5.5 Pohjavesialueiden tila

Ensimmäisellä suunnittelukaudella Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen alueen 485 pohjavesialueesta riskialueiksi luokiteltiin 39 pohjavesialuetta. Määrällinen tila oli hyvä kaikilla alueen pohjavesialueilla ja kemiallinen tila oli huono kuudella pohjavesialueella.

Toisella suunnittelukaudella pohjavesialueita on yhteensä 464, joista riskialueiksi luokiteltiin yhteensä 56 pohjavesialuetta. Määrällinen tila oli edelleen hyvä kaikilla pohjavesialueilla, mutta kemiallinen tila on luokiteltu huonoksi 17 pohjavesialueella.

Kolmatta suunnittelukautta valmisteltaessa on ollut yhtä aikaa käynnissä pohjavesialueiden uudelleenluokittelu, joten pohjavesialueiden määrissä on tapahtunut muutoksia alueiden yhdistyessä, uusien alueiden luokituksen myötä ja joidenkin pohjavesialueiden poistuessa luokituksesta. Tällä hetkellä luokiteltuja pohjavesialueita on 369, joista kemiallisiksi riskialueiksi luokiteltiin 49 ja määrällisiksi riskialueiksi neljä pohjavesialuetta. Kemiallinen tila arvioitiin huonoksi 15 pohjavesialueella ja määrällinen tila huonoksi yhdellä pohjavesialueella, jolla myös kemiallinen tila luokiteltiin huonoksi (kuva 5.5).

 

Kuvassa on kartta pohjalaismaakunnan pohjavesialueista lajiteltuna neljään luokkaan ja väritettynä eri väreillä. Vihreällä on hyvässä tilassa olevat pohjavesialueet. Riskialueet, joiden tila on arvioitu hyväksi, on esitetty sinisellä. Riskialueet, joiden tila on arvioitu huonoksi, on esitetty punaisella. Oranssilla on esitetty selvityskohteet, joiden tilaa ei siis ole voitu vielä arvioida. Huonossa tilassa olevia pohjavesialueita on asutuksen lähellä seuraavissa kunnissa: Alajärvi, Ilmajoki, Kannus, Kauhava, Kokkola, Lapua, Mustasaari, Pedersöre, Seinäjoki ja Vaasa.

Kuva 5.5. Pohjavesialueiden tila ja riskialueet 2020.