosessit maaperässä ja vesistössä ovat hitaita. Ravinnehuuhtoumia voidaan vähentää myös edistämällä maan kasvukunnon ylläpitoa neuvonnan, koulutuksen ja tiedotuksen keinoin, kerääjäkasveilla sekä ravinteiden ja orgaanisen aineksen kierrättämisellä. Rannikon läheisillä viljelyalueilla on tarvetta huomioida myös happamuuden torjuntaan liittyviä toimenpiteitä.

Suunnittelualueen pelloista lähes 40 % on paksuturpeisilla mailla. Alueen pääasiallinen viljelykasvi on muutoinkin nurmi, joten lähes koko ala tulee käytännössä olemaan toimenpiteen ”Jo käytössä olevien turvepeltojen nurmet” kohdentamisaluetta.

Olemassa olevia maatalouskosteikkoja on suunnittelualueella vain muutama. Kuormituksen ja hydrologisen muutoksen vaikutusten vähentämiseksi arvioidaan tarvittavan ainakin kymmenen uutta kosteikkoa. Alueella ei ole arvioitu toteutuvan yhtään peruskuivatushanketta. Mikäli sellainen käynnistyisi, tulisi se toteuttaa luonnonmukaisen vesirakentamisen periaattein.

Maatalouden uusille vesiensuojelumenetelmille (kipsi, rakennekalkki ja kuidut) ei suunnittelualueella ole laajamittaista tarvetta, mutta niitäkin voidaan paikallisesti käyttää.

Neuvonnan, koulutuksen ja tiedotuksen keinoin pyritään toimenpiteiden vaikuttavaan kohdentamiseen ja vesiensuojelun huomioimiseen kokonaisvaltaisesti tilan toiminnassa.

Metsätalous

Kiiminkijoelta Kuivajoelle ulottuvalla suunnittelualueella tehdään kunnostusojituksia noin 1 500 hehtaarilla vuosittain. Määrä on merkittävästi laskenut aiemmista vuosista (taulukko 4.2). Kalajoki–Temmesjoki-suunnittelualueeseen verrattuna kunnostusojitusta on selvästi vähemmän. Osin tämä johtuu maaperästä ja korkeuseroista, osin siitä, että kunnostusojitus ei ole yhtä laajalti kannattavaa tai tukikelpoista. Esimerkiksi Taivalkoskelta tulee hyvin vähän ojitusilmoituksia. Metsätalouden vaikutukset näkyvät kuitenkin pohjoisissa vesistöissä selkeämmin, koska muuta kuormitusta on vähän. Kiintoaineen kertyminen latvavesistöihin heikentää monen vesimuodostuman tilaa etenkin Iijoen ja Kiiminkijoen puroissa ja pienvesissä. Vanhoista ojituksista tulee myös ravinnekuormitusta ja paikoin ne ovat muuttaneet valuma-alueen hydrologiaa esimerkiksi äärevöittämällä virtaamia. Kunnostusojituksen vesiensuojelussa tulee siten tarpeen mukaan käyttää ravinteita poistavia ja/tai vedenpidätyskykyä parantavia rakenteita ja menetelmiä. Myös humusaineiden ja muun muassa niiden aiheuttaman orgaanisen happamuuden rajoittamiseen tulee kiinnittää huomiota. Rannikon happamien sulfaattimaiden sekä mustaliuskealueiden ojituksissa tulee pysyä pääasiassa entisessä kuivatussyvyydessä lisähappamoitumisen estämiseksi.

Taulukko 4.2. Vuosina 2015–2020 ja vuosina 2008–2012 suunnitellut kunnostusojitukset Kiiminkijoen-Kuivajoen suunnittelualueella vuosikeskiarvoina esitettynä. Arvio tehty Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukselle toimitettujen ojitusilmoitusten perusteella.

Biotalouden kasvu näkyy myös tällä suunnittelualueella ja voi luoda paineita lisähakkuille. Ainakin osin alue olisi Kemin sekä mahdollisten Paltamon ja Kemijärven tehtaiden puunhankinta-aluetta. Vesienhoidon toimenpiteen ”Uudistushakkuiden suojakaistat” suunnittelussa lähtökohtana oli nykyinen hakkuutaso. Vesistöön rajautuvan suojakaistan keskimääräisenä leveytenä käytettiin 15 metriä, koska leveän suojakaistan on todettu yleensä olevan kapeaa tehokkaampi. Suojakaista voi kuitenkin olla tarpeen mukaan vaihtelevan levyinen. Sen laatuun tulisi erityisesti kiinnittää huomiota. Vesienhoidossa ei ole maanmuokkaukselle muita toimenpiteitä kuin hakkuiden suojakaistat, mutta myös maanmuokkaustavan valintaan ja maanmuokkauksen vesiensuojeluun tulisi kiinnittää huomiota. Alueella on laajoja metsähallituksen ja metsäyhtiöiden omistuksessa olevia alueita, jolloin yksittäiset toimenpidealueet saattavat nousta suuriksi. Toisaalta tällöin on mahdollisuus myös vesienhoidon näkökulmien huomioon ottamiseen laajassa mittakaavassa.

”Metsätalouden vesiensuojelun tehostaminen” -toimenpidettä kohdennetaan ensisijaisesti hyvää huonommassa tilassa oleville vesimuodostumille, joissa metsätalous on tunnistettu merkittäväksi paineeksi. Suunnittelualueella on 43 tällaista vesimuodostumaa. Etusijalle asetetaan alueet, jossa metsätalouden paine on merkittävä yksin. Tarvittaessa toimenpidettä voidaan kohdentaa myös erinomaisessa tai hyvässä tilassa oleville vesimuodostumille, joiden tila on riskissä heikentyä ja joissa metsätalous on merkittävä paine. Suunnittelualueella on 86 tällaista vesimuodostumaa. Kohdennus tarkentuu, kun aineisto metsätalouden vesienhoidon painopistealueista valmistuu. Suunnittelussa tulee huomioida myös vanhat ojitusalueet, joita alueella on paljon. Niiden kuormituksen vähentämiseksi ja valuma-alueiden vedenpidätyskyvyn parantamiseksi tulee pyrkiä löytämään keinoja. Nykyisen tasoinen luonnonhoitohankerahoitus ei ole riittävä toimenpiteen toteuttamiseen. Tarvitaan muita rahoitusinstrumentteja tai luonnonhoitohankkeiden rahoituksen merkittävää nostamista. Tarvittavien vesiensuojelurakenteiden määrä tarkentuu suunnittelun myötä. Suunnittelun yhteydessä ja metsäteiden parannushankkeissa tulee varmistaa se, etteivät tierummut muodostu vesieliöille vaellusesteiksi.

Valtakunnalliseksi ohjauskeinoksi on suunnitteilla aineisto metsätalouden vesiensuojelun painopistealueista. Sen yhdeksi pohjatiedoksi tunnistetaan metsätaloudelle herkät vesistöt. Vuonna 2021 on valmistunut myös koko maan kattava paikkatietoaineisto virtavesistä, joissa esiintyy lohikalakanta. Siinä yksi keskeinen tietolähde on Metsähallituksen Iijoella tekemät puroinventoinnit. Raakkujen esiintymisalueet voidaan nykyään huomioida entistä paremmin metsäkeskuksen paikkatietoaineistoissa olevan raakkuvesien puskurivyöhykkeen ansiosta.

Suunnittelijoiden ja urakoitsijoiden koulutuksella varmistetaan uusimman tutkimustiedon ja parhaiden vesiensuojelukäytäntöjen siirtyminen käytäntöön. Metsänomistajille kohdistettavalla tiedotuksella ja neuvonnalla lisätään tietoa vesien tilasta, arvokkaista purovesistä ja metsänkäsittelyn eri vaihtoehdoista sekä vesiensuojelurakenteiden kunnossapidosta.

Maankuivatus vaikuttaa merkittävästi etenkin pienten virtavesien hydrologiseen tilaan. Suunnittelualueella on melko paljon metsäojituksia, mikä on äärevöittänyt virtaamia. Suunnittelualueella on tunnistettu yhdeksän pientä jokea ja vesimuodostumiksi nimettyä puroa, joissa merkittävänä paineena on metsätalouden kuivatuksista johtuva haitallisten alivirtaamajaksojen lisääntyminen. Lisäksi haitta kohdistuu laajaan joukkoon puroja ja noroja, joita ei ole tarkasteltu yksittäin toimenpidesuunnittelussa. Ongelman vähentämiseksi metsätaloussektorille on esitetty toistaiseksi osin kohdentamattomia, alueellisia toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on kuormituksen vähentämisen lisäksi metsätalousalueiden vedenpidätyskyvyn parantaminen. Alueille suunnataan ”Metsätalouden vesiensuojelun tehostaminen” -toimenpidettä.

Teollisuus ja kaivostoiminta

Teollisuus tai kaivostoiminta ei ole merkittävä paine suunnittelualueen vesimuodostumissa. Taivalkoskella Mustavaaran entisellä kaivosalueella oli suunniteltu aloitettavaksi vanadiinipitoisen malmin louhinta, rikastus ja mahdollisesti jatkojalostus. Jätevedet oli tarkoitus johtaa puhdistuksen jälkeen Sirniönjokeen, joka kuuluu Iijoen Kostonjoen vesistöalueeseen. Rahoitus ei järjestynyt toivotulla tavalla, eikä hanketta olla tietojen mukaan käynnistämässä.

Turvetuotanto

Suunnittelualueella on Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueella noin 60 ja Lapin puolella 7 turvetuotantoaluetta. Niistä muutamalla toimintaa ei ollut aloitettu. Turvetuotantoala on vähentynyt merkittävästi edellisen vesienhoitokauden aikana. Tuotannossa, tuotantokunnossa ja kunnostettavana oli noin 7 000 ha vuonna 2019. Pinta-alaltaan eniten turvetuotantoa on Siuruanjoen vesistöalueella, lähes 2 000 ha (0,8 % valuma-alueesta). Turvetuotannon määrä ja kuormitus tulee nykykehityksen valossa vähenemään entisestään hoitokaudella 2022–2027.

Lupamenettely ohjaa turvetuotannon vesiensuojelua. Uusien lupien lupamääräyksissä on pääsääntöisesti edellytetty pintavalutuskentän käyttöä tai vastaavaa vesiensuojelun tasoa. Turvetuotannon vesiensuojelu onkin tehostunut ja 90 %:lla pinta-alasta vesienkäsittelyrakenteena on pintavalutuskenttä. Niistä suurin osa toimii ympärivuotisesti. Lähes kaikki suunnittelualueen pintavalutuskentät on perustettu ojittamattomalle alueelle. Noin 5 %:lla alasta laskeutusallas on ainoa vesiensuojelumenetelmä. Osalla tuotantoalueista sitä täydentää virtaamansäätö. Virtaamansäätö on jossain muodossa käytössä lähes kaikilla tuotantoalueilla ja se onkin tarpeen ylivirtaamatilanteiden yleistyessä. Kemiallinen käsittely on harvoin kustannustehokas ratkaisu. Lisäksi se sisältää happamuutta aiheuttavien aineiden huuhtoutumisen riskin.

Alueellisesti suunnitellut vesienhoidon toimenpiteet kohdistuvat kaikkiin suunnittelualueen turvetuotanto­alueisiin. Suunnittelualueella on yksitoista vesimuodostumaa (Lapin alueella kolme ja Pohjois-Pohjanmaalla kahdeksan), joissa turvetuotanto on merkittävä paine. Näitä on käsitelty erikseen vesistökohtaisissa kappaleissa.

Kalankasvatus

Suunnittelualueella oli vuonna 2020 viisitoista kalankasvatuslaitosta ja noin kymmenen luvanvaraista luonnonravintolammikkoa. Pääosa toiminnasta sijoittuu Iijoen latvavesistöille, Kuusamoon ja Taivalkoskelle. Näistä suurimmat ovat Iijoen Rauta Oy:n sekä Kalankasvatus Vääräniemi Oy:n laitokset.

Kalankasvatus on merkittävä paine yhdessä vesimuodostumassa Iijoen vesistöalueella. Rehevöittävä vaikutus näkyy lähivesistössä, mutta ei Iijoen pääuomassa. Perustoimenpiteet koskevat kaikkia toimijoita. Lupaharkinnassa huomioidaan vesimuodostuman tilan ja vesienhoidon asettamat vaatimukset. Vesiensuojelun kehittämiseen vaikutetaan ohjauskeinojen kautta.

Laskeuma

Maaperään ja vesistöihin päätyy laskeumana ravinteita ja haitallisia aineita. Laskeuma ei ole peräisin vain Suomen omista päästölähteistä, vaan sitä saapuu myös kaukokulkeumana maan rajojen ulkopuolelta. Laskeumaan ei ole mahdollista vaikuttaa riittävän laajalti vesienhoitoalueella toteutettavilla toimenpiteillä, mutta osa esitettävistä toimenpiteistä vähentää esimerkiksi elohopean kulkeutumista maaperästä vesistöihin.

Happamuus

Happamista sulfaattimaista aiheutuneet haitat suunnittelualueella ovat todennäköisesti toistaiseksi rajoittuneet yksittäisiin jokien alaosien sivupuroihin ja -ojiin. Happamien sulfaattimaiden ohella happamuuskuormitusta voi aiheutua mustaliuskekallioperän vaikutusalueiden maankäytöstä. Mustaliuskekallioperää esiintyy Kiimingin mustaliuskevyöhykkeellä Kiiminkijoen alaosalla Kiimingissä ja Haukiputaalla sekä Kalimenojan valuma-alueella. Sijoittumisesta löytyy tietoa muun muassa GTK:n happamat sulfaattimaat -karttapalvelusta.

Turvemaiden ojitukset ovat lisänneet jonkin verran vesistöjen happamuutta. Se johtuu ajoittain kohoavista humuksen (orgaaniset hapot) pitoisuuksista turvemaiden alapuolisissa vesissä. Joillakin alueilla ongelmana voivat olla sekä happamista sulfaattimaista tai mustaliuskealueista johtuva sulfidiperäinen happamuus että turvemailta lähtöisin oleva orgaanisista hapoista johtuva happamuus. Esimerkiksi Kiiminkijoen alaosan sivupurojen sekä Kalimenojan valuma-alueella on ajoittain mahdollista muodostua sekä sulfidiperäistä happamuutta että voimistunutta orgaanista happamuutta. Näistä jälkimmäinen on kuitenkin merkittävin happamuustasoon vaikuttava seikka koko suunnittelualueella. Lisäksi Kalimenojan valuma-alueen turpeiden suuri rautapitoisuus aiheuttaa osalla sivuojista pH:n laskua silloin, kun runsaasti liukoista rautaa kulkeutuu oja- ja purovesien hapellisiin olosuhteisiin.

Sulfaattimaiden yleiskartoituksessa tarkentavia kartoituksia on toteutettu erityisesti turvetuotantoalueilla, mutta myös yksittäisillä muilla kohteilla. Kaikki tiedot tulevat GTK:n karttapalveluun vuoden 2021 loppuun mennessä. Ohjaus maankuivatushankkeissa on voinut jonkin verran edistää happamuuden torjuntaa toistaiseksi heikosti tunnetuilla riskialueilla, mutta happamuusongelmien vähäiseen esiintymiseen ovat vaikuttaneet todennäköisesti hoitokaudella vallinneet sääolosuhteet. On kuitenkin muistettava, että selvitykset kaikkien vesistöjen tilanteesta ei ole tietoa ja etenkin rannikon läheisyydessä sijaitsevien sivupurojen vesistötarkkailu tai -seuranta on puutteellista.

Sulfaattimaiden yleiskartoituksen avulla riskialueiden maankäytössä, kuten kuivatushankkeissa, voidaan toteuttaa muut vesienhoidon täydentävät toimenpiteet. Niistä keskeisimmät ovat kuivatusolojen säätö, tilakohtainen neuvonta, happamien sulfaattimaiden täsmentävä kartoitus sekä säätösalaojitus ja -kastelu. Viimemainittua toimenpidettä on esitetty koko suunnittelualueelle mitoitettuna varsin maltillisesti, sillä alueella ei merkittävissä määrin viljellä kasveja, jotka vaativat suurta kuivatussyvyyttä tai vedenpinnan säätöä. Täsmentävä kartoitus toteutuu riskialueiden maankäyttöhankkeissa (suuremmat infrahankkeet, turvetuotanto, peruskuivatus- ja muut mittavat kuivatushankkeet) jo käytännöksi muodostuneiden tai erikseen edellytettyjen tarkempien kartoituksien kautta. ”Happamien sulfaattimaiden nurmet” -toimenpiteeseen ei alueella ole ollut taloudellista kannustinta, mutta nurmiviljely on pääasiallinen pellon käyttömuoto muutoinkin. Yleiskartoituksia täydennetään happamien sulfaattimaiden riskikartoituksella maatalousmailla. Riskinarvioinnissa otetaan huomioon muun muassa hapontuottopotentiaalin suuruus ja ympäristövaikutukset.  

Happamuuden torjunnan toimenpiteet painottuvat rannikon läheisyyteen. Myös sisämaassa voi olla tarpeen toteuttaa happamuuden torjunnan toimenpiteitä etenkin mustaliuskealueiden maankäytössä. Kuivatusolojen säätö ja maataloudessa myös säätösalaojitus ja -kastelu ovat tehokkaita toimenpiteitä. Erityisesti rannikon happamien sulfaattimaiden metsätaloudessa tarvitaan tilakohtaista neuvontaa. Turvemailta peräisin olevan orgaanisen happamuuden vähentäminen liittyy enimmäkseen metsä- ja maataloussektoreiden toimenpiteisiin. Esimerkiksi putkipadot ja muut veden pidätyskykyä parantavat ratkaisut ehkäisevät virtaamista riippuvaisia happamuuspiikkejä myös turvemailla.

Uusien menetelmien kehittäminen ja käyttöönotto sekä rahoituksellisten ja muiden ohjauskeinojen kehittäminen ovat välttämättömiä edellytyksiä happamuushaittojen hallinnalle. Tarvittaessa riskialueiden suurissa kuivatushankkeissa, YVA-lain mukaisissa maankäyttöhankkeissa ja lupaprosesseissa huomioidaan myös tarkentavat täsmäkartoitukset ja happamuutta ehkäisevät suunnitteluratkaisut. Lisäksi varaudutaan ennakoimattomiin happamuushaittoihin aiempaa kattavammin.