10.3.6 Asutus ja maankäyttö

Pohjois-Karjalassa asutus on pääosin väljää ja tasaisesti levittynyttä. Asutusta on kuitenkin keskittynyt myös muutamille pohjavesialueille, esimerkiksi Nurmeksen ja Kiteen kaupunkien keskustat sijaitsevat tärkeillä pohjavesialueilla. Myös joidenkin kuntien, kuten Liperin, Kontiolahden ja Kiteen taajamia sijaitsee pohjavesialueilla. Suurella osalla pohjavesialueista asutusta on kuitenkin vain hyvin vähän tai ei lainkaan: noin 80 prosentilla Pohjois-Karjalan pohjavesialueista asutusta on vain 0–5 prosenttia alueen pinta-alasta. Asutus vaarantaa pohjavettä pääasiassa mahdollisten jätevesi- ja öljypäästöjen vuoksi. Muita asutukseen liittyviä riskitoimintoja ovat kaatopaikat, rakennusalueet, hautausmaat ja vapaa-ajan alueet.

Puutteellisesti käsiteltyjen jätevesien päätyminen pohjaveteen on yleisin asutuksen aikaansaama pohjaveden pilaantumisriski. Pohjaveden laatua voivat heikentää kiinteistöjen huonosti toimivat jätevesijärjestelmät, kuten esim. ulospäin vuotavat saostuskaivot tai väärin toteutettu jätevesien imeytys maaperään. Näiden seurauksena pohjaveteen voi kulkeutua taudinaiheuttajamikrobeja, jotka voivat säilyä pohjavedessä jopa kuukausia. Näissä tapauksissa kiinteistön oma tai mahdollisesti esim. naapurin kaivo voi pilaantua käyttökelvottomaksi. Oman riskinsä aiheuttavat pohjavesialueilla olevat vanhat viemäriverkostot.

Pohjois-Karjalassa haja-asutusalueiden viemäriverkostot ovat pääosin rakennettu, eikä merkittäviä hankkeita ole enää ollut viime vuosina. Uusia hankkeita ei ole myöskään näköpiirissä. Tähän vaikuttaa osaltaan myös valtion rahoitustuen loppuminen haja-asutusalueiden vesihuoltohankkeille. Viemäriin liittymisaste on 78 %, eikä liittymisasteen ennusteta enää tästä nousevan.

Asutukseen liittyvä pohjavesiriski ovat myös asuinkiinteistöjen vanhat, pääosin 1960- ja 1970-luvuilla asennetut lämmitysöljysäiliöt, joita sijaitsee vedenhankintaa varten tärkeillä pohjavesialueilla arviolta kymmeniä tuhansia kappaleita. Pientalojen maanalaiset öljysäiliöt ovat yleensä tilavuudeltaan 3000–5000 litraa (Gustafsson ym. 2006). Esimerkiksi Nurmeksen Porokylän tärkeältä pohjavesialueelta on kartoitettu maanöljysäiliöitä noin 140 kappaletta, joista noin 20 on vedenottamon lähisuojavyöhykkeellä. Lämmitysöljyä voi päästä pohjaveteen säiliöiden ja putkistojen vuodoista sekä täyttöhäiriöissä ja kuljetusonnettomuuksissa. Pohjaveteen kulkeutuneet öljyt hajoavat hitaasti ja ne säilyvät pohjavedessä vuosia.

Kaatopaikoilta kulkeutuu kaatopaikkajätteen ja sen alapuolisen maaperän läpi imeytyneitä suotovesiä, joissa eri haitta-aineiden pitoisuudet voivat olla korkeammat kuin tavallisissa jätevesissä. Suoto- ja hulevedet voivat pohjaveteen päästessään kohottaa esimerkiksi pohjaveden sähkönjohtokykyä, orgaanisen hiilen kokonaispitoisuutta sekä typpi- ja kloridipitoisuutta.

Rakentaminen saattaa vaikuttaa pohjaveden laatuun ja määrään pohjavettä suojaavaa maaperää ohennettaessa. Maanpinnan päällystäminen vähentää pohjaveden muodostumista. Pohjaveden virtauksia ohjaavien kallioperäkynnyksien louhiminen voi myös vaikuttaa samalla tavoin. Rakentamisen monimuotoisuuden vuoksi ei ole voitu osoittaa aineita, jotka ilmentäisivät yksinomaan rakentamisen vaikutuksia pohjavedessä. Rakentamisen aiheuttama pohjavedenpinnan aleneminen voidaan kuitenkin osoittaa pohjaveden pinnankorkeuksia mittaamalla.

Hautausmailta kulkeutuu ympäristöön maaperän läpi imeytyneitä suotovesiä ja salaojien hulevesiä. Pohjavesitutkimuksissa ei kuitenkaan ole löytynyt selkeää haitta-ainetta, joka yksiselitteisesti osoittaisi hautausmaan vaikutuksia pohjavedessä.

Pohjavettä mahdollisesti vaarantavia vapaa-ajan alueita ovat esimerkiksi moottoriurheilu- ja ampumaradat sekä golf- ja urheilukentät. Näissä toiminnoissa käytetään ja varastoidaan polttoaineita, öljyjä, lannoitteita, torjunta-aineita ja muita pohjavedelle haitallisia aineita. Osaa näistä alueista myös kastellaan, jolloin syntyy suoto- ja hulevesiä. Esimerkiksi golfkenttien on todettu kohottaneen pohjaveden typpi- ja torjunta-ainepitoisuuksia.

Maalämpöjärjestelmät kasvattavat suosiotaan maailmanlaajuisesti. Energiakaivot ovat nykyään maapiirejä huomattavasti yleisempiä. Suomessakin yksityiset ihmiset valitsevat yhä useammin talonsa lämmitysmuodoksi maalämmön. Maailmalla ja Suomessakin rakennetaan jo myös suuria energiakenttiä, jotka voivat sisältää useita satoja energiakaivoja. Pohjoismaissa energiakaivot porataan pääsääntöisesti kallioon ja tällöin porareikä täyttyy yleensä itsestään vedellä. Suomessa maalämpöpumppuja aloitettiin käyttämään 1970-luvun puolivälistä alkaen. Maalämpöpumppuja oli Suomessa asennettu vuonna 2012 yli 80 000 kappaletta ja niitä myytiin vuonna 2012 13 000 kappaletta (Juvonen & Lapinlampi 2013).

Energiakaivoihin ja niiden asentamiseen voi liittyä erilaisia pohjavesivaikutuksia. Kaivon poraus voi aiheuttaa paikallista pohjaveden samentumista, erilaisia epäpuhtauksia voi päätyä kaivorakenteiden ja putkistovuotojen kautta pohjaveteen ja energiakaivo voi myös aiheuttaa muutoksia pohjaveden virtausolosuhteissa ja lämpötilassa. Jos energiakaivo porataan ympäristössä, jossa on pilaantuneita maa-alueita tai pohjavettä, niin pilaantuneille vesille voi syntyä uusia leviämisreittejä.