10.3.2 Peltoviljely

Peltoviljelyn pohjavesivaikutukset riippuvat suuresti alueen hydrogeologisista olosuhteista. Peltoviljelyyn liittyviä pohjavedelle mahdollista riskiä aikaansaavia toimintoja ovat lähinnä lannoitteiden ja torjunta-aineiden käyttö. Keinolannoitteiden lisäksi käytetään orgaanisia lannoitteita. Lannoitteiden ja torjunta-aineiden käyttö on selkeästi vähentynyt ja tarkentunut viimeisten vuosikymmenten aikana. Pohjavesien kannalta typpilannoitteiden käyttö voi olla ongelmallista, ja yleisin maatalouden aiheuttama pohjavesihaitta onkin nitraattipitoisuuden nousu. Lannoituksen seurauksena myös pohjaveden happipitoisuus voi laskea, orgaanisen aineen määrä kasvaa ja fosforin, kloridien, veden kovuuden, sähkönjohtavuuden ja kokonaissuolapitoisuuden arvot kohota (Britschgi 1989, Huttunen ym. 2000, Vuorimaa ym. 2007).

Pohjois-Karjalan alueelle sijoittuu noin 4 prosenttia koko Suomen viljelyksessä olevasta peltoalasta.  Peltoviljelyä on runsaimmin maakunnan eteläisessä osassa Kiteellä ja Tohmajärvellä, läntisessä keskiosassa Liperissä ja Polvijärvellä sekä pohjoisosissa Valtimon-Nurmeksen alueella (ks. kohta 6.5.3). Viljely pohjavesialueilla on Pohjois-Karjalassa suhteellisen vähäistä; eniten maakunnan pohjoisosassa Nurmeksessa sekä eteläosassa Kiteellä.  Muutamilla pienillä pohjavesialueilla, esim. Liperin Ruokolankankaan 2-luokan pohjavesialueella peltoalan osuus voi olla hyvinkin suuri.

Maatalouden rakennemuutos on ollut Itä-Suomessa viime vuosikymmeninä voimakasta; tilojen määrä on vähentynyt, tuotanto tehostunut ja tilakoko kasvanut. Tuotanto on edelleen keskittymässä viljavammille alueille. Maatalouden ympäristökorvausjärjestelmä ohjaa maataloutta edelleen ympäristömyönteisempään suuntaan ohjelmakaudella 2021–2027.