14.4 Vastuu toimeenpanosta ja vaikutus viranomaisten toimintaan

Ympäristöministeriö sekä maa- ja metsätalousministeriö ohjaavat yleisellä tasolla vesienhoitosuunnitelmien toimeenpanoa ja toteutuksen seurantaa omalla toimialallaan. Valtio edistää toimien toteuttamista talousarviomäärärahojen ja valtiontalouden kehysten puitteissa sekä muilla käytettävissä olevilla keinoilla. Eri hallinnonalat edistävät vesienhoitotoimenpiteiden toteutusta omien talousarvioidensa ja kehystensä puitteissa. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset, aluehallintovirastot, Metsähallitus, Suomen metsäkeskus, maakunnan liitot ja kunnat toimivat toimivaltansa puitteissa vesienhoitosuunnitelman tavoitteiden saavuttamiseksi.

Vesienhoitosuunnitelmien toimenpiteiden toteutus riippuu monen eri tahon toimista. Näitä ovat esimer-kiksi vesialueiden omistajat, toiminnanharjoittajat, yritykset, kotitaloudet, kansalaisjärjestöt, valtion sektoriviranomaiset, aluehallintovirastot, kunnat, maakuntien liitot, tutkimuslaitokset, etujärjestöt, yhdistykset ja vapaaehtoiset toimijat. Ensisijainen vastuu toimien toteuttamisesta on toimijoilla (mm. vesialueiden omistajat, toiminnanharjoittajat, kansalaiset, järjestöt), jotka vaikuttavat toiminnallaan vesien tilaan. Monet vesiensuojelua edistävät toimet perustuvat vapaaehtoisuuteen ja eri tahojen yhteistyöhön ja valmiuteen kehittää ja osallistua niiden rahoitukseen ja toimeenpanoon. Myös monet ohjauskeinot perustuvat vapaaehtoisuuteen. Vuoksen vesienhoitosuunnitelmassa (osa 1) on käyty tarkemmin läpi toteutuksen vastuutahoja toimintokohtaisesti (www.ymparisto.fi/vesienhoitoalue/vuoksi).

Vesienhoitosuunnitelma on otettava huomioon lupakäsittelyssä ja viranomaistoiminnassa. Ympäristönsuojelulakiin ja vesilakiin perustuvilla luvilla on tärkeä merkitys vesienhoitotoimenpiteiden toteutuksessa ja vesienhoidon ympäristötavoitteiden saavuttamisessa. Lupaa edellyttävää yksittäistä hanketta koskevat velvoittavat toimet määritellään lupamenettelyissä, jotka perustuvat aineelliseen lainsäädäntöön, kuten vesilakiin (587/2011), ympäristönsuojelulakiin (527/2014), maankäyttö- ja rakennuslakiin (132/1999) sekä luonnonsuojelulakiin (1096/1996). Vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä annetun lain (1299/2004) luvussa 4 säädetään ympäristötavoitteista, jotka tulee ottaa huomioon eri lakien mukaisessa päätöksenteossa. Lupamenettelyissä tulee ottaa tarpeellisilta osin huomioon, mitä vesienhoitosuunnitelmassa esitetään toiminnan vaikutusalueen vesien tilaan ja käyttöön liittyvistä seikoista.

EU-tuomioistuin on linjannut Weser-tuomiossa (C-461/13) vuonna 2015, että vesienhoidon ympäristötavoitteet ovat oikeudellisesti sitovia suhteessa hankkeiden lupaharkintaan. Suomessa ne hahmotettiin vesienhoitolain säätämisen aikaan lähinnä vesienhoidon suunnittelua ohjaaviksi tavoitteiksi. Weser-ratkaisu huomioon ottaen on perustellusti tulkittu, että ympäristötavoitteet sitovat myös vesipuitedirektiivin mukaista lupien saattamista ajan tasalle. Vesilaissa ja ympäristönsuojelulaissa edellytetään, että vesienhoitosuunnitelma otetaan lupaharkinnassa huomioon (VL 3:6, YSL 51 §).  Vesienhoitosuunnitelmaan sisältyvien ympäristötavoitteiden huomioon ottaminen ei ole lupaviranomaisen vapaassa harkinnassa, vaan viranomaisen on otettava nämä huomioon päättäessään siitä, voidaanko hankkeelle myöntää lupaa ja millaisia määräyksiä lupaan tulisi liittää. Lupaviranomaisen on, arvioidessaan hankkeen vaikutuksia ja luvan myöntämisedellytyksiä, arvioitava mitä hankkeesta johtuva kuormitus ja muutos vesiympäristössä merkitsee ympäristötavoitteiden saavuttamisen näkökulmasta ja otettava tämä huomioon intressivertailussa yleiselle edulle aiheutuvana hyötynä tai menetyksenä. Kiellettynä yleisen edun sanottavana loukkauksena pidetään sellaista hankkeen aiheuttaman olennaisen lisäkuormituksen vesistössä aiheuttamaa kokonaisvaikutusta, joka johtaa pintavesimuodostuman tilan tai sen laadullisen tekijän heikkenemiseen.  (Vesienhoitosuunnitelma, osa 2, luku 9).