1.9.1 Talousveden ottoon käytettävät vedet

Vedenottoalueilla on huolehdittava, että kaikissa vesimuodostumissa, joista otetaan vettä ihmisen käyttöön enemmän kuin keskimäärin 10 m3 päivässä tai yli 50 ihmisen tarpeisiin, sekä niissä vesimuodostumissa, jotka on tarkoitus ottaa tällaiseen käyttöön, saavutetaan tasapaino pohjavedenoton ja pohjaveden muodostumisen välillä ja pohjavesimuodostumia pilaavien aineiden pitoisuuksien pysyvää ja merkittävää kasvamista ehkäistään. Veden ottoon tarkoitetuissa pintavesimuodostumissa on tarkistettava, että niissä saavutetaan vesiympäristölle vaarallisista ja haitallisista aineista annetun valtioneuvoston asetuksen (1022/2006) mukaiset ympäristönlaatunormit. Lisäksi tulee huolehtia, että vesimuodostumista asianmukaisella vedenkäsittelyllä ja yhteisön lainsäädännön mukaisesti saatava vesi täyttää myös talousveden laatuvaatimuksista ja valvontatutkimuksista annetun sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen (1352/2000) vaatimukset. Jäsenvaltioiden on myös huolehdittava yksilöityjen vesimuodostumien riittävästä suojelusta niiden laadun huononemisen välttämiseksi, jotta juomaveden tuottamisessa vaadittavan puhdistuskäsittelyn tasoa voidaan laskea. Suomessa voidaan vesilain (587/2011, VL) perusteella pohjavedenottamoille perustaa mm. suoja-alueita (VL 4:11).

Vuoksen ja Kymijoen-Suomenlahden vesienhoitoalueiden (Kaakkois-Suomi) yhdyskuntien vedenhankinnasta (60 200 m3/d, v. 2019, sisältäen Iitin vedenoton 1 900 m3/d) on valtaosa pohja- ja tekopohjavettä. Tekopohjaveden osuus kokonaisvedenhankinnasta on 60 % ja pohjaveden osuus 35 % (yhteensä 95 %, 2019). Pintaveden osuus on siis noin 5 %. Tekopohjavettä käytetään Kouvolassa, Lappeenrannassa, Kotkassa, Haminassa ja Pyhtäällä. Kouvolan alueelta johdetaan suuria määriä talousvettä Etelä-Kymenlaaksoon Kotkan ja Pyhtään sekä osittain myös Haminan käyttöön. Kymijoen-Suomenlahden vesienhoitoalueella Kymijoen pintavettä käytetään Kouvolan Kuusankosken kaupunginosan vedenhankinnassa (Kouvolan Pilkanmaan pintavesilaitos). Vuoksen vesienhoitoalueella Imatralla siirryttiin pohjaveden käyttöön v. 1992. Immalanjärven pintavesilaitos on päätetty pitää toimintakuntoisena poikkeustilanteiden varalta.

Kaakkois-Suomen Vuoksen vesienhoitoalueella vesienhoitoasetuksen mukaisia erityisiä vedenhankintavesistöjä ovat Immalanjärvi Imatralla ja Pien-Saimaa (tekopohjaveden raakavesi) Lappeenrannassa. Kymijoen-Suomenlahden vesienhoitoalueella vedenhankintavesistöjä ovat Kymijoki ja Haukkajärvi (tekopohjaveden raakavesi).

Erityisiin alueisiin kuuluvat myös kaikki 89 vedenhankintaa varten tärkeää pohjavesialuetta (tilanne 08/2021). Niistä 49 sijaitsee Vuoksen vesienhoitoalueella (VHA1) ja 35 Kymijoen-Suomenlahden vesienhoitoalueella (VHA2). Kaakkois-Suomessa vedenhankintaa varten tärkeillä pohjavesialueilla muo­dostuvan pohjaveden määräksi on arvioitu 83,4 milj. m³/a (229 000 m³/d), josta 56,8 milj. m³/ a (156 000 m³/d) muodostuu Vuoksen vesienhoitoalueella (VHA1) ja 26,7 milj. m³/a (73 000 m³/d) muodostuu Kymijoen-Suomenlahden vesienhoitoalueella (VHA2). Vedenhankintaa varten tärkeät pohjavesialueet kattavat Kaakkois-Suomen maapinta-alasta neljä pro­senttia. Luontaisen pohjaveden osuuden odotetaan tulevaisuudessa kasvavan, sillä Kaakkois-Suomessa sekä Vuoksen että Kymijoen-Suomenlahden vesienhoitoalueilla on suunnitelmissa Salpausselkä II:n luontaisten pohjavesivarojen hyödyntäminen tulevaisuuden vesihuollossa.

Kaakkois-Suomen arvioiduista vedenhankintaa varten tärkeiden pohjavesialueiden käyttökelpoisista poh­javesivaroista (229 000 m³/d) on käytössä noin 21 200 m³/d eli noin 10 %.

Kaakkois-Suomen alueen yhdyskuntien vedenotto sekä käytössä ja varalla olevat pohjavedenottamot on esitetty kartalla ( Kuva 6) ja Taulukko 1. Pohjaveden ja tekopohjaveden vedenotto oli yhteensä 20 525 900 m3 vuonna 2019, mikä on 870 000 m3 vähemmän kuin 2012. Iitin osuus Kaakkois-Suomen vuoden 2019 vedenotosta oli 3 %, 707 600 m3 (pohjavesi), joten 2019 pohjaveden- ja tekopohjaveden taustatilanne oli 19 818 300 m3.

Kartta  pohja- ja pintavesimuodostumista, joihin kohdistuu yhdyskuntavedenottoa Kaakkois-Suomessa.

Kuva 6. Pohja- ja pintavesimuodostumat, joihin kohdistuu yhdyskuntavedenottoa Kaakkois-Suomessa.

Taulukko 1. Yhdyskuntien pohjaveden- ja tekopohjavedenotto Kaakkois-Suomessa kunnittain (vuonna 2019). (*) myös tekopohjaveden ottoa (VEETI).

Kunta

Ottamot (käytössä/varalla), kpl

Otettu vesimäärä (2019), (m3/a)

Hamina

3 / 2

213 000 

Iitti, vuodesta 2021 osa Päijät-Hämeen maakuntaa

(7 / 2)

(707 600) 

Imatra

1 / 1

1 512 100 

Kotka

0 / 0

Kouvola

15 / 9 (*)

11 205 100 

Lappeenranta

13 / 2 (*)

5 424 200 

Lemi

2 / 0

87 400 

Luumäki

4 / 0

204 400 

Miehikkälä

4 / 1

58 000

Parikkala

2 / 3

173 600

Pyhtää

1 / 2

1 000

Rautjärvi

2 / 1

269 300

Ruokolahti

3 / 0

168 600 

Savitaipale

4 / 0

102 200 

Taipalsaari

2 / 1

151 200 

Virolahti

3 / 2

248 200 

Yhteensä 93 ottamoa, joista 66 käytössä ja 26 varalla (vuoden 2019 tilanne, jossa Iitti mukana)

66 / 26

20 525 900

Yhteensä 83 ottamoa, joista 59 käytössä ja 24 varalla (Ilman Iitissä sijaitsevia vedenottamoita)

59 / 24

19 818 300

 

Tekopohjaveden valmistaminen

Tekopohjavettä muodostetaan imeyttämällä pintavettä maaperään, jolloin imeytyvä vesi puhdistuu maaperässä vajovesivyöhykkeessä sekä pohjavesivyöhyk­keessä. Pintavettä voidaan imeyttää maaperään joko sadettamalla, imeytysaltaiden kautta tai imeytyskaivoista.

Kaakkois-Suomessa tekopohjavesilaitoksia on 4 kpl: Kuivalan ja Haukkajärven tekopohjavesilaitokset Utin pohjavesialueella Kouvolassa sekä Huhtiniemen ja Han­hikempin tekopohjavesilaitokset Lappeenrannassa. Tekopohjavettä muodostetaan imeyttämällä pintavettä imeytysaltaiden kautta maaperään. Kuivalassa sekä Haukkajärvellä käytetään Haukkajärven pintavettä, Huhtiniemessä läntisen Pien-Saimaan länsiosan pintavettä.

Rantaimeytys

Rantaimeytys perustuu pintaveden imeytymiseen vettä läpäisevien maakerrosten läpi järvestä tai joesta pohjaveteen. Imeytyminen voimistuu, kun pohjaveden pintaa lasketaan pohjavettä otettaessa rannan läheisyydessä sijaitsevalta vedenottamolta.

Osa Kaakkois-Suomen pohjavedenottamoista sijaitsee vesistöjen rannoilla ja rantojen läheisyydessä, joten rantai­meytyminen on niissä mahdollista.