6.4.3 Pienvedet

Pienvesiä ovat mm. purot ja norot, lammet ja lähteiköt. Luonnontilaiset pienvedet ovat monimuotoisia maa- ja vesiekosysteemien kokonaisuuksia, joihin purojen ja norojen reunat olennaisesti kuuluvat. Varjostava puusto luo pienveden ympärille ominaisen kostean ja viileän pienilmaston korostaen pienvesiekosysteemin monimuotoisuutta. Puron tai noron rantapuusto ja muu kasvillisuus toimivat luonnollisena eroosiosuojana ja auttavat sitomaan valuma-alueelta huuhtoutuvaa kiintoainesta ja ravinteita.

Lampien, purojen, norojen sekä lähteiden luonnontila on Pohjois-Karjalassa heikko. Moni pienvesityyppi luokitellaan nykyisin uhanalaiseksi, jopa äärimmäisen uhanalaiseksi. Pienvesien luonnontilaisuutta koskevien 2000-luvun alussa tehtyjen selvitysten mukaan virtavesiuomat ovat monin paikoin pirstoutuneita, ja täysin luonnontilaisena tai luonnontilaisen kaltaisena säilyneitä uomia on hyvin vähän (Ohtonen ym. 2005). Lähdepurojen luonnontilaisuus on muita noroja ja pikkupuroja parempi, tosin niistäkin suurin osa on osittain tai kokonaan muutettuja. Vesistöiksi luettavien virtavesien luonnontilaisuutta ei myöskään voi pitää tyydyttävänä. Pohjois-Karjalan kalataloudellisesti ja luonnonsuojelullisesti arvokkaiksi luokitelluista virtavesistä pääosa on osittain menettänyt luonnontilaansa jo 1990-luvulle tultaessa.

Pohjavesialueiden E-luokitus

Pohjavesivaikutteisiin ekosysteemeihin kuuluvat erilaiset lähteet, pohjavesivaikutteiset suot, korvet, letot ja tervaleppäkorvet. Lähteisiin sisältyvät avolähteet, lähdepurot ja -norot, tihkupinnat ja lähteiköt. Vesienhoitolainsäädännön edellyttämä pohjavesialueiden uudelleen luokittelu ja siihen liittyvä alueiden E-luokitus toteutettiin Pohjois-Karjalassa vuosina 2017-2019. E-luokittelun yhteydessä kartoitettiin pohjavesialueiden pohjavedestä riippuvaiset ekosysteemit, mm. lähteiköt (Luostarinen ja Keski-Karhu, 2020).

E-luokkaan luokitellaan pohjavesialueet, joissa esiintyy merkittäviä pohjavedestä riippuvaisia ekosysteemejä. Kartoituksen mukaan Pohjois-Karjalan pohjavesialueilla sijaitsee runsaasti pohjavesivaikutteisia ekosysteemejä, joista osa on erityisen hienoja ja arvokkaita. Pohjois-Karjalan 333 pohjavesialueesta 31 % luokiteltiin E-luokkaan (Luostarinen ja Keski-Karhu, 2020). Heinävedellä luokiteltiin E-luokkaan kaksi pohjavesialuetta. Lähteikköjä ja merkittäviä ekosysteemejä esiintyy eniten Joensuussa, jossa myös pohjavesialueita on eniten. Ne painottuvat maakunnan etelä- ja keskiosiin. Lähteikköjä esiintyy runsaasti muun muassa toisen Salpausselän alueella, joka ulottuu Kiteeltä ja Tohmajärveltä Joensuuhun ja Kontiolahden eteläosiin asti. Yksittäisten lähteikköjen merkitys alueellisen monimuotoisuuden kannalta korostuu maakunnan pohjoisosissa, jossa ne ovat harvinaisempia. Kaikista merkittävimmät ekosysteemit erottuvat voimakkaan pohjavesivaikutuksen, erityisen monipuolisen ja runsaan lähdekasvillisuuden ja laajuuden ansiosta. Merkittävimmät ekosysteemit ovat yleensä luonnontilaltaan hyvin säilyneitä, vaikka ne eivät olisikaan täysin luonnontilaisia.

Pienvesien luonnontilaa muuttaneet tekijät

Pienvesiluontoa ovat eniten muuttaneet metsätalouden toimenpiteet. Suurin osa virtavesistä on jossakin vaiheessa perattu, ja ojitus on merkittävästi vaikuttanut purojen ja niiden lähiympäristöjen luonnontilaan veden laatuun ja elinympäristöjen muutoksiin (mm. liettyminen). Tehokkaimpia käytettävissä olevia vesiensuojelumenetelmiä käytetään nykyisin vain osassa kunnostusojituskohteista. Puron ja noronvarsien lähiympäristöjen merkittävin luonnontilaa alentava tekijä ovat hakkuut, jotka ulottuvat usein aivan rantaan saakka.

Metsätaloustoimet ovat keskeisenä syynä myös lähteiden luonnontilan heikkenemiseen. Haitallisimpia ovat olleet ojitukset, joiden seurauksina lähde on voinut tuhoutua kokonaan tai sen vesitalous muuttua oleellisesti. Lähteen reunalle ulottuvat hakkuut muuttavat lähteiden valaistus- ja lämpöoloja. Metsätaloustoimien ohella vedenotto eli kaivojen rakentaminen lähteisiin on merkittävästi vaikuttanut lähteiden luonnontilaan. Myös soranotto on monin paikoin tuhonnut lähteitä.

Pohjois-Karjalassa suolampien tilaa ovat muuttaneet erityisesti niihin tulevien uomien sekä laskupurojen perkaukset ja ojitukset. Laskupuron perkaus johtaa lammen vedenpinnan laskuun, mikä on nähtävissä itse purossa, mutta myös lammen rantatörmissä ja suoreunan liettymisenä. Suolampien lähiympäristöjä ovat muuttaneet lähinnä ojitukset ja hakkuut, harjulampien taas soranotto ja hakkuut. Paikoin lampien ja pienten järvien luonnontilaisuutta uhkaa myös rantarakentaminen.

Luonnontilan heikentymisen vaikutukset

Metsätaloustoimet huonontavat usein alapuolisten purojen veden laatua ja puron rakennetta elinympäristönä. Ojitusten lisäämä kiintoaine- ja rautakuormitus voi muuttaa pohjan elinympäristöjen laatua ja siten selkärangattomien lajien yhteisörakennetta sekä aiheuttaa toksisia vaikutuksia selkärangattomille ja kaloille. Purojen perkaukset ja rantametsien hakkuut ovat muuttaneet puron energiatasetta ja valaistusolosuhteita ja vaikuttaneet siten eliöyhteisöjen rakenteeseen. Elinolojen muuttumisen seurauksena mm. purojen sammallajit ovat kärsineet merkittävästi, mikä vaikuttaa myös mm. selkärangattomien eliöyhteisöihin.

Lähteiden tuhoutuminen on johtanut lähteistä riippuvaisten lajien taantumiseen. Lähdesammalissa valtakunnallisesti ja alueellisesti uhanalaisten ja valtakunnallisesti silmälläpidettävien lajien osuus on suuri, Pohjois-Karjalassa se on ollut 2000-luvun alussa 42 prosenttia (Virtanen 2003, Ohtonen ym. 2005). Alueellinen uhanalaistuminen liittyy pääsääntöisesti lähteiden vähenemiseen Etelä-Suomessa. Monet Pohjois-Suomessa elinvoimaiset lajit ovat alueellisesti uhanalaisia Etelä-Suomessa.

Pienten järvien (3–10 ha) valuma-alueilla tehdyt hakkuut ja maanmuokkaus lisäävät vesien orgaanista ja epäorgaanista kuormitusta, mikä ilmenee liettymien ja rehevöitymisen lisääntymisenä. Lampien laskulla on ollut haitallisia vaikutuksia linnustoon.

Lainsäädäntö ja muut ohjauskeinot

Pienvesien luonnontilan vaarantaminen on vesilaissa kielletty. Siihen vaaditaan aina poikkeuslupa aluehallintovirastosta. Lähteiden ja purojen välittömät ympäristöt ovat metsälain tarkoittamia erityisen tärkeitä elinympäristöjä.  Pienvesien suojelu- ja kunnostusstrategian (Ympäristöministeriö 2015) visiona on turvata Suomen luonnontilaisten pienvesien säilyminen ja arvokkaiden muuttuneiden pienvesien tilan paraneminen kunnostuksen kautta. Tarve päivittää pienvesien tilaa ja sijaintia koskevat tiedot sekä lisätä tietojen avoimuutta on tunnistettu eri toimialoilla. Myös lisää ymmärrystä ja tietoisuutta pienvesien luonnonarvoista tarvitaan. Yhteisenä tavoitteena on pienvesien uhanalaisuuden pysäyttäminen tiedon lisäämisellä, suojelun tehostamisella sekä kunnostustoimilla. Pienvesien kunnostustoimia toteutetaan mm. HELMI-elinympäristöohjelman rahoituksella. Lisäksi tietopohjaa pienten virtavesien tilasta parannetaan Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) PUROHELMI-hankkeessa.