16.2.1 Pintavesien ekologinen tila

Joet

Ähtärin ja Pihlajaveden aluetta luonnehtivat reittivedet. Järvien välissä on lyhyitä jokijaksoja ja pidemmät yhtenäiset joet ovat harvinaisia. Osa jokimuodostumista on vain muutaman kilometrin mittaisia järvien välisiä koskijaksoja. Ähtärin reitin alaosa, Pakarinjoki kuuluu tyypittelyn perusteella suuriin kangasmaiden jokiin (valuma-alue yli 1000 km², turvemaita alle 25 % pinta-alasta). Muut Ähtärin reitin joet kuuluvat pääosin keskisuuriin turvemaiden jokiin (valuma-alue 100–1000 km², turvemaita yli 25 % valuma-alueesta). Pihlajaveden reitillä soita on vähemmän ja liki kaikki joet kuuluvatkin keskisuuriin kangasmaiden jokiin. Pienistä 10–100 km² valuma-alueen puroista ja joista on tarkastelussa mukana vain osa. 

Ähtärin ja Pihlajaveden reittien alue on varsin harvaan asuttua metsä- ja suovaltaista aluetta. Järviä on varsin paljon, mutta maatalousmaan osuus on vähäinen. Valuma-alueen ominaisuudet näkyvät jokien vedenlaadussa: vedet ovat ruskeavetisiä ja osin melko tummiakin (taulukko 16.2.1a). Ojitettujen soiden osuus valuma-alueista on suuri. Ravinne- ja kiintoainepitoisuudet ovat kuitenkin kauttaaltaan varsin alhaisia, vaikkakin jonkin verran luonnontilaisia vertailuarvoja korkeampia. Alueella on paljon järviä, joihin saostuu yläpuolisten valuma-alueiden ravinteita, mikä puolestaan laskee alapuolisten jokien pitoisuuksia. Alueen jokia on aikanaan jonkin verran perattu muun muassa uittoa varten. Muutamassa isommassa koskessa on joen sulkeva voimalaitos. Toisaalta osaa jokia ja koskia on kunnostettu kalataloudellisiin tarpeisiin.

Suunnittelualueella on kuitenkin myös varsin arvokasta ja hyvin säilynyttä virtavesiluontoa. Veden laatu on tummasta väristä huolimatta muutoin varsin hyvää. Pihlajaveden reitti kuuluu suurelta osin Natura 2000 -verkostoon.

Taulukko 16.2.1a. Ähtärin ja Pihlajaveden reittien vesistön jokien vedenlaadun ja biologisten laatutekijöiden tietoa vuosilta 2002-2017 (S = Suuri, K = Keskisuuri, p = pieni, k = kangasmaiden, t = turvemaiden joki. pH vuosiminimien log-muunnettu keskiarvo. (Hertta-rekisteri 2020).  *kustannuksia ei ole voitu arvio, E = erinomainen, Hy = hyvä, T = tyydyttävä, V = välttävä ja Hu = huono.

Kolunjoki ja Niemisjoki: Kolunjoki laskee Ähtärinjärveen idästä. Joen valuma-alueella on vain vähän maataloutta, runsaasti turvetuotantoalueita sekä runsaasti pääosin ojitettua suota. Toisaalta vesistöalueella on myös runsaasti pieniä järviä sekä luonnontilaisia soita. Jokireitistö on uomiltaan melko hyvässä kunnossa. Joen vesi on tummaa, mutta ilmentää muuten laadultaan hyvää tilaa, kalasto vain tyydyttävää tilaa. Niemisjoki laskee Moksunjärveen Ähtärin alapuolella. Niemisjoki jakaantuu kahteen jaksoon Niemisjärvi-Pemun molemmin puolin. Joen valuma-alueella on runsaasti järviä, jotka tasaavat joen vedenlaatua. Valuma-alueella on runsaasti turvetuotantoa, metsätaloutta ja ojitettua suota, mutta alue on hyvin harvaan asuttua, minkä vuoksi muuta kuormitusta on varsin vähän. Niemisjoen ravinnepitoisuudet ilmentävät hyvää ja pohjaeläimistö erinomaista tilaa. Joki on uomaltaan varsin hyvässä kunnossa ja joella on myös tehty kalataloudellisia kunnostuksia. 

Arvio: Kolunjoki tyydyttävä, Niemisjoki hyvä ekologinen tila (kuva 16.2.1). 

Ähtärinjärven alapuoliset joet: Ähtärin reitin vedet laskevat etelään Inhanjokea ja Pakarinjokea pitkin. Joet ovat hyvin lyhyitä osuuksia järvien välissä. Inhanjoen muodostuma koostuu kahdesta jokimaisesta osuudesta, Inhanjoesta ja Vääräkoskesta. Inhanjoen suurimmat ongelmat ovat rakenteellisia: joessa on voimalaitoksia ja nousuesteenä toimiva säännöstelypato. Rakentamisasteesta huolimatta jokea ei ole kuitenkaan nimetty voimakkaasti muutetuksi. Pakarinjokea ei ole padottu ja joki on tärkeä koskikalastuskohde. Pakarinjoki ja Inhanjoki keräävät vetensä laajalta yläpuoliselta varsin runsasjärviseltä valuma-alueelta. Järvet tasaavat ja parantavat jokien vedenlaatua, joka tummasta väristä huolimatta ilmentää varsin hyvää tilaa. Kuormitusta aiheuttaa maa- ja metsätalous, yläpuolisten valuma-alueiden turvetuotanto sekä Ähtärin kaupungin ja teollisuuden jätevedet. Kaksiosaisesta Myllypuro-Haapajoesta ei ole ajanmukaista tietoa. Jokea on osin perattu ja siihen kohdistuu maatalouden kuormitusta. Yläpuoliset järvet ovat kuitenkin varsin hyvässä kunnossa ja Myllypuro-Haapajoella on toteutettu kalataloudellisia kunnostuksia ja taimenen kotoutusistutuksia.

Arvio: Pakarinjoki ja Myllypuro-Haapajoki hyvä, Inhanjoki tyydyttävä ekologinen tila (kuva 16.2.1). 

Pihlajaveden reitin yläosa: Pihlajaveden yläpuolella on järviketju ja niiden välisiä melko lyhyitä jokijaksoja. Alue on hyvin harvaan asuttua ja maatalous siten hyvin vähäistä. Merkittävimpiä kuormittajia ovatkin metsätalous ja turvetuotanto, jota varsinkin valuma-alueen latvoilla on melko paljon. Kokonaisuudessaan kuormitus ei ole kuitenkaan erityisen suurta ja ravinnepitoisuudet ilmentävätkin hyvää tilaa. Kiintoainepitoisuudet ovat järvien suuren määrän vuoksi vähäisiä, sen sijaan vesi on varsin tummaa johtuen valuma-alueen suovaltaisuudesta. Järvien välisiä jokijaksoja on jonkin verran perattu ja muutettu, minkä vuoksi niiden hydro-morfologinen tila on vain tyydyttävä-välttävä. Koskia on kuitenkin myös kunnostettu. Ekologisista tekijöistä kalasto ilmentää välttävää-erinomaista tilaa. Jokijaksoilla esiintyy myös taimenta. Pihlajanveden reitti on edustava reittivesi ja kuuluu suurelta osin Natura 2000-suojelualueverkostoon. Lisäksi vesistöalueen kosket on suojeltu koskiensuojelulailla.

Arvio: Maso-Ryönänkoski, Liesjoki ja Hirvijoki tyydyttävä, Mämmikoski-Kirkkokanava hyvä ekologinen tila (kuva 16.2.1). 

Pihlajanveden reitin alaosa: Pihlajaveden alapuolella järvien ja jokiosuuksien vuorottelu jatkuu Uurasjärveen asti, joka puolestaan virtaa Siikasalmen kautta Tarjanteeseen, jota käsitellään Kokemäenjoen vesistöalueen toimenpideohjelmassa. Kaikki erilliset jokijaksot ovat lyhyitä ja kuuluvat keskisuuriin kangasmaiden jokiin. Reittiin pohjoisesta yhtyvät Kankijoki on kuitenkin pitkä jokimainen pieni turvemaiden joki. Alue on hyvin harvaan asuttua ja maatalous siten hyvin vähäistä. Merkittävimpiä kuormittajia ovatkin metsätalous ja turvetuotanto, jota varsinkin valuma-alueen latvoilla on melko paljon. Kokonaisuudessaan kuormitus ei ole kuitenkaan erityisen suurta ja järvet, varsinkin Pihlajavesi saostavat tehokkaasti ravinteita. Ravinnepitoisuudet ovatkin jokijaksoilla varsin alhaisia, kuvaten hyvää tilaa. Vesi on myös Kankijokea lukuun ottamatta kirkkaampaa ja kiintoainepitoisuudet alhaisempia kuin reitin yläosilla. Rakenteellisesti joet ovat hyvässä tilassa, vaikka jonkin verran muutoksia onkin tehty. Koskia on myös kunnostettu. Ekologiset tekijät ilmentävät kalaston osalta välttävää-erinomaista ja pohjalevien ja -eläimistön osalta hyvää-erinomaista tilaa. Usealla koskijaksolla esiintyy taimenta. Kankijoen valuma-alueella järviä on vähemmän ja vastaavasti suota ja turvetuotantoalueita enemmän, minkä vuoksi vesikin on selvästi tummempaa. Ravinnepitoisuudet ovat kuitenkin varsinkin fosforin osalta alhaisia. Ravinnepitoisuuksia suurempi uhka alueella onkin vesien tummuminen. Pihlajanveden reitti on edustava reittivesi ja kuuluu suurelta osin NATURA-suojelualueverkostoon. Lisäksi vesistöalueen kosket on suojeltu koskiensuojelulailla.

Arvio: Ekologinen tila on kaikissa joissa hyvä (kuva 16.2.1).

Jokien ekologinen tila suunnittelualueella on pysynyt käytännössä ennallaan. Liesjoen ja Hirvijoen luokitus on kuitenkin muuttunut hyvästä tyydyttävään muuttuneesta aineistosta johtuen. Myös virtavesien ravinnepitoisuudet ovat pysyneet 2. ja 3. kauden välillä suurin piirtein ennallaan. Fosforipitoisuudet ovat olleet 3. kaudella hieman suuremmat ja typpipitoisuudet vastaavasti hieman pienemmät kuin 2. hoitokaudella. Muutokset ovat olleet kuitenkin luokkarajojen sisällä. Myös humuspitoisuus on pysynyt käytännössä ennallaan, mitä voidaan pitää myönteisenä asiana yleinen ruskettumiskehitys huomioon ottaen.

Järvet

Ähtärin ja Pihlajanveden alueella on runsaasti erityyppisiä järviä (taulukko 16.2.1b), jotka yhdessä niitä yhdistävien jokiosuuksien kanssa muodostavat reittivesiä. Suurimmat järvet, kuten Ähtärinjärvi, kuuluvat (syviin) runsashumuksisiin järviin tai, kuten Pihlajavesi, keskisuuriin humusjärviin. Alueella on runsaasti myös pieniä humusjärviä, matalia humusjärviä ja matalia runsashumuksisia järviä. Muutama Pihlajaveden reitin järvi on tyypitelty lyhytviipymäiseksi järveksi.

Ähtärinjärvi, Välivesi, Hankavesi ja Moksunjärvi: Ähtärinjärvi on Ähtärin reitin suurin ja merkittävin järvi. Järvi kuuluu (syviin) runsashumuksisiin järviin. Järven eteläpuolella on virtaavien salmien yhdistämä, mutta samalla pinnankorkeudella Välivesi, Hankavesi ja Moksunjärvi. Ähtärinjärven ja sen alapuolisten järvien valuma-alue on melko laaja. Järvet sijaitsevat korkealla merenpinnasta. Maataloutta on jonkin verran Ähtärinjärven pohjoisosissa, mutta muuten vähän. Asutusta on myös melko vähän, vaikka kesämökkejä on toisaalta varsin paljon.  Muun kuormituksen suhteellisen vähäisyyden vuoksi metsätalouden ja turvetuotannon kuormituksen merkitys järvien tilalle korostuu. Valuma-alueen soita on myös ojitettu paljon. Järviä myös säännöstellään voimatalouden tarpeisiin. Ähtärinjärven vesi on ruskeaa, mutta ravinnepitoisuuksien osalta laadultaan hyvää, jopa lähes erinomaista (taulukko 16.2.1b ja c). Ekologiset tekijät ilmentävät kalaston osalta erinomaista sekä pohjaeläimistön ja vesikasvillisuuden osalta hyvää tilaa. Rehevöitymisen merkkejä on kuitenkin havaittavissa, sillä kasviplanktonin osalta tila on vain tyydyttävää. Sinileväkukintoja tavataan järvellä toistuvasti. Vedenlaatuongelmana on myös värin tummuminen. Sinileväkukintojen ja tummumisilmiön vuoksi Ähtärinjärven tila on luokiteltu vain tyydyttäväksi. Samasta syystä myös alapuolisen Väliveden tila on luokiteltu tyydyttäväksi.

Arvio: Ähtärinjärvi ja Välivesi tyydyttävä, Moksunjärvi ja Hankavesi hyvä ekologinen tila (kuva 16.2.1).

Niemisvesi-Pemu: Niemisjoen vesistön suurin järvi on kaksiosainen ja melko syvä runsashumuksisiin järviin kuuluva Niemisvesi-Pemu. Järven yläpuolella on matala Kortteinen ja runsassaarinen Kivijärvi. Niemisjoen valuma-alueella on varsinkin latvoilla runsaasti turvetuotantoa, metsätaloutta ja ojitettua suota, mutta alue on hyvin harvaan asuttua, minkä vuoksi muuta kuormitusta on varsin vähän. Järvet tasaavat reitin vedenlaatua.  Niemisveden-Pemun vesi on järvityypilleen vähäravinteista ilmentäen erinomaista tilaa. Myös ekologiset tekijät ilmentävät erinomaista tilaa. Vesi on kuitenkin varsin tummaa. Kivijärven ja Kortteisen ravinne- ja klorofyllipitoisuudet ovat hieman korkeammat, ilmentäen kuitenkin hyvää tilaa. Yläpuolisen valuma-alueen kuormitus kohdistuu ensimmäisenä matalaan Kivijärveen, minkä vuoksi se on altis etenkin orgaanisen kiintoaine- ja humuskuormituksen aiheuttamalle rehevöitymiselle ja ympäristönmuutoksille. Niemisjoen tuntumassa olevan Valkeisen valuma-alue on pieni ja kuormitus siten vähäistä. Järvi on kirkasvetinen ja sen vedenlaatu ja kasviplankton ilmentävät hyvää tilaa.

Arvio: Kaikki järvet hyvä ekologinen tila (kuva 16.2.1).

Ähtärin alapuoliset järvet: Ähtärin alapuolella on ketju jokiosuuksien yhdistämiä keskisuuria järviä. Järvet ovat varsin tummavetisiä ja ne kuuluvatkin Voilampea lukuun ottamatta runsashumuksiin järvityyppeihin. Peränne, Ouluvesi ja varsinkin Iso Vehkajärvi ovat vahvasti läpivirtaustyyppisiä, viimeksi mainitun viipymä lienee vain muutamia päiviä. Järviä kuormittaa koko yläpuolisen laajan valuma-alueen myös Ähtärin kaupunki, lisäksi järvien lähiympäristössä on maataloutta. Valuma-alue on kuitenkin harvaan asuttua, pistemäistä kuormitusta ja maataloutta on kokonaisuutena vähän, minkä vuoksi kokonaiskuormitus ei ole erityisen suurta. Lisäksi yläpuoliset järvet saostavat ravinteita tehokkaasti. Suurin järvistä, Peränne, on tummavetinen järvi, jonka ravinne- samoin kuin klorofyllipitoisuudet ovat järvityypille melko alhaisia kuvaten jopa erinomaista tilaa. Ouluvesi on samantyyppinen, mutta matalampaa järvityyppiä. Ouluveden ravinne- ja klorofyllipitoisuudet ilmentävät hyvää-erinomaista tilaa. Iso-Vehkajärvi saa vetensä Peränteestä ja on luokiteltu tällä perusteella. Ravinnepitoisuuksia suurempi ongelma järvissä on väriarvojen kasvu. Järvistä erillään oleva valuma-alueeltaan pieni Voilampi on luokiteltu hyvään ekologiseen tilaan.

Arvio: Ouluvesi, Peränne, Iso Vehkajärvi ja Voilampi hyvä ekologinen tila (kuva 16.2.1).

Jauhojärvi sekä Iso ja Vähä Haapajärvi laskevat Vähä-Peränteeseen lännestä. Järvet kuuluvat pieniin humusjärviin, lukuun ottamatta Vähä-Haapajärveä, joka on matala humusjärvi. Järvien valuma-alue on varsin pieni, minkä vuoksi kuormitustakin on melko vähän. Vähä Haapajärvi on peltojen ympäröimä, minkä vuoksi kuormitustakin on enemmän. Iso Haapajärvi on melko syvä, kirkasvetinen ja vähäravinteinen. Vedenlaatu ja klorofyllitulokset ilmentävätkin hyvää-erinomaista tilaa.

Arvio: Kaikki järvet hyvä ekologinen tila. (kuva 16.2.1).

Pihlajavesi: Pihlajanveden reitin keskusjärvi on muodoiltaan rikkonainen ja enimmillään noin 20 m syvä. Järvi kuuluu keskikokoisiin humusjärviin. Järven vedet tulevat pääosin Mämmijoen (Mämmikoski-Kirkkokanava) kautta. Järven valuma-alue on hyvin harvaan asuttua ja maataloutta on vähän. Maatalouden kuormituksen ollessa vähäistä, korostuu metsätalouden ja turvetuotannon kuormitus. Valuma-alueen latvoilla on useita turvetuotantoalueita ja runsaasti ojitettua suota. Kuormitus on kuitenkin järven kokoon nähden melko vähäistä. Ravinnepitoisuudet ja ekologiset laatutekijät ilmentävät hyvää tilaa.  Luontoarvoiltaan merkittävänä ja edustavana reittivetenä Pihlajaveden reitti on suojeltu osana Natura 2000 -verkostoa.

Arvio: Ekologinen tila hyvä (kuva 16.2.1).

Pihlajanveden reitin latvajärvet: Pihlajaveden yläpuolella on joukko erikokoisia ja -tyyppisiä järviä. Osa järvistä on tyypitelty lyhytviipymäisiksi järviksi, osa on erityyppisiä humusjärviä. Järvien valuma-alue on hyvin harvaan asuttua ja maataloutta on vähän. Maatalouden kuormituksen ollessa vähäistä korostuu metsätalouden ja turvetuotannon kuormitus. Valuma-alueen latvoilla on useita turvetuotantoalueita ja runsaasti ojitettua suota. Suurin järvistä on keskikokoisiin humusjärviin kuuluva Liesjärvi. Liesjärven ravinnepitoisuudet ovat jonkin verran kohonneet. Kasviplankton ilmentää vain tyydyttävää tilaa, kun taas kalasto erinomaista tilaa. Läpivirtausjärvien (Martinjärvi, Mämminjärvi, Köminjärvi) ravinnepitoisuudet ovat kuormituksen seurauksena jonkin verran kohonneet, lisäksi järvissä on havaittu pohjien liettymistä. Vedenlaatu, kalasto ja kasviplankton kuvaavatkin järvillä pääosin vain tyydyttävää-hyvää tilaa. Suojärven vedenlaatu ja ekologiset tekijät ilmentävät tyydyttävää-hyvää tilaa. Kaikki järvet kuuluvat luontoarvojensa vuoksi osittain Natura 2000 -suojelualueverkostoon.

Arvio: Valkeajärvi erinomainen, Liesjärvi, Mämmijärvi ja Suojärvi hyvä, Martinjärvi ja Köminjärvi tyydyttävä ekologinen tila (kuva 16.2.1).

Uurasjärvi: Sokkeloinen, runsassaarinen ja syvä (33 m) Uurasjärvi on Pihlajanveden reitin alin järvi. Runsashumuksisiin järviin kuuluvan Uurasjärven valuma-alue on varsin suuri, lähes 700 km², joten järveen kohdistuu koko yläpuolisen valuma-aleen kuormitus. Valuma-alue on kuitenkin harvaan asuttua ja maatalouttakin on melko vähän. Metsätalouden ja valuma-alueen yläosien turvetuotannon merkitys korostuvatkin kuormittajina. Yläpuoliset järvet saostavat myös tehokkaasti ravinteita. Pitemmällä aikavälillä ravinteita suurempi ongelma saattaakin olla humuskuormitus, joka muuttaa veden väriä ja siten järven ominaisuuksia ja ekosysteemiä. Uurasjärven kasviplankton ja vedenlaatu ilmentävät pääsoin hyvää tilaa. Uurasjärvi on myös luonnonarvoiltaan arvokas ja osa siitä kuuluu Natura 2000 -suojelualueverkostoon.

Arvio: Hyvä ekologinen tila (kuva 16.2.1).

Pihlajanveden reitin alaosan järvet: Pihlajaveden ja Uurasjärven välissä on joukko erikokoisia ja -tyyppisiä järviä: Hankajärvi, Kuusijärvi ja Jyrkeejärvi. Järvet on tyypitelty lyhytviipymäisiksi tai pieniksi humusjärviksi. Järvien valuma-alue on hyvin harvaan asuttua ja maataloutta on vähän. Maatalouden kuormituksen ollessa vähäistä, korostuu metsätalouden ja turvetuotannon kuormitus. Valuma-alue on melko runsasjärvinen ja yläpuoliset järvet saostavatkin ravinteita. Järvet ovat ruskeavetisiä, mutta ravinnepitoisuudet ovat melko alhaisia ilmentäen hyvää tai jopa erinomaista tilaa. Kasviplanktonin osalta tilaluokka ilmentää hyvää tilaa. Hankajärvi ja Kuusijärvi kuuluvat luontoarvojensa vuoksi Natura 2000 -verkostoon.

Arvio: Kaikki järvet hyvä ekologinen tila (kuva 16.2.1).

Taulukko 16.2.1b. Ähtärin ja Pihlajanveden reittien järvien tilan luokittelu 2019 (M = Matala, P = Pieni, K = Keskisuuri, h = humusi, Rh = Runsashumuksinen, Vh = Vähähumuksinen, Lv = Lyhytviipymäinen järvi). E = erinomainen, Hy = hyvä, T = tyydyttävä, V = välttävä ja Hu = huono. kasvipl = kasviplankton

Taulukko 16.2.1c. Ähtärin ja Pihlajanveden reittien järvien kesäaikaisia (1.6.-30.9.) vedenlaatutietoja vuosilta 2012-2017 (Hertta 2020). (M = Matala, P = Pieni, K = Keskisuuri, h = humusi, Rh = Runsashumuksinen, Vh = Vähähumuksinen, Lv = Lyhytviipymäinen järvi). E = erinomainen, Hy = hyvä, T = tyydyttävä, V = välttävä ja Hu = huono.

Alueen järvien ekologinen tila on pysynyt käytännössä ennallaan. Ähtärinjärven, Väliveden, Ouluveden ja Hautojärven luokka on muuttunut aineistoista tai luokitteluperiaatteista johtuen. Suuria muutoksia ei ole tapahtunut, mutta kokonaisuutena fosfori- ja etenkin typpipitoisuudet ovat hieman laskeneet 2. ja 3. kauden välillä, kun taas a-klorofylliarvot ovat hieman nousseet ja näkösyvyys pienentynyt. Muutokset ovat olleet pääosin luokkarajojen sisällä.

Kuva 16.2.1 Ähtärin ja Pihlajaveden reittien suunnittelualueen vesimuodostumien ekologinen tila.