7.3.1 Pielisen reitti

Pielisen reitillä valtaosa ihmisen toiminnan aiheuttamasta ravinnekuormituksesta on peräisin hajapäästöistä, kuten maa- ja metsätaloudesta ja haja-asutuksesta. Pistekuormitusta aiheutuu yhdyskunnista (Nurmes, Lieksa, Juuka), teollisuudesta sekä kalankasvatuksesta. Valuma-alueen latvoilla vesiin on vaikuttanut ensisijaisesti metsätalous, Pielisen pohjoisosan lahtialueilla, Valtimojoen ja Saramojoen vesistön alajuoksulla sekä Vuokonjärven ja Viekijärven alueilla lisäksi maatalous.

Pielisen reitillä on 17 hyvää huonompaan ekologiseen tilaan luokiteltua vesimuodostumaa, joissa ravinne- tai muu kuormitus on arvioitu merkittäväksi painetekijäksi. Lisäksi 30 hyvässä tai erinomaisessa tilassa olevassa vesistössä on tunnistettu riski kuormituspaineisiin liittyen (liite 3). Valtimonjoen vesistössä ravinnekuormituksen vähentämistarpeita on erityisesti valuma-alueen alaosalla (taulukko 20), jossa veden laadullisen tilan parantaminen hyvään luokkaan edellyttäisi SYKE:n mallilaskelmien perusteella ihmistoimintojen aiheuttaman fosforikuorman pienentymistä yli 50 % nykyisestä. Maatalouden merkitys kuormituksessa on vesistön alaosissa suuri, yli kaksinkertainen luonnonhuuhtoumaan verrattuna. Ranta-alueet ovat luontaisesti viljavia ja tehokkaassa viljelyssä yleensä lähellä vesirajaa. Haapajärven Kylänlahti on vuoteen 1995 jatkuneen yhdyskuntajätevesikuormituksen vuoksi voimakkaasti sisäkuormitteinen. Ilmastuksen avulla ravinteiden vapautumista pohjalietteestä on voitu merkittävästi vähentää.

Valuma-alueen alajuoksulla sijaitsee useita matalia, kuormittuneita runsasravinteisia järviä, kuten Patojärvi, Sorsajärvi ja Pohjajärvi. Niiden tilan paraneminen edellyttää merkittävää kuormituksen vähentämistä, mihin liittyviä toimia onkin laajasti jo toteutettu ja vireillä. Myös Vuonisjärvessä ja Vuokonjoessa ravinnekuormituksen vähentämistarve on suuri.

Useissa virtavesiuomissa, kuten Huutojoessa ja Vuokonjoessa tilan parantamistarpeet liittyvät myös rakenteellisiin muutoksiin. Huutojoen valuma-alueella vuolukiviteollisuus on lisäksi vaikuttanut merkittävästi uomien veden laatuun ja kemialliseen tilaan. Kemiallisen tilan turvaamiseksi saatetaan tarvita toimia nikkelipäästöjen vähentämiseksi edelleen.

Taulukko 20. Keskimääräinen fosforikuormitus (P kg/vuosi, 2012–2019, Vemala-kuormitusmalli, elokuu 2020), eri sektoreiden osuus kokonaiskuormituksesta sekä arvioitu ihmistoiminnasta aiheutuvan kuormituksen vähennystarve eräissä hyvää tilaa heikommissa vesistöissä Pielisen reitillä. Lask. + lh = laskeuma ja luonnonhuuhtouma. (Lähde VEMALA-malli, lokakuu 2020)

Vesimuo-dostuma

 

Maa-

talous

%

Metsä-

talous

%

Haja-

asutus

%

Piste-kuorma

%

Hule-

vedet

%

Lask. + lh

%

Fosfori-kuorma

kg/vuosi

Vähennys-tarve P

%

Karhujoki-Valtimojoki-

Hovilanjoki

59

10

2

<1

0

28

16 300

55

Haapajärvi

55

11

2

<1

<1

31

14 000

56

Vuokonjoki

70

4

4

0

0

22

2 000

59

Vuonisjärvi

68

5

3

0

<1

24

300

48

Sorsajärvi

83

1

3

0

0

13

200

59

Pohjajärvi

83

1

3

0

0

13

100

52